Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

Kerron ensin itsestäni lyhyesti kuka olen: Nimeni on Miika Kortelainen. Olen 28-vuotias perheenisä Kajaanista ja minulla on kaksi lasta.   Teksti jonka kirjoitan niin se on täysin minun näkökulmasta millaista on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja miten sen kanssa elää.(pitempi versio löytyy minun nettiblogista: https://2-way-mood-disorder.webnode.fi/  ) Ensimmäisenä: Ensimmäiset oireet tuli 2007, kun olin muuttanut Kajaanista etelä-suomeen Lohjan suunnille.Olen huomannut,että oireet tuli sietämättömästä stressitilasta ,mm vanhempien asumisero,koulu ja 2 työtä samaan aikaan,täysin erilainen asuinympäristö.Olin silloin aloittanut ammattikoulun lohjalla ja asuin asuntolassa.Kerkesin käyä 2vko koulua ja asua asuntolassa sen 2vko,kun minulla oli jo alkanut oireet.Oireella tarkoitan maanista jaksoa eli olin yliaktiivinen en nukkunut 2 viikkoon kunnollisia unia tai melkeenpä olllenkaan,alotin monta juttua samaan aikaan,mutta en saanut mitään valmiiksi.Aloin käydä tosi ylikierroksilla ja

Hei. Olen Savu, 25-vuotias monin tavoin sateenkaareva tyyppi. Tässä kirjoituksessa kerron mielenterveydellisen näkökulman siitä, millaista on elää toistaiseksi tuntemattoman sairauden kanssa. Sitä varten minun kuitenkin täytyy aloittaa tarina alusta. Ennen kuin kuntoni romahti, minulla oli ollut jo vuosia pieniä, epämääräisiä oireita, joita silloin tällöin yritin käydä tutkituttamassa. Kun sitten verikokeista ei löytynytkään mitään, niin lähdin kotiin odottelemaan oireiden poistumista. Tuskin kukaan, eivät lääkärit enkä minä, olisi osannut aavistaa mitä tuleman pitää. Vuonna 2016 lopetin liikunnan, koska kuntoni ei enää kestänyt sitä. Taustatiedoksi kerrottakoon, että olin lapsena kilpahiihtäjä, ja olen aikuisiälläkin urheillut aktiivisesti. Kuitenkin tuona vuonna luovuin säännöllisestä liikunnasta, sillä se aiheutti aina huonoa oloa ja uupumusta. Kahden vuoden kuluttua tuosta sitten kuntoni olikin jo romahtanut niin paljon, että hain pyörätuolin käyttööni. Uupumus, aivosumu, niv

Ruudun takana kirjoittelee 24-vuotias Neela, ikuinen liika-ajattelija ja mielenterveysongelmien kanssa painiva kahden lapsen äiti. Olen Kymenlaaksoon eksynyt hieman ehkä omituinenkin savolaislikka. Lyhyesti kuvailisin itseäni levottomaksi mieleksi laiskassa kehossa. Ulkona päivä valkenee aurinkoiseksi ja kirkkaaksi, mutta sisintäni varjostava verho ei väisty. Jälleen edessä on yksi päivä jonka yksinäisyys peittää alleen. Silti vakuutan itselleni että en saa sanoa ääneen olevani yksinäinen, onhan minulla lapset. Painoa rinnassa helpottaa ja pahentaa se että tietää, että yksinäisiä vanhempia on maailma pullollaan. Usein moni vain tuntuu olettavan, että lasten seura riittää. Ettei oikeasti ole yksin. Mutta eiväthän yksin olo ja yksinäisyys ole sama asia. Nykytilanteen takia yksinäisyys ei helpota missään kohtaa. Toisinaan tuntuu että edes kumppanin seura ei aina riitä täyttämään tätä aukkoa hetkellisestikään. Eniten on vahvistunut tunne siitä, että haluaisi jon