Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Tällä kertaa meidän blogiin kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtaja ja armoton kalamies Janne Jalava.

Mitä tehdä, jos mikään ei nappaa? Mene kalaan!!

Meille kaikille on varmasti tuttu tilanne läpi elämän, että aina ei huvita lähteä kouluun, opiskelemaan tai töihin. Yksinkertaisesti on aamuja ja tilanteita, että ei vaan nappaa. Jos koronatilanteestakin jotain hyvää etsii, niin tutkimukset ovat nyt puoltaneet sitä, että ihmisten työhyvinvointi on parantunut koronan takia. Tämä ei tietenkään ole yleispätevä lauselma kaikille aloille.

Meillä kaikilla on omat keinomme ladata akkuja ja inspiroitua – jotta hommat alkaisivat kiinnostamaan ja nappaamaan. Minulle tuo keino on läpi elämän ollut kalastus sen eri muodoissa. Ala-asteella laskin päiviä, että tulisi sunnuntai, jolloin pääsisin isän kanssa pilkille. Kesällä kävimme venepilkillä lähes joka ilta. En ikinä unohda ensimmäistä järvitaimenta tai madetta. Madetta en uskaltanut irrottaa koukusta, vaan sen teki vuotta vanhempi kaverini Hena. Henan kanssa muuten kalastetaan edelleen yhdessä aktiivisesti. Hän muuten edelleen usein irrottaa kalat.

 Ylä-asteella astui mukaan virvelöinti. Meillä oli mökki vain niin surkean haukijärven rannassa, että olin peräti 13-vuotias, kun sain ensimmäisen haukeni. Sekin oli keskeltä selkää kiinni. Mopon saatuani aloinkin käydä paremmilla vesillä ja saaliit kasvoivat. Motivaatiota kalastaa nosti myös se, että olin kauppiaan poika. Kalastamani hauet myytiin tuolloin meidän kyläkaupassa.

Vetouistelu muotoutui pääkalastuslajikseni alla parikymppisenä – eli perin myöhään. Tässä muodossa pääsaaliina ovat olleet kuha ja hauki. Toki muutama taimen on plakkarissa ja isoja ahvenia. Uistelu ja pilkkiminen ovat muotoutuneet minun keinoikseni rentoutua, päästää irti työelämän paineista ja myös yksityiselämän paineista. Paras fiilis on tietysti silloin, kun nappaa ja kun nappaa oikein kunnolla. Isoa kalaa väsyttäessä ei todellakaan mieti mitään ulkopuolista asiaa – tärkeintä on keskittyä hetkeen ja saada kala väsytettyä.

Tehdessäni töitä kymmenisen vuotta sitten hyvin hektisellä tahdilla ympäri Suomen ja jopa Eurooppaa, oli tärkeänä innovaattorina jaksamisen suhteen juuri se, että laski päiviä siihen, koska taas pääsisi kalaan. Ihan niin kuin poikasena koulussa. Brysselin viikon jälkeen mikään ei voittanut sitä, kun sai vetää pilkkihaalarit päälle ja lähteä narraamaan raitapaitoja jään alta. Kalastuksen mielenterveydellistä hyötyä korostaa myös se, että kalan saatuaan siitä saa mitä mainiointa ja terveellisintä ruokaa – kalaruuat ovatkin bravuurini.

Kalaruoka on tärkeä omalle mielenterveydelleni – varsinkin ruoan laitto. Minulla on paljon kehuja saanut resepti uunikuhalle ja uusin valtaus on haukipihvit. Unohtaa ei sovi ahvenkeittoa – tämän kevään hitti oli pitkästä aikaa paistetut silakat – löysin uudelleen silakanlitkauksen. Heiluin korkealla kalliolla ja silakkaa nousi useita yhdellä nostolla – useita ämpäreitä tuli litkattua. Ruoan avulla voi myös piristää ystäviä sekä perhettä. Mikä onkaan parempi itsetunnon kohotus kuin se, että näkee oman kalaruoan maistuvan – varsinkin kun raaka-aine on itse pyydetty.

Niin ne jutut isoista kaloista – saatuna on 9,4 kilon hauki sekä lähes 5 kilon kuha. Ensimmäisellä irtosi jopa alueemme uistelumestaruus – jota jahtasin vuosia ja yleensä olin jämäpisteillä. Mitä sitten onkaan päässyt karkuun? Niitä on turha miettiä.

Kaiken kokemani jälkeen voin sanoa, että oman mielenterveyteni kannalta olennaista on ollut aina päästä kalaan ja odottaa sitä tärppiä. Jos ei koulu tai työ nappaa – yleensä järvellä tai merellä nappaa. Tämä nappaaminen heijastelee myös muuhun elämään. Siitä minulla on kokemusta.