Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

Tämän vuoden aikana lähdimme toteuttamaan kokemustoimijoilta lähtöisin olevaa ideaa, jossa he halusivat, että kokemustoimijuuden ja -asiantuntijuuden sekä vertaistuen merkitystä tuotaisiin enemmän ihmisten tietoisuuteen sekä lisätä ymmärrystä siitä, miten merkityksellistä heidän tekemä työnsä on ammattilaisten työn ja tiedon rinnalla. Ajatuksena oli myös, että saataisiin ihmisiä yhteen ja samalla mahdollistettaisiin aitoa kohtaamista sekä hyvää mieltä toisille. Tästä ideasta sitten muodostui Ihminen ihmiselle -tapahtuma konsepti, jota olemme nyt syksyllä toteuttaneet neljällä eri paikkakunnalla; Kajaanissa, Mikkelissä, Joensuussa ja Sonkajärvellä, oikein onnistuneesti! Jokaisella alueella on lähdetty tapahtumaa suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Olemmekin saaneet iloksemme huomata, että innokkuutta ja tarvetta tällaisella yhteisölliselle tapahtumalla on ollut. Saimme mukaan aivan mahtavia paikallisia toimijoita ja heidän toiminnassansa mukana olevi...

Moi, mä oon Heidi. Mulla on aistiyliherkkyyksiä, jotka on joka päiväisessä arjessa mukana. Kirkkaat valot, kovat äänet sekä erilaiset hajut tekee pahaa. Kirkas halogeenivalo on epämiellyttävä ja se laittaa siristelemään silmiä. Se vaikuttaa keskittymiseen ja aiheuttaa joskus päänsärkyä. Väsyneenä vaikutus korostuu. Jos saisin päättää olisi vain lämpimän sävyisiä valoja. Jos on paljon hälinää ja ääniä, kuulen ne kaikki ja on vaikea keskittyä, jos joku koettaa puhua minulle samaan aikaan. Katsekontakti puhujaan auttaa hieman bloggaamaan ympäristön ääniä. Kaikki voimakkaat tuoksut tekevät pahaa ja on vaikea keskittyä mihinkään muuhun.Nämä tuntuvat koko kehossa ja ihan kuin keho olisi koko ajan ylikierroksilla, kun aistiärsykkeet vievät paljon voimia. Valokuvaus sekä musiikki auttavat, kun olo tuntuu ylikuormittuneelta laitan kuulokkeet korville ja lähden valokuvaamaan. Luonnossa saa rauhassa mennä ilman ylimääräistä hälinää ja ilman kiirettä. Järvimaisema on minulle mieluisin paikka ...

Olemme kuluneen viikon aikana viettäneet mielenterveysviikkoa ja tänä vuonna teemaksi on nostettu toipumisrauha. Äärimmäisen tärkeä teema, josta puhutaan valitettavan vähän. Tämä nousee hyvin paljon esille keskusteluissa joita mekin Omat avaimet 4You -toiminnassa käymme osallistujien kanssa. Pohdimme myös sitä, että viime vuosina puhe tästä on ollut vain kasvava. Ja tämä suunta ei ole se oikea suunta vaan päinvastoin. Meillä pitäisi olla rakenteet yhteiskunnassa siihen, että ihminen, olipa syy mikä tahansa, saa aikaa toipumiselle ja omaan kuntoutumisen prosessiin. Me emme voi määritellä yksilöllisiä aikoja tai etenemistahtia vaan näiden pitäisi aina muotoutua yksilön mukaan. Meidän tulee yhdessä rakentaa askeleet etenemiselle ja luoda sitä oman näköistä elämää. Meidän pitäisi pystyä sote-alalla vahvistamaan tätä tapaa työskennellä, mutta.. meidän rakenteet eivät valitettavasti muovaudu tähän. Olavi Sydänmaanlakka kiteyttää upeasti tämän hetkistä tilannetta joka on toipumiseen liittyen...

 Toipuminen ei aina ole näkyvää. Se ei  välttämättä näytä sankaritarinalta, jossa vaikeudet voitetaan ja palataan nopeasti normaaliin arkeen. Usein toipuminen on hiljaista, hidasta ja epätasaista, kuin pienten aaltojen liikettä rannassa.  Toipumisrauha antaa luvan olla keskeneräinen ja arvokas. Se on tila, jossa ihminen saa hengittää vapaasti, ilman suorituspaineita tai kysymyksiä siitä, “milloin olet taas kunnossa?”.  Se voi olla myös konkreettista, aikaa pois arjen vaatimuksista, lepoa, terapiaa ja hiljaisia päiviä. Mutta se on myös asenne: myötätuntoa itseään kohtaan, halua kuunnella omia rajojaan ja tarpeitaan. Se on ymmärrystä siitä, että toipuminen ei ole kilpailu, eikä millään muotoa aikataulutettu projekti.  Toipuminen etenee jokaisella omaan tahtiin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, ei valmista polkua jota kulkea. Yhdelle toipuminen tarkoittaa lepoa ja hiljaisuutta, toiselle pieniä arjen tekoja tai uuden suunnan etsimistä.  Tärkeintä kuitenkin on, et...

Pohtiessani omaa toipumisen matkaani, huomaan palaavani yhä uudestaan yhteen asiaan: kohtaamisiin. Niitä on ollut matkallani monenlaisia: hyviä, vaikeita ja joskus satuttavia. Jokainen niistä jätti jäljen, joskus pienen ja joskus syvän. Yksi hetki on jäänyt erityisen kirkkaasti mieleen.  Olin sairaalaosastolla uupunut ja tyhjä. Kärsin vaikeasta masennuksesta ja psykoottisista jaksoista. Minun oli vaikea luottaa ihmisiin enkä uskonut, että edes osastolla kukaan haluaa minua oikeasti auttaa. Mieleeni jäi pysyvästi hoitaja, joka pysähtyi vierelleni. Hän laski kätensä olkapäälleni ja kysyi: “Mitä sinulle kuuluu?” Hän pysähtyi tilanteeseen, puhutteli minua nimeltä ja jäi kuuntelemaan vastaukseni.   Yksinkertainen kysymys, joka ei olisi välttämättä kenellekään toiselle merkinnyt paljon, mutta minulle se merkitsi valtavasti. Tuossa hetkessä koin, että minut huomattiin ihmisenä, ei vain potilaana. Se herätti toivon pilkahduksen: ehkä olen sittenkin arvokas ja merkityksellinen. Ehkä vo...

Hei Olen Emmi, helmikuussa 2025 päätin lähteä kokeilemaan vapaaehtoistyötä Iisalmen Seurakunnan Lähetyskirppuun, vaikka alussa epäilin, olisiko se minun juttuni. Ennen kuin aloitin vapaaehtoisena työskentelyn, pohdin opiskelua tai työkokeilua, mutta vapaaehtoistyö tuntui hyvältä vaihtoehdolta tähän hetkeen. Koen että tämä valinta tukee minun arkea ja voi antaa valmiuksia myöhemmin työelämään. Alussa töihin meno jännitti ja työpäivän jälkeen ajattelin, että huh selvisin siitä! Nyt tekeminen tuntuu mukavalta ja töiden jälkeen voi lähteä jatkamaan päivää hyvillä mielin ja tuntea, että on tehnyt parhaansa. Halusin näyttää itselleni, että pystyn tähän ja on tuntunut hyvältä huomata, että pärjään. Vapaaehtoistyö on auttanut arjessa eteenpäin ja tuonut itsestäni esille uusia puolia. Olen oppinut huomaamaan omia voimavaroja ja mitä jaksan tehdä ja mikä pitää jättää vähemmälle. Olen huomannut, että työssäni haluan tehdä asiat hyvin, olla täsmällinen, ahkera ja huomioon ottava. Joskus keskity...