Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

"Toivolla on taipumus tarttua."Matiaksen ajatuksia vapaaehtoistyöstä.

 Moi,olen Omat avaimet kokemustoimija Matias ja tällä kertaa haluan jakaa ajatuksiani vapaaehtoistyöstä. Viime viikolla 5.12. vietettiin kansainvälistä vapaaehtoistyön päivää. Tämä sai minut miettimään sitä, mitä vapaaehtoistyö minulle merkitsee. Siinä pähkäillessäni tulin huomanneeksi, että vapaaehtoistyöllähän on ollut minulle aivan valtava merkitys pitkin elämääni! Minulla on ollut pitkin elämääni sellaisia jaksoja, joissa minusta on tuntunut siltä, etten voi itse vaikuttaa asioihini elämässä. Tuntui, että minä vain livuin ajopuun lailla toimistosta ja vastaanotosta toiseen. Tuntui, etten oikein itse osannut tehdä mitään muuta kuin totella parhaani mukaan sitä, mitä minua käskettiin tekemään. Vapaaehtoistyötä tehdessä minusta tuntui ja tuntuu siltä, että minä itse valitsen, mitä teen. Yksi parhaita puolia vapaaehtoistyössä on sen herättämä toivon tunne – minusta tuntuu, että vaikka maailmassa on paljon kaikkea ikävää, eikä maailma tule valmiiksi koskaan, ainakin teen jotakin! Ol