Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni-
Olen ollut monta kertaa
kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan
elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa.
Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain
sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä
lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan
merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en
kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan
vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä
laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä
muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen
jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan kanssa. Kävin kuitenkin
koulun loppuun, ja aloin jälleen miettimään että mitä seuraavaksi. Lopulta,
parin vuoden jälkeen lähdin takaisin kuntouttavaan työtoimintaan, tällä kertaa
kirjastolle. Ihastuin alaan täysin, vaikka alussa kirjojen muovitus tuntui
ylivoimaiselta oppia.
Olen aina nauttinut lukemisesta eli kirjojen kanssa touhuaminen oli ihan omiaan minulle. Ja sain myös jälleen kerran sisältöä viikkoon ja pienen korvauksen niiltä päiviltä mitä olin toiminnassa. En ollut vielä varma että olisiko tämä vihdoin ja viimein se minun alani mutta kun olin toisen kerran kirjastolla niin aloin olemaan varma. Eli, seuraava askel oli ammatillinen kuntoutus.
Aloitin ammatillisen kuntoutuksen helmikuussa 2016. Alussa jaksoin hyvin, tein muistaakseni viiden tunnin päiviä. Mutta valon määrän lisääntyessä ja stressin ja halun todistaa pystyvänsä tähän olivat liikaa ja jouduin jäämään kolmen viikon sairaslomalle hypomanian ja lähestulkoon psykoosin takia. Kolmen viikon kuluttua rukoilin lääkäriä päästämään minut takaisin kirjastolle ja sain luvan. Tein viittä päivää ja tunteja lisättiin aika pian paluun jälkeen. Lopulta, syyskuussa 2016 jouduin vuoden sairaslomalle loppuunpalamisen takia. Minua harmitti sanoinkuvaamattoman paljon, olisin halunnut päästä opiskelemaan kirjastovirkailijaksi. Olimme jo puhuneet kirjaston johtajan kanssa oppisopimuspaikasta mutta se ei olisi joka tapauksessa onnistunut.
Eli tiivistettynä kokemukseni kuntouttavasta työtoiminnasta: sen avulla saa sisältöä päiviin ja pienen korvauksen muiden tulojen lisäksi ja mahdollistaa uusia suunnitelmia.
Ammatillisessa kuntoutuksessa näkee, miten hyvin jaksaa oikeassa työpaikassa ja lopulta näkee myös, miten hyvin jaksaa normaalia työviikkoa. Mutta minusta se pitää ajoittaa oikeaan aikaan, olin itse remissiossa kun aloitettiin, ja näin ettei minusta olisi ollut oikeaan työhön. Nykyään olen eläkkeellä.
-Piia
Ensimmäisen kerran
pääsin kuntouttavaan työtoimintaan asuessani Tampereella. Kyseinen työtoiminta
vaikutti alkuun erittäin sopivalta minulle ja sen hetkiseen tilanteeseen.
Valitettavasti paikka ei ollut aivan sitä mitä odotin jalopulta koin, että
työtoiminnassa oli puutteellinen ohjaus enkä saanut tarpeeksi tukea toiminnan
ohjaajilta tai mistään muualtakaan. Elämässäni oli hyvin sekava vaihe ja
päihteiden käyttö vei mukanaan, eikä asiaa auttanut se, että koin olevani
täysin yksin. Olisin saanut jatkaa työtoiminnassa, mutta päätin etsiä toisen
kuntouttavan paikan. Voimani olivat aika lopussa, mutta jotenkin jaksoin vielä
kokeilla toisen paikan etsimistä.
Toinen työtoimintapaikka
oli mielestäni täysin päinvastainen. Sain erittäin paljon tukea ja ymmärrystä.
Niinä aamuina, kun en olisi millään jaksanut mennä töihin, ohjaaja soitti
perääni ja kyseli vointiani. Se kannusti minua jatkamaan, vaikka edelleen olin
tosi huonossa voinnissa. Ohjaajat myös miettivät kanssani viikottaisilla
palavereilla jatkoa ja tulevaisuuttani. He kannustivat minua hakeutumaan
opiskelemaan matkailualalle. Kokeilin sitten vähän puolihuolimattomasti hakea
kouluun. Ajattelin, että en pääse sinne kuitenkaan. Kamppailin myös paljon sen
kanssa, että kerronko hakutilanteessa sairaudestani. Lopulta kerroin
haastattelussa, että sairastan masennusta.
Pääsykokeiden päätyttyä
olin aivan varma, että vaikka pääsykokeet menivät muuten hyvin, en tulisi
kouluun pääsemään koska kerroin masennuksestani. Ajattelin kertomisen olleen
virhe.
Eräänä aamuna ollessani
bussissa menossa työtoimintaan katsoin koulun sivuilta opiskelemaan päässeiden
nimet. Nopealla vilkaisulla en omaa nimeäni nähnyt ja itku kurkussa mietin,
että en tule koskaan tekemään elämälläni mitään erikoista ja syytin itseäni ja
sairauttani siitä, että en koskaan kelpaa mihinkään. Rupesin lukemaan listaa tarkemmin
ja nimeni olikin siellä! Menin työtoimintaan ja kiitin ohjaajiani enkä voinut
uskoa sitä, että pääsin opiskelemaan. Minua pelotti, mutta ensimmäistä kertaa
pitkään aikaan todella odotin tulevaa innolla.
Aloitin
matkailupalvelujen tuottajaksi opiskelun syksyllä 2013, Kelan tukemana
ammatillisena kuntoutuksena. Kävin samaan aikaan myös terapiassa, joka
mielestäni tuki opiskeluani hyvin. Ensimmäinen puoli vuotta oli todella mukavaa
aikaa. Huomasin olevani sosiaalinen, reipas ja puhelias. Tutustuin uusiin
ihmisiin ja nautin opiskelusta täysin rinnoin. Ensimmäinen työssäoppiminen
saapui ja vointini alkoi nopeasti huononemaan. Koin taas yksinäisyyttä ja
olisin ehdottomasti tarvinnut enemmän tukea koulun puolelta. En osannut vaatia
näitä asioita. Koulu meni hyvin aina lähiopetusjaksoina, mutta työssäoppimiset
olivat vaikeita. Painoin pitkiä päiviä ja lupauduin ylitöihin, vaikka olisin
halunnut levätä ja tehdä muutakin, kuin töitä. Työssäoppimisten aikaan tunsin
jääväni aivan yksin, kun koulukaveritkin olivat eri puolilla maailmaa ja
opettajalla ei ollut aikaa keskustella tilanteestani. Koetin väkisin jatkaa,
koska pelkäsin että Kela lakkauttaa tukeni jos opiskelut eivät etene.
Keväällä 2015 katsoin
yleisön joukosta, kun luokkakaverini valmistuivat koulusta. Olin ihan varma,
etten koskaan tule koulusta itse papereita saamaan. Vuoteen 2018 asti yritin
huonoin tuloksin jatkaa koulua tekemällä työssäoppimisia. Jokainen yritys
päättyi siihen, että totesin olevani liian huonossa kunnossa jatkaakseni. Joka
kerta jätin työssäoppimisen kesken ja jäin sairaslomalle.
Onneksi oppilaitos oli
erittäin joustava ja ymmärtäväinen tilannettani kohtaan. Mielestäni pystyin
heille suhteellisen helposti ja suoraan kertomaan, että taas kerran opinnot
jäävät tauolle, enkä tiedä, milloin pystyn jatkamaan.
Olin aloittanut vuonna
2016 kuntouttavan työtoiminnan Iisalmessa. Sain tehdä mielekkäitä asioita,
kuten piirtämistä ja käsitöitä. Pari päivää viikossa tuntui aluksi raskaalta, mutta mutkien kautta päädyin
suorittamaan opintoni loppuun kuntouttavassa työtoiminnassa. Sain vastuuta ja
tein asioita, missä olen hyvä. Vointini koheni huomattavasti ja tunsin oloni
voimakkaammaksi kuin aikoihin. Keväällä 2018 valmistuin matkailupalvelujen
tuottajaksi. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun viiden vuoden
uurrastuksen, sairaalajaksojen ja kovien kokemuksien jälkeen juhlimme perheen
ja sukulaisten kanssa valmistujaisiani.
Olen nähnyt usean eri
kuntouttavan työtoiminnan toimintaa. Kaikissa oli hyvät ja huonot puolensa,
mutta mitä itse jäin usein kaipaamaan oli työntekijöiden eli ammattilaisten
tuki. Kaipasin sitä, että olisi voinut hyvin matalalla kynnyksellä soittaa
jollekullem erityisesti tilanteessa, missä ei tiennyt kenen puoleen kääntyä.
Olisi hienoa, jos
jokaisessa paikassa olisi ihminen, keneltä kysyä esimerkiksi
jatkosuunnitelmista ja tukiasioistaSellainen työntekijä, joka tietäisi edes
vähän kysyjän tilanteesta ja olisi valmis keskustelemaan vaikka kerran kuussa
kuntoutujan tilanteesta ja miettimään mahdollisia ratkaisuja.
Olisin myös halunnut,
että sen mukaan, kun vointini koheni, minulle olisi tarjottu enemmän vastuuta
tai monipuolisempia työtehtäviä. Joskus tympäännyin erittäin paljon siitä, että
ohjaaja ei ollut tavattavissa kovin usein ja tein päivästä toiseen turhalta tuntuvia
näpertelyjä. Mielestäni se ei edistänyt kuntoutumistani kovinkaan paljoa. Sain
paljon enemmän irti siitä, että minulle annettiin vastuuta ja hieman
hankalampia työtehtäviä sekä mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitäni.
Toisessa kuntouttavan
paikassa pidin hyvin paljon siitä, että meillä oli säännöllisesti tapaamisia
ohjaajan ja muiden työntekijöiden kanssa. He olivat hyvin perillä tilanteestani
ja muistivat, mitä edellisellä kerralla oli keskusteltu ja suunniteltu. Olisi
myös hienoa, että kuntouttavaan pääseminen olisi tuen maksajan, eli Kelan
puolelta tehty helpommaksi. Itse en ainakaan todella huonossa voinnissa
jaksanut ryhtyä vääntämään tuista ja siitä, mistä raha tulee ja milloin.
Ajattelen kuitenkin, että kuntouttava työtoiminta on erittäin hyvä sellaiselle,
joka vielä miettii tulevaisuutta tai esimerkiksi alanvaihtoa,mutta ei kykene
tekemään kokopäivätyötä. Työtoiminta tuo rutiinia, vastuuta sekä tekemistä
päiviin. Se myös rytmittää arkea ja tuo tunnetta siitä, että kuuluu johonkin
porukkaan. Itse olen loppujen lopuksi saanut enemmän hyviä kokemuksia
kuntouttavasta ja kannustan työtoimintaa kokeilemaan, jos sellainen tilanne on.
-Jenni
Kommentit
Lähetä kommentti