Siirry pääsisältöön

Epäonnistumisesta voitoksi

 

Hei! Minä olen Riikka, 21-vuotias aikuislukiolainen, jolla on taustalla melkein koko elämän kestänyt taistelu mielenterveysongelmien kanssa. Koin äskettäin tärkeän kokemuksen, jonka halusin jakaa toivoen, että joku saisi siitä jotain lohtua.

 

Päädyin alkuvuodesta kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia masennusjaksoon, jonka seurauksena jouduin vähentämään opintoja ja jättämään yhden kokeen tekemättä. Kun kuukaudet vierivät, eikä masennus hellittänyt, jouduin siirtämään kokeen tekoa uudelleen. Huhtikuussa siirryin suoraan masennusjaksosta hypomaniajaksoon (jakso, jossa mieliala on kohonnut ja toimintakyky on lievästi kiihtynyt), ilman minkään näköistä tasaista kautta ja aivoni kävivät ylikierroksilla. Halusin niin kovasti saada kesken jääneen kurssin suoritettua, jotta saisin sielunrauhaa, joten sovin opettajan kanssa tekeväni kokeen pois alta.

 

Saavuin yleiseen kokeeseen rauhallisin mielin. En ollut kovin itsevarma kokeen tuloksesta ja minulle riitti se, että pääsen läpi, mutta uskoin suoriutuvani itse koetilanteesta ihan hyvin. Muistan seisoneeni oven takana, ottaen syvän henkäyksen ja kannustaen itseäni, mutta kun astuin ovesta sisään, olin jo aivan paniikissa. Opiskelijoita oli kaikkialla, eikä minulla ollut hajuakaan minne mennä. Sain niin pahan ahdistuskohtauksen, että aivoni menivät lukkoon enkä osannut ajatella järkevästi. Ajankulku tuntui häviävän, jossain vaiheessa hyperventiloin vessassa, seuraavassa hetkessä liikuin ihmismassan kanssa itku kurkussa, yrittäen etsiä ihmistä joka ohjaisi minut oikeaan tilaan. Tässä vaiheessa en pystynyt enää pitämään itseäni koossa, enkä olisi kyennyt kokeeseenkaan.

 

Minun oli pakko päästä pois, joten pakotin jalkani liikkumaan ja menin rappukäytävään, missä annoin kaiken tunteen purkautua. Olin niin ahdistunut ja väsynyt, etten ollenkaan välittänyt jos ohi kulkevat ihmiset näkevät minun itkevän. En voinut uskoa mitä juuri tapahtui, koska se tuli aivan puskista. Astuin ovesta sisään rauhallisena ja tulin ulos rauniona. Minun piti päästä ulos, mutta jalat eivät halunneet kulkea, joten soitin läheiselleni joka puhui kanssani kunnes olin ulkona. Kävellessäni bussipysäkille kävin läpi kaikki tunteet jotka loivat tämän myrkyn sisälläni. Olin pettynyt ja hämmentynyt, koska en ollut osannut odottaa ahdistuskohtausta, enkä myöskään saanut hallittua sitä. Olin vihainen ja surullinen, koska jouduin antamaan periksi ahdistukselle, mikä esti minua tekemästä kokeen. Olin uupunut, koska ahdistus vei jälleen voiton, minun parhaani ei riittänyt ja kurssi jäi yhä kesken.

 

Odotin viimeiseen mahdolliseen päivään, että laitoin opettajalle viestiä, selittäen miksi en saanut tehtyä sovittua koetta. Minua ahdisti ja nolotti joutua selittämään jälleen kerran, miksi mielenterveysongelmani rajoittavat elämääni, vaikka kuinka haluaisin pystyä kaikkeen. Opettajani vastaus nosti painon rintani päältä. Hän oli niin positiivinen, ei yhtään tuomitseva tai vähättelevä, kuten olin itseäni kohtaan. Hän antoi minulle listan vaihtoehdoista kuinka suorittaa kokeen, antaen minun valita mikä tuntui itselle parhaalta. Olin niin helpottunut ja kiitollinen siitä, että aikuislukiossa otetaan huomioon oppilaiden tilanteet ja rajoitteet, varmistaen että kaikki saavat reilun mahdollisuuden suorittaa opintonsa.


Sain tehdä kokeen verkossa jo seuraavana päivänä ja olin niin helpottunut ja ylpeä itsestäni, koska se oli vihdoin ohi! Minä tein sen, vaikka ei helppoa ollut. En kävellyt pois, en luovuttanut, vaan jatkoin taistelua. Tiedän, että armo itseään kohtaan voi olla älyttömän vaikeaa monille, varsinkin jos kokee että mielenterveysongelmat ovat itse aiheutettuja ja syyttää itseään niistä. Näin asia ei kuitenkaan ole, minkä takia on niin tärkeää antaa itselleen armoa, kun omista haluista riippumaton este tulee eteen ja rajoittaa toimintaasi. Sinä et sitä siihen laittanut, vai mitä? Armon antaminen on opettelua, mutta täysin mahdollista. Sekin täytyy muistaa, että sinun parhaasi on sinun parhaasi ja sen täytyy riittää. Sitä parempaan ei meistä kukaan pysty.

 

Sain kurssista vielä hyvän arvosanan kaiken päälle, mikä vaan todisti, että suuri osa huolestani oli loppupelissä täysin tarpeetonta. Kurssin suorittaminen ei mennyt alkuodotuksieni mukaan, mutta ei se keskenkään jäänyt. Tein parhaani ja siitä saan olla ylpeä. Tämän kokemuksen kautta aion muistuttaa itseäni siitä, että kun luulen pahimman tapahtuneen, täytyy ottaa askel taaksepäin ja tarkastella tilannetta paniikkikuplan ulkopuolelta. Olenko vielä hengissä? Voiko tilanne vielä pahentua, vai eikö sitä voi korjata ollenkaan? Millä keinoilla saisin sen korjattua? Voinko oppia tästä jotain, mikä voi auttaa minua tulevaisuudessa? Koepäivänä tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi, mutta nyt kun katson paniikkikuplan ulkopuolelta, näen kuinka sain käännettyä epäonnistumiseni voitoksi. Niin voit sinäkin.

 Riikka

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Omat avaimet 4You -tiimi esittäytyy. Kuka on Sanna?

  Heippa! Olen Omat avaimet 4You -toiminnan Keski-Suomen vahvistus Inkiläisen Sanna. Tässä pieni esittely itsestäni. Paremmin tulen tutuksi yhteisen tekemisen myötä eli ollaan yhteyksissä :) Työurani olen aloittanut käsityöalan yrittäjänä, jossa vierähtikin reilut 10 vuotta. Oman terveyden vuoksi ammatista oli luovuttava ja olikin aika pohtia uutta alaa, jossa työskentely olisi mahdollista ja olisin taas työkykyinen. Lähdin opiskelemaan sosionomiksi, opinnoissa suuntauduin mielenterveys- ja päihdetyöhön. Oman paikkani löysin lastensuojelusta jo opintojen aikana ja sille tielle jäin. Aspa-säätiön töihin siirryin vuoden 2022 alkupuolella 4You-toimintaan, jossa kohderyhmä oli jälkihuoltonuoret ja tavoitteena arjen tukeminen ja voimavarojen vahvistaminen. Toiminta yhdistyi Omat avaimet -toiminnan kanssa tämän vuoden alussa ja nimetkin yhdistyivät Omat avaimet 4You:ksi. Työssäni kohtaan erilaisia ihmisiä ja juuri kohtaamiset ovat työn suola. Kokemustoimijat ja kokemusasiantuntijat työ

Kun pahin tapahtuu-tarina kiireellisestä sijoituksesta

  Tiedän odottaa ovikellon kilahdusta. Katson vuoroin lapsiani vuoroin kotiani. Kotiani, joka on aina merkinnyt turvaa ja jonka olen kauniiksi sisustanut. Nyt kuitenkin pelkään. Enemmän kuin koskaan ennen. Yritän rauhoitella itseäni ja työntää hätää kauemmas. Pakotan itseni rauhoittumaan, samalla kun ajatuksissani pohdin vaihtoehtoa ottaa lapset kainaloon ja lähteä niin kauas kuin mahdollista. Kurkkua kuristaa. Lapsille sanon niin rauhallisesti ja lempeästi kuin osaan, että olette varmasti huomanneet äidin olevan väsynyt ja ettei äiti ole jaksanut samoin kuin ennen. Siksi meille tulee kohta kaksi tätiä, jotka auttaa tällaisissa tilanteissa. En halua sanoa enempää ja sammuttaa pientä toivon kipinää siitä, että lapset saisivat jäädä kotiin. Samalla ymmärrän, ettei mikään sanomani tai tekemäni voi muuttaa asioiden kulkua, johon nämä vieraat kohta tulevat päätymään. Syljen suustani sanoja, joihin en itsekään usko. Se vaatii kaikki voimani. Aivan kaiken, mitä minussa on. Mutta lapset eivä