Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

    Hei! Olen Minna, Joensuussa toimivan Aspa-koti Sillansuun ohjaaja. Omat avaimet -toiminnasta otetttiin meihin yhteyttä aikaisemmin tänä vuonna ja kyseltiin kiinnostusta lähteä vetämään Minari-ryhmää. Minaria on vedetty aiemmin useamman kerran verkkokurssina, mutta nyt Joensuussa päätimme lähteä kokeilemaan liveryhmän vetämistä. Olen aiemmin pitänyt aspa-kodissamme vapaamuotoisia ryhmiä ja pidän ryhmänohjauksesta, joten lähdin innolla mukaan. Sain hyvän tuen Minarin suunnitteluun ja vetämiseen Omat avaimet -toiminnasta, kävimme teemoja läpi ennakkoon sekä sain hyödynnettäväkseni kaikki ryhmissä aiemmin käytetyt materiaalit. Sain myös vapaat kädet tehdä niihin muutoksia halutessani. Omilta avaimilta oltiin myös mukana toisella ryhmäkerralla täällä Joensuussa, oli ilo saada heidät mukaan!  Maalaus Jonna Savolainen Tällä kertaa Minari pidettiin neljän kerran kokonaisuutena, jonka teemat olivat minun some, stressi, itsemyötätunto ja hyvä elämä. Ryhmään oli ilmoittautunut viisi asi

  Muutokset. Niitä on elämä tulvillaan. Ja niihin on sopeuduttava. Osan tekee itse, ja osa tulee muiden puolelta. Osa hyviä, osa ei. Kerron tässä omista muutoksista, ja avaan hiukan syitä niihin. Ensin tein erään erittäin kipeän päätöksen, jota en avaa sen enempää asian arkuuden vuoksi. Sitten aloin miettimään ihmissuhteitani. Mitkä tuovat minulle hyvää mieltä, onnellisuutta ja turvallisuutta? Missä suhteessa on epätasapainoa, ja tunnen oloni surkeaksi? Näitä löytyi kaksi. Toiseen olen jo katkaissut välit, ja toista mietin vielä, vaikka olenkin ehkä tehnyt päätöksen syvällä sisimmässäni. En vain haluaisi tehdä sitä, elämä on ollut kaaosta heinäkuusta lähtien. Ehkä odotan tilanteen rauhoittumista? Ihmissuhteet. Ne ovat sekä kirous että siunaus. Mutta se ei ole oikein, että missään suhteessa tuntee olonsa surkeaksi. Riitoja tulee kyllä, niille ei voi mitään, mutta jos käytetään hyväksi ja alistetaan, sitä ei tarvitse sietää. Näin on näissä minun molemmissa ihmissuhteissa. Toista siedin v

  Sen jälkeen kun aloin käyttämään pyörätuolia uudestaan, satuin muuttamaan takaisin vanhalle kotipaikkakunnalleni Kuopioon. (Kuntoni muutoksista enemmän tekstissä Tuntemattoman sairauden kanssa elämisen vaikutukset mielialaan.) "Minä kävelemässä kallioisella rannalla Pohjois-Karjalassa.." Muuton myötä on tullut uusia kohtaamisia ja tavattua paljon uusia ihmisiä. Suurin osa netin kautta tai pienissä tapaamisissa, vaikka koronatilanne onkin täällä useimmiten parempi kuin Etelä-Suomessa. Tämä kuitenkin on antanut mahdollisuuden tutkia ja havainnoida, miten muiden suhtautuminen on muuttunut, nyt kun käytän taas pyörätuolia. Vaikka suurin osa Kuopiossa tapaamistani ihmisistä on vanhoja tuttuja, vähemmistöstressi on aina ajankohtaista. Miten tämä ihminen ottaa sen, että käytän osittain pyörätuolia? Nähdäänkö minut vammattomana joka käyttää pyörätuolia huvin vuoksi, vai vammaisena joka jostain syystä kävelee? Stereotypia vammaisesta kun on, että aina täytyy käyttää pyörätuolia, e

  Yläasteella olin umpikujassa. Elin pahinta aikaani koulukiusattuna, kun äidinkielen opettajamme antoi kotitehtäväksi kirjoittaa runo. En ollut oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut runoudesta, en lukenut, enkä kirjoittanut.   Palautuspäivää edeltävänä iltana rustasin paperille sanoja nousevasta kuu-ukosta ja kaipauksesta ajatellen, että onpahan ainakin kokeiltu. Muutamaa äidinkielentuntia myöhemmin en tiennyt mitä ajatella, kun opettajani pyysi saada laittaa runoni seinälle. Sain runosta hyvän palautteen. Tuon tehtävän jälkeen aloin kokeilla miltä tuntuisi kirjoittaa sisälläni vellonutta pahaa oloa sanoiksi paperille. Ostin Tiimarista paksun ruutuvihon, joka ei aluksi tuntunut lainkaan omalta. Kerrostaloasuntomme parvekkeella poltin kartonkikantisen vihon reunat ja liimasin taakse taustapaperin. Keksin itselleni nimimerkin, joka kylläkin on vuosien saatossa vaihtunut lukuisia kertoja ja nykyään kirjoitan runoja omalla nimelläni. Jo muutaman kuukauden kuluttua aloin huomata voin

  Taustoja Hevarista ja Äijäryhmien toteutus Omat avaimet-projektin aikana kehitimme yhdessä nuorten aikuisten ja nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten kanssa ryhmätyömenetelmän ammattilaisten käyttöön. Menetelmän nimeksi muodostui Hevari- henkilökeskeinen voimavaravalmennus. Jatkorahoituksen myötä lähdimme testaamaan Hevarin toimivuutta uusien kohderyhmien tarpeisiin. Vuonna 2020 testasimme, kuinka Hevari soveltuu työikäisten miesten eli ”äijien” tarpeisiin. Alkuvuodesta –20 aloimme kasaamaan ryhmiä Itä-Suomeen saaden kasaan kaksi ryhmää. Koronarajoitusten myötä jouduimme laittamaan ryhmät tauolle heti ensimmäisten tapaamisten jälkeen, sillä kaikki miehet eivät halunneet osallistua ryhmiin verkossa. Rajoitusten keventyessä ryhmätapaamiset pääsivät uudelleen alkamaan syksyllä. Luultavasti pitkä tauko toteutuksessa vaikutti sitoutumiseen ja joitakin osallistujia jäi ryhmistä pois. Vuoden 2020 aikana ennätimme toteuttaa kuitenkin molemmat Äijähevari-ryhmät, joiden pohjalta v

  Omat avaimet – toiminnan nimi kertoo minulle ”Minä päätän omasta elämästäni, sinä päätät omasta elämästäsi”. Toiminnasta tietämättömälle ajatukset nimestä voi kulkeutua oman kodin omistamiseen. Jokainen ihminen omistaa oman kodin, jota kantaa mukanaan, tarkoitan omaa persoonaa ja minuutta. Jos olet hukannut itsesi, avaimet minuuteesi ja hyvään elämään kyllä löytyvät, usko pois. Joskus lukko voi olla ruosteessa, jumissa ja kaipaa öljyä ja puhdistamista. Yksin ei tarvitse olla oman elämänsä lukkoseppänä. Yksin ei tarvitse jaksaa. Vertaisryhmä voi olla sinun juttusi. Omat avaimet – toiminta on tukenasi minuuden löytöretkellä. Avaimia oman minuuden ja elämän suunnan löytämiseen voit saada Hevari-valmennuksesta, verkkovalmennus Minarista tai yksilövalmennuksesta, jos ryhmätoiminta ei sovi sinulle. Tai mitäpä jos tulet kuulostelemaan ja tapaamaan muita nuoria (18–35 v.) Kohtaamisen paikkaan? Kohtaamisen paikka kokoontuu kesäkuussa vielä yhden kerran maanantaina 14.6. Elokuussa jatketaan.

  Alkuvuodesta 2021 todellisuus iski minuun kovalla voimalla, kun aloin oppimaan enemmän uusimmasta diagnoosistani, eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Itse diagnoosi kerkesi olla minulla juuri yli vuoden, mutta opin sairaudesta ja sen hallinnasta hyvin vähän sinä aikana. Kun vihdoinkin sain luotettavaa tietoa ja sen mukana huolestuttavia faktoja, kuten miten sairaus kulkee suvussa ja rajoittaa uran valintaa, hätäännyin aika pahasti. Tämä todellisuuden tiedostaminen laukaisi masennusjakson, jonka takia oli yhä vaikeampaa hyväksyä tilannetta.                                                                       Olin kuitenkin motivoitunut pääsemään hankalasta tilanteesta yli, joten kirjoitin itselleni kirjeen, missä kehitin kolmen avaimen systeemin. Olen kevään aikana saanut mahdollisuuden testata sitä, ja voin nyt myöntää, että se on toiminut. Sen takia haluan jakaa tämän löydön, koska uskon, että sitä voi hyödyntää monessa erilaisessa tilanteessa, ei pelkästään mielenterveyso

  Hei! Minä olen Riikka, 21-vuotias aikuislukiolainen, jolla on taustalla melkein koko elämän kestänyt taistelu mielenterveysongelmien kanssa. Koin äskettäin tärkeän kokemuksen, jonka halusin jakaa toivoen, että joku saisi siitä jotain lohtua.   Päädyin alkuvuodesta kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia masennusjaksoon, jonka seurauksena jouduin vähentämään opintoja ja jättämään yhden kokeen tekemättä. Kun kuukaudet vierivät, eikä masennus hellittänyt, jouduin siirtämään kokeen tekoa uudelleen. Huhtikuussa siirryin suoraan masennusjaksosta hypomaniajaksoon (jakso, jossa mieliala on kohonnut ja toimintakyky on lievästi kiihtynyt), ilman minkään näköistä tasaista kautta ja aivoni kävivät ylikierroksilla. Halusin niin kovasti saada kesken jääneen kurssin suoritettua, jotta saisin sielunrauhaa, joten sovin opettajan kanssa tekeväni kokeen pois alta.   Saavuin yleiseen kokeeseen rauhallisin mielin. En ollut kovin itsevarma kokeen tuloksesta ja minulle riitti se, että pääsen läpi, mu

 Hei,  Olen Titta ja olen tullut  elämässäni  ison siirtymävaiheen ja muutoksen eteen. Olen lähdössä kokeilemaan siipiäni työelämään pitkän ajan jälkeen. Se jännittää ja pelottaakin aika (lue: todella) paljon. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä siitä, kuinka minä pärjään ja sopeudun uuteen arkeen.  Toisaalta olen valtavan innostunut ja odotan jo malttamattomana uusia haasteita joihin pääsen kohta tarttumaan!  Mukana on myös haikeutta. Jotta voin tarttua uusiin haasteisiin, minun pitää ensin luopua vanhasta. Aika ja oma jaksaminen ei vain riitä kaikkeen ja on valittava mihin panostaa. Kokemusasiantuntijuus on ollut pitkään iso osa minun elämää ja sen ansiosta olen tässä pisteessä, missä nyt olen.  Kokemusasiantuntijana toimiminen on ollut kantava voima ja kuntouttavaa toimintaa minulle.  Olen saanut haastaa itseäni, kokeilla ja oppia todella paljon erilaisia asioita ja saanut kasvaa valtavasti! Olen löytänyt kipinän ja uskon itseeni, ne olivat kadoksissa minulta pitkään

  Olen Taneli, 27 vuotta. Asun Savonlinnassa ja olen myös kotoisin täältä. Minulla on isoveli ja isosisko sekä äiti ja isä. Olen ollut uskossa hieman yli 9 vuotta. Matkaani kuuluu paljon kärsimystä ja taistelua, mutta tällä hetkellä asiat näyttävät hyvältä.      Kerron ensin vähän ajasta ennen uskoontuloa. Elämäni on ollut vaikeaa jo lapsuudessa. Päiväkodista oli jo tosi ikävä kokemus, jossa hoitajani inhosi minua ja menin sinne aina itkien. Onneksi tämä huomattiin ajoissa ja minulle etsittiin paikka toisesta päiväkodista. Muistan olleeni jo lapsena jossain määrin rikkinäinen ja perusturvani menettänyt ja kärsin ilmeisesti siksi ajoittain peloista. Kun menin 3. luokalle, minuun kohdistui kiusaamista ja myös se oli rikkovaa.      Olen kärsinyt  ADHD:sta  koko ikäni ja siksi kouluaika oli todella raskas ja ahdistava. Numerot olivat huonoja ja minut leimattiin häiriköksi. Aloin myös vähitellen toimimaan todella epäkunnioittavasti opettajiani kohtaan. Ammattikoulun aikana kaveripii

Hei kaikille! Olen Piia ja toimin kokemustoimijana Omat avaimet toiminnassa. Tässä tekstissä kerron miltä tuntuu aloittaa uusi harrastus. Aloitin siis ihan ennestään tuntemattoman lajin, nimittäin tankotanssin. Olin haaveillut monta vuotta siitä, tai että edes pääsisin kokeilemaan miltä tuntuu pyörähdellä tangolla. Nyt takana on kolme viikkoa, ja en voi sanoa muuta kuin, että rakastan tankotanssia! Kyllä, lihakset huutavat armoa seuraavat kaksi päivää, ja keho on mustelmilla, mutta pääasia on, että on hauskaa. Jännitin aluksi ihan älyttömästi tunnille menoa, vaikka ryhmä ei edes ole iso. Olen vähän ihmisarka, koska olen viettänyt niin paljon aikaa yksin. Ja minun edellisistä ryhmäliikuntatunneistani on myös aikaa, ja tankotanssia voi teoriassa verrata telinevoimisteluun, ja siitä ei ole mitään kokemusta. Ainoa kokemus tanssiin on baletin ja nykytanssin alkeet vuodelta 2015, jos ei lasketa mukaan nuorena diskoissa hillumista. Pelkäänkö olla tangolla? Suoraan sanottuna vähän, sillo