Kerron ensin itsestäni lyhyesti kuka olen: Nimeni on Miika Kortelainen. Olen 28-vuotias perheenisä Kajaanista ja minulla on kaksi lasta.
Teksti jonka kirjoitan niin se on täysin minun näkökulmasta millaista on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja miten sen kanssa elää.(pitempi versio löytyy minun nettiblogista: https://2-way-mood-disorder.webnode.fi/ )
Ensimmäisenä:
Ensimmäiset oireet tuli 2007, kun olin muuttanut Kajaanista etelä-suomeen Lohjan suunnille.Olen huomannut,että oireet tuli sietämättömästä stressitilasta ,mm vanhempien asumisero,koulu ja 2 työtä samaan aikaan,täysin erilainen asuinympäristö.Olin silloin aloittanut ammattikoulun lohjalla ja asuin asuntolassa.Kerkesin käyä 2vko koulua ja asua asuntolassa sen 2vko,kun minulla oli jo alkanut oireet.Oireella tarkoitan maanista jaksoa eli olin yliaktiivinen en nukkunut 2 viikkoon kunnollisia unia tai melkeenpä olllenkaan,alotin monta juttua samaan aikaan,mutta en saanut mitään valmiiksi.Aloin käydä tosi ylikierroksilla ja maaninen vaihe muuttui psykoosiin,mikä on ihan hengen vaarallinen tila.
Toisena:
Hoitoon pääsy. Isäni soitti minulle ambulanssin,kun olimme käyneet jo Lohjan terveyskeskuksessa ja sieltä ohjattiin minut pois.Ja minä sekosin suoraan sanottuna etten ollut tässä maailmassa enää ollenkaan.Ambulanssi vei minut Lohjan keskussairaalaan,josta minut lähetettiin Tammisaaren psykiatriseen sairaalaan Tammiharjuun,missä minut nukutettiin lääkkeiden voimalla. Muutaman päivän nukkumisen jälkeen aloin jo voida paremmin, mutta olin vielä hypomaaninen.Psykoosissa kun olin niin, kuvittelin suoraan sanottuna jälkeen päin hauskoja mutta toisaalta pelottavia juttuja.Esim. olin kuntosalilla siellä ja luulin olevani elixir ohjelmassa ja että juttelin pihalla metallican solistin kanssa.
Sairaalajaksoa kesti 2kk ja pääsin pois sieltä ja sen jälkeen minulla alkoi jälkihuolto, minkä vuoksi muutin kotoa lohjalla sijaitsevaan ryhmäkotiin.Ryhmäkodissa eläminen oli yhtä helvettiä,työntekijöiden simputuksen takia,kun mm.ala ikäiset sai polttaa vanhempien luvalla ja minä kun täytin 18 niin en kuulema olisi takapihalla saanu polttaa.Yksi työntekijä simputti enemmän mm. käskemällä lapioida lumet tieltä ja sen jälkeen täyttää se lumella,silloin ärähin ja heitin lapion pois.Ryhmäkodin jälkeen pääsin itsenäistymiskämppään mikä oli kyllä saman ryhmäkodin pihassa,mutta minulla oli paljon vapaampaa ja pystyin opiskella ja käydä töissä.Sen jälkeen muutin nummelaan ja omaan asuntoon,josta maksoin normaalisti vuokraa ja muut asumiskulut.Nummelasta muutettuani Iisalmeen päin minulla oli ihan normaali elämä.
Olin asunut Iisalmessa jo jonkun ajan ja syönyt lääkkeitä ja minulla oli aspan tuki ,niin minulla oli hyvä olla ja ajattelin,että en tarvitse lääkitystä.Lääkkeet jätettyäni minulla alkoi maaninen jakso ja se paheni psykoosiksi asti.Olin muunmuassa putkassakin käynyt,kun olin kulttuurikeskuksella Diandran konsertin aikana luullut,että olen turvamies ja baarissa kuvitellu viilentäväni veden pelkän ajatuksen voimalla.Läheiset olivat huolissaan, kun eivät saanu minuun yhteyttä ja muutenkin olin t-paita shortsit yhdistelmällä liikkunut pitkiä aikoja -10 asteen lämpötilassa,koska en ollut tuntenut kylmyyttä. Lopulta homma ratkesi siihen,kun olin Iisalmen Pysäkillä aiheuttanut hämminkiä ja aspan esimies tuli minun jutuille vissiin kuultuaan minusta muilta.Siitä minä lähin sitten ambulanssilla Koljonvirran sairaalalle ja minulla aloitettiin lääkehoito.Sen jälkeen rupesin syömään säännöllisesti lääkkeitä,mutta tietyt lääkkeet ei sopinut minulle esim.maksa-arvot oli kuin monta vuotta ryypänneellä ja käet tärisi mikä vaikeutti työn tekoa ja väsyneisyys mikä johti useisiin potkuihin eri töistä.
Vasta vuonna 2019 marraskuussa minulla vaihdettiin lääkitys ja nyt on sopivat,kun maksa-arvot tasaantuivat ja väsyneisyys loppui.Nykyään asun Kajaanissa ja minulla on 2 lasta ja olen kihloissa kauniin ja ymmärtäväisen naisen kanssa.Ja olen toteuttanut muutaman haaveen esim. ajokortti ja auto.Haluan vielä painottaa,että jos on sairaus niin syökää teille määrätyt lääkkeet ohjeitten mukaan, älkää tehkö niinkuin minä. Ja tämän sairauden kanssa voi elää hyvää elämää ja miksei muittenkin sairauksien kanssa,kunhan se on hoidossa.
KIITOS :)
t miika kortelainen
Kommentit
Lähetä kommentti