Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

 Moi,olen Omat avaimet kokemustoimija Matias ja tällä kertaa haluan jakaa ajatuksiani vapaaehtoistyöstä. Viime viikolla 5.12. vietettiin kansainvälistä vapaaehtoistyön päivää. Tämä sai minut miettimään sitä, mitä vapaaehtoistyö minulle merkitsee. Siinä pähkäillessäni tulin huomanneeksi, että vapaaehtoistyöllähän on ollut minulle aivan valtava merkitys pitkin elämääni! Minulla on ollut pitkin elämääni sellaisia jaksoja, joissa minusta on tuntunut siltä, etten voi itse vaikuttaa asioihini elämässä. Tuntui, että minä vain livuin ajopuun lailla toimistosta ja vastaanotosta toiseen. Tuntui, etten oikein itse osannut tehdä mitään muuta kuin totella parhaani mukaan sitä, mitä minua käskettiin tekemään. Vapaaehtoistyötä tehdessä minusta tuntui ja tuntuu siltä, että minä itse valitsen, mitä teen. Yksi parhaita puolia vapaaehtoistyössä on sen herättämä toivon tunne – minusta tuntuu, että vaikka maailmassa on paljon kaikkea ikävää, eikä maailma tule valmiiksi koskaan, ainakin teen jotakin! Ol

  Moikka! Minä olen kokemusasiantuntija Titta Stedt ja tein videon siitä, miten mun korona kevät meni. ( https://www.youtube.com/watch?v=ynxpp2c1OFc .)  Suosittelen videon katsomista, sillä tämä blogi teksti liittyy vahvasti siihen!   Kesän aikana omat avaimet-toiminta järjesti kyselyt, joissa nuoret ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset pääsivät vastaamaan ja kertomaan miten korona-kevät oli sujunut heidän arjessa, työpaikoilla ja eri organisaatioissa. Kyselyissä kysyttiin millaisia haasteita korona oli tuonut mukanaan ja miten niistä oltiin selvitty. Minua pyydettiin kertomaan omasta korona keväästä kyselyn tulosten julkistamistilaisuudessa. Pienen pohdinnan jälkeen suostuin.Kokemukseni herätti keskustelua ja tunteita. Syntyi ajatus, että kertoisin tarinani videolle, jotta kokemani vaikeudet ja haasteet tulisivat näkyvämmäksi.Jouduin miettimään pariin kertaan, että olenko valmis siihen. Tästä puhuminen ei ole ollut minulle mitenkään helppoa tai itsestään selvää. Kevällä tilant

  Moi! Viime kevättalvella koronan iskiessä Suomeen havahduimme Omat avaimet -toiminnassakin tilanteeseen, että kaikki suunnitelmat oli mietittävä uusiksi. Meidän toiminta perustui lähestulkoon kokonaan liveryhmiin ja -koulutuksiin eikä livejutut olleet uudessa tilanteessa mahdollisia. Olimme vetäneet Hevari-ryhmiä nuorille aikui sille vu osina 201 7-18  ja siltä pohjalta lähdimme miettimään, mitä vastaavaa voisimme viedä verkkoon. Meille tuli viestejä siitä, että monen nuoren arki mullistui ja yksinäisyys koetteli. Aloimme kehittää Hevarille ”pikkusiskoa” Minaria, josta kehkeytyi Hevariin pohjautuva, viiden kerran ryhmävalmennus Teams-välitteisesti 18-35-vuotiaille. Minarissa käsiteltiin keskustelujen ja erilaisten harjoitteiden kautta seuraavia teemoja: voimavarat ja voimavarasyöpöt, vahvuudet, tunteet, ystävyys ja arvot. Ensimmäinen Minari-ryhmä starttasi toukokuun alussa. Ryhmässä oli kuusi osallistujaa ja apuohjaajanana meidän kokemusasiantuntija Piia. Toinen Piian kanssa yh

Tällä kertaa meidän blogiin kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtaja ja armoton kalamies Janne Jalava. Mitä tehdä, jos mikään ei nappaa? Mene kalaan!! Meille kaikille on varmasti tuttu tilanne läpi elämän, että aina ei huvita lähteä kouluun, opiskelemaan tai töihin. Yksinkertaisesti on aamuja ja tilanteita, että ei vaan nappaa. Jos koronatilanteestakin jotain hyvää etsii, niin tutkimukset ovat nyt puoltaneet sitä, että ihmisten työhyvinvointi on parantunut koronan takia. Tämä ei tietenkään ole yleispätevä lauselma kaikille aloille. Meillä kaikilla on omat keinomme ladata akkuja ja inspiroitua – jotta hommat alkaisivat kiinnostamaan ja nappaamaan. Minulle tuo keino on läpi elämän ollut kalastus sen eri muodoissa. Ala-asteella laskin päiviä, että tulisi sunnuntai, jolloin pääsisin isän kanssa pilkille. Kesällä kävimme venepilkillä lähes joka ilta. En ikinä unohda ensimmäistä järvitaimenta tai madetta. Madetta en uskaltanut irrottaa koukusta, vaan sen teki vuotta vanhemp

Hei,alkaako sinulla opinnot tai uusi työ tai työkokeilu syksyllä-tai haluaisitko näitä asioita mutta jokin tuntuu vaikealta ja pohdit pitäisikö  asioiden vaan antaa olla?Ennenkuin teet mitään hätiköityä päätöstä,lue tämä blogiteksti. Voisiko tässä olla sinulle apua arjen haasteisiin?Iisalmessa toimii Kapasiteetti käyttöön hanke ja vastaavanlaista toimintaa löytyy varmasti muiltakin paikkakunnilta.KK-olkaa hyvä 😊kesäterkuin OA tiimi. Hei! Me olemme Marja, Jenni ja Tiina Iisalmen Nuorison Tuki ry:ltä eli INTRY:ltä. Työskentelemme Kapasiteetti käyttöön – nuorten neuropsykiatrinen valmennus arjen toimintaympäristöissä -hankkeessa, joka alkoi marraskuussa. Hankkeessa tarjoamme nuorille yksilöllistä ratkaisukeskeistä neuropsykiatrista valmennusta ja keskitymme niihin asioihin, jotka nuori itse kokee haasteiksi arjessaan. Toisilla nämä haasteet liittyvät arjenhallintaan, toisilla opintojen etenemiseen ja onpa nuorten kanssa pohdittu myös omaa tulevaisuutta ja siihen liittyviä suunnitelmia. V

Kerron ensin itsestäni lyhyesti kuka olen: Nimeni on Miika Kortelainen. Olen 28-vuotias perheenisä Kajaanista ja minulla on kaksi lasta.   Teksti jonka kirjoitan niin se on täysin minun näkökulmasta millaista on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja miten sen kanssa elää.(pitempi versio löytyy minun nettiblogista: https://2-way-mood-disorder.webnode.fi/  ) Ensimmäisenä: Ensimmäiset oireet tuli 2007, kun olin muuttanut Kajaanista etelä-suomeen Lohjan suunnille.Olen huomannut,että oireet tuli sietämättömästä stressitilasta ,mm vanhempien asumisero,koulu ja 2 työtä samaan aikaan,täysin erilainen asuinympäristö.Olin silloin aloittanut ammattikoulun lohjalla ja asuin asuntolassa.Kerkesin käyä 2vko koulua ja asua asuntolassa sen 2vko,kun minulla oli jo alkanut oireet.Oireella tarkoitan maanista jaksoa eli olin yliaktiivinen en nukkunut 2 viikkoon kunnollisia unia tai melkeenpä olllenkaan,alotin monta juttua samaan aikaan,mutta en saanut mitään valmiiksi.Aloin käydä tosi ylikierroksilla ja

Hei. Olen Savu, 25-vuotias monin tavoin sateenkaareva tyyppi. Tässä kirjoituksessa kerron mielenterveydellisen näkökulman siitä, millaista on elää toistaiseksi tuntemattoman sairauden kanssa. Sitä varten minun kuitenkin täytyy aloittaa tarina alusta. Ennen kuin kuntoni romahti, minulla oli ollut jo vuosia pieniä, epämääräisiä oireita, joita silloin tällöin yritin käydä tutkituttamassa. Kun sitten verikokeista ei löytynytkään mitään, niin lähdin kotiin odottelemaan oireiden poistumista. Tuskin kukaan, eivät lääkärit enkä minä, olisi osannut aavistaa mitä tuleman pitää. Vuonna 2016 lopetin liikunnan, koska kuntoni ei enää kestänyt sitä. Taustatiedoksi kerrottakoon, että olin lapsena kilpahiihtäjä, ja olen aikuisiälläkin urheillut aktiivisesti. Kuitenkin tuona vuonna luovuin säännöllisestä liikunnasta, sillä se aiheutti aina huonoa oloa ja uupumusta. Kahden vuoden kuluttua tuosta sitten kuntoni olikin jo romahtanut niin paljon, että hain pyörätuolin käyttööni. Uupumus, aivosumu, niv

Ruudun takana kirjoittelee 24-vuotias Neela, ikuinen liika-ajattelija ja mielenterveysongelmien kanssa painiva kahden lapsen äiti. Olen Kymenlaaksoon eksynyt hieman ehkä omituinenkin savolaislikka. Lyhyesti kuvailisin itseäni levottomaksi mieleksi laiskassa kehossa. Ulkona päivä valkenee aurinkoiseksi ja kirkkaaksi, mutta sisintäni varjostava verho ei väisty. Jälleen edessä on yksi päivä jonka yksinäisyys peittää alleen. Silti vakuutan itselleni että en saa sanoa ääneen olevani yksinäinen, onhan minulla lapset. Painoa rinnassa helpottaa ja pahentaa se että tietää, että yksinäisiä vanhempia on maailma pullollaan. Usein moni vain tuntuu olettavan, että lasten seura riittää. Ettei oikeasti ole yksin. Mutta eiväthän yksin olo ja yksinäisyys ole sama asia. Nykytilanteen takia yksinäisyys ei helpota missään kohtaa. Toisinaan tuntuu että edes kumppanin seura ei aina riitä täyttämään tätä aukkoa hetkellisestikään. Eniten on vahvistunut tunne siitä, että haluaisi jon

Kipu laskee usein mielialaa Hei, olen Jonna, 30-vuotias kipukroonikko. Sairastan Hortonin neuralgiaa (sarjoittaista päänsärkyä), sekä minulla on päässä verisuonipullistuma, joka painaa hermostoa aiheuttaen jatkuvaa kipua ja rajoitteita elämässäni. Sairauksien liitännäisoireina ilmenee unihäiriöitä, väsymystä, ahdistuneisuutta ja mielialanlaskua. Krooninen kipu kuormittaa kaikkia selviytymisen muotoja yli rajojen. Pitkäaikainen kipu herättää usein huolta, hallinnan tunteen menetystä ja näköalattomuuden tunteita. Sosiaaliset suhteet ovat karsiutuneet, työelämä on jäänyt taakse. Selviänkö tällä kertaa kipukohtauksesta hengissä? Entä jos kipu ei enää hellitäkään?   Kivun kanssa eläessä maailmasta katoaa kaikki muu. Selvisin Horton kipukohtauksen jälkeen oloni on aina helpottunut: selvisin jälleen hengissä enkä vahingoittanut itseäni. Kipu on nimittäin niin kova, että vaikkapa jalan tai käden murtumista ei huomaisi. Useat kroonikot päättävät itse elämänsä. Tästä syystä särkyä

Hei, olen Laitisen Tuula ja työskentelen vielä reilun 4 kuukautta kouluttajana ennen eläkkeelle siirtymistä. Koulutan lähinnä vertaisohjaajia ja kokemusasiantuntijoita sekä kokemusasiantuntijoiden kouluttajia nyt viimeisimpänä MTKL:n valtakunnalliseen toimintaan ja jäsenyhdistyksiin. Kokemusasiantuntijuuden tulevaisuuden näen varsinkin tästä potilasjärjestön näkökulmasta aivan erityisen tärkeänä. Itse sairauden kokeneiden mukana olo on todella tärkeää. Yhdessä ammattilaisten kanssa asiat avautuvat ja menevät ymmärrettävässä muodossa, ihan vaikeissakin tilanteissa, perille asti. Silloin tieto ja inhimillisyys muodostavat hyvän kokonaisuuden ja kynnys madaltuu.  Ajattelen, että tässä on jo mahdollisuuksia ennaltaehkäisemisen ja nopeammin avun piirin hakeutumisen näkökulmista.  Oman tarinan kirjoittaminen, mikä on oleellisin työvälinekokemusasiantuntijalle, on myös se tärkein pointti,että elämäntarina kirjoitetaan aina kuitenkin ensisijaisesti oman kuntoutumisen tueksi. Sen

Aloitamme blogivuoden 2020  sukeltamalla kokemusasiantuntijuuteen. Tästä aiheesta omakohtaisia kokemuksia kertoo seuraavassa Marjo 😊 Työtä ihmisten parissa, suurella sydämellä Toimin kokemusasiantuntijana Iisalmen Mielenterveystuki ry:llä ja olen ollut mukana Omat avaimet –projektissa suunnittelemassa toimintaa yhdessä Louhentuvan ja Omat avaimet –projektin työntekijöiden sekä kokemusasiantuntijoiden kanssa.  Kun olin lapsi, ei mielenterveysongelmista puhuttu perheessäni. Tai puhuttiin. Puhuttiin lähinnä hulluista ja heidän kustannuksellaan naurettiin. Oli pieni maailmanloppu, kun istuin nuorisopsykiatrian aulassa odottamassa psykologin vastaanottoa. Isompi maailmanloppu oli se, kun psykiatri diagnosoi masennuksen. Suurin maailmanloppu taas se, kun sain kuulla, etten tulisi koskaan saamaan töitä. Koska olin mieleltäni sairas ja vahingoitin itseäni. Noiden nuoruusvuosien maailmanloppujen jälkeen opiskelin itselleni ammatin ja aloittelin työuraani lähihoitajana. Työ oli j

Hei kaikille,  ja hyvää alkanutta vuotta juuri sinulle. Omat avaimet-toiminta on saanut stealta myönteisen rahoitusehdotuksen.Olemme huojentuneita,iloisia ja valmiina käärimään hihat. Toiminta käynnistyy "kutistuneen"tiimin voimin,sillä Johanna on siirtynyt jo toiseen työpaikkaan. Olemme muuttaneet uusiin toimitiloihin ja meillä on kaksi eri toimipistettä.Toinen on Iisalmessa ja toinen Joensuussa.Se miten tämä toimii käytännössä- sitähän ei tiedä vielä kukaan! Mutta luotto on kova. Tätä blogia tulee jatkossa kirjoittamaan pääasiassa nuoret, joten pysy kuulolla. Tuija 😊