Siirry pääsisältöön

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta


Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni-


Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan kanssa. Kävin kuitenkin koulun loppuun, ja aloin jälleen miettimään että mitä seuraavaksi. Lopulta, parin vuoden jälkeen lähdin takaisin kuntouttavaan työtoimintaan, tällä kertaa kirjastolle. Ihastuin alaan täysin, vaikka alussa kirjojen muovitus tuntui ylivoimaiselta oppia.

Olen aina nauttinut lukemisesta eli kirjojen kanssa touhuaminen oli ihan omiaan minulle. Ja sain myös jälleen kerran sisältöä viikkoon ja pienen korvauksen niiltä päiviltä mitä olin toiminnassa. En ollut vielä varma että olisiko tämä vihdoin ja viimein se minun alani mutta kun olin toisen kerran kirjastolla niin aloin olemaan varma. Eli, seuraava askel oli ammatillinen kuntoutus.



Aloitin ammatillisen kuntoutuksen helmikuussa 2016. Alussa jaksoin hyvin, tein muistaakseni viiden tunnin päiviä. Mutta valon määrän lisääntyessä ja stressin ja halun todistaa pystyvänsä tähän olivat liikaa ja jouduin jäämään kolmen viikon sairaslomalle hypomanian ja lähestulkoon psykoosin takia. Kolmen viikon kuluttua rukoilin lääkäriä päästämään minut takaisin kirjastolle ja sain luvan. Tein viittä päivää ja tunteja lisättiin aika pian paluun jälkeen. Lopulta, syyskuussa 2016 jouduin vuoden sairaslomalle loppuunpalamisen takia. Minua harmitti sanoinkuvaamattoman paljon, olisin halunnut päästä opiskelemaan kirjastovirkailijaksi. Olimme jo puhuneet kirjaston johtajan kanssa oppisopimuspaikasta mutta se ei olisi joka tapauksessa onnistunut.

Eli tiivistettynä kokemukseni kuntouttavasta työtoiminnasta: sen avulla saa sisältöä päiviin ja pienen korvauksen muiden tulojen lisäksi ja mahdollistaa uusia suunnitelmia.

Ammatillisessa kuntoutuksessa näkee, miten hyvin jaksaa oikeassa työpaikassa ja lopulta näkee myös, miten hyvin jaksaa normaalia työviikkoa. Mutta minusta se pitää ajoittaa oikeaan aikaan, olin itse remissiossa kun aloitettiin, ja näin ettei minusta olisi ollut oikeaan työhön. Nykyään olen eläkkeellä.

-Piia




Ensimmäisen kerran pääsin kuntouttavaan työtoimintaan asuessani Tampereella. Kyseinen työtoiminta vaikutti alkuun erittäin sopivalta minulle ja sen hetkiseen tilanteeseen. Valitettavasti paikka ei ollut aivan sitä mitä odotin jalopulta koin, että työtoiminnassa oli puutteellinen ohjaus enkä saanut tarpeeksi tukea toiminnan ohjaajilta tai mistään muualtakaan. Elämässäni oli hyvin sekava vaihe ja päihteiden käyttö vei mukanaan, eikä asiaa auttanut se, että koin olevani täysin yksin. Olisin saanut jatkaa työtoiminnassa, mutta päätin etsiä toisen kuntouttavan paikan. Voimani olivat aika lopussa, mutta jotenkin jaksoin vielä kokeilla toisen paikan etsimistä.

Toinen työtoimintapaikka oli mielestäni täysin päinvastainen. Sain erittäin paljon tukea ja ymmärrystä. Niinä aamuina, kun en olisi millään jaksanut mennä töihin, ohjaaja soitti perääni ja kyseli vointiani. Se kannusti minua jatkamaan, vaikka edelleen olin tosi huonossa voinnissa. Ohjaajat myös miettivät kanssani viikottaisilla palavereilla jatkoa ja tulevaisuuttani. He kannustivat minua hakeutumaan opiskelemaan matkailualalle. Kokeilin sitten vähän puolihuolimattomasti hakea kouluun. Ajattelin, että en pääse sinne kuitenkaan. Kamppailin myös paljon sen kanssa, että kerronko hakutilanteessa sairaudestani. Lopulta kerroin haastattelussa, että sairastan masennusta.
Pääsykokeiden päätyttyä olin aivan varma, että vaikka pääsykokeet menivät muuten hyvin, en tulisi kouluun pääsemään koska kerroin masennuksestani. Ajattelin kertomisen olleen virhe.

Eräänä aamuna ollessani bussissa menossa työtoimintaan katsoin koulun sivuilta opiskelemaan päässeiden nimet. Nopealla vilkaisulla en omaa nimeäni nähnyt ja itku kurkussa mietin, että en tule koskaan tekemään elämälläni mitään erikoista ja syytin itseäni ja sairauttani siitä, että en koskaan kelpaa mihinkään. Rupesin lukemaan listaa tarkemmin ja nimeni olikin siellä! Menin työtoimintaan ja kiitin ohjaajiani enkä voinut uskoa sitä, että pääsin opiskelemaan. Minua pelotti, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella odotin tulevaa innolla.




Aloitin matkailupalvelujen tuottajaksi opiskelun syksyllä 2013, Kelan tukemana ammatillisena kuntoutuksena. Kävin samaan aikaan myös terapiassa, joka mielestäni tuki opiskeluani hyvin. Ensimmäinen puoli vuotta oli todella mukavaa aikaa. Huomasin olevani sosiaalinen, reipas ja puhelias. Tutustuin uusiin ihmisiin ja nautin opiskelusta täysin rinnoin. Ensimmäinen työssäoppiminen saapui ja vointini alkoi nopeasti huononemaan. Koin taas yksinäisyyttä ja olisin ehdottomasti tarvinnut enemmän tukea koulun puolelta. En osannut vaatia näitä asioita. Koulu meni hyvin aina lähiopetusjaksoina, mutta työssäoppimiset olivat vaikeita. Painoin pitkiä päiviä ja lupauduin ylitöihin, vaikka olisin halunnut levätä ja tehdä muutakin, kuin töitä. Työssäoppimisten aikaan tunsin jääväni aivan yksin, kun koulukaveritkin olivat eri puolilla maailmaa ja opettajalla ei ollut aikaa keskustella tilanteestani. Koetin väkisin jatkaa, koska pelkäsin että Kela lakkauttaa tukeni jos opiskelut eivät etene.

Keväällä 2015 katsoin yleisön joukosta, kun luokkakaverini valmistuivat koulusta. Olin ihan varma, etten koskaan tule koulusta itse papereita saamaan. Vuoteen 2018 asti yritin huonoin tuloksin jatkaa koulua tekemällä työssäoppimisia. Jokainen yritys päättyi siihen, että totesin olevani liian huonossa kunnossa jatkaakseni. Joka kerta jätin työssäoppimisen kesken ja jäin sairaslomalle.
Onneksi oppilaitos oli erittäin joustava ja ymmärtäväinen tilannettani kohtaan. Mielestäni pystyin heille suhteellisen helposti ja suoraan kertomaan, että taas kerran opinnot jäävät tauolle, enkä tiedä, milloin pystyn jatkamaan.
Olin aloittanut vuonna 2016 kuntouttavan työtoiminnan Iisalmessa. Sain tehdä mielekkäitä asioita, kuten piirtämistä ja käsitöitä. Pari päivää viikossa tuntui aluksi  raskaalta, mutta mutkien kautta päädyin suorittamaan opintoni loppuun kuntouttavassa työtoiminnassa. Sain vastuuta ja tein asioita, missä olen hyvä. Vointini koheni huomattavasti ja tunsin oloni voimakkaammaksi kuin aikoihin. Keväällä 2018 valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun viiden vuoden uurrastuksen, sairaalajaksojen ja kovien kokemuksien jälkeen juhlimme perheen ja sukulaisten kanssa valmistujaisiani.




Olen nähnyt usean eri kuntouttavan työtoiminnan toimintaa. Kaikissa oli hyvät ja huonot puolensa, mutta mitä itse jäin usein kaipaamaan oli työntekijöiden eli ammattilaisten tuki. Kaipasin sitä, että olisi voinut hyvin matalalla kynnyksellä soittaa jollekullem erityisesti tilanteessa, missä ei tiennyt kenen puoleen kääntyä.
Olisi hienoa, jos jokaisessa paikassa olisi ihminen, keneltä kysyä esimerkiksi jatkosuunnitelmista ja tukiasioistaSellainen työntekijä, joka tietäisi edes vähän kysyjän tilanteesta ja olisi valmis keskustelemaan vaikka kerran kuussa kuntoutujan tilanteesta ja miettimään mahdollisia ratkaisuja.
Olisin myös halunnut, että sen mukaan, kun vointini koheni, minulle olisi tarjottu enemmän vastuuta tai monipuolisempia työtehtäviä. Joskus tympäännyin erittäin paljon siitä, että ohjaaja ei ollut tavattavissa kovin usein ja tein päivästä toiseen turhalta tuntuvia näpertelyjä. Mielestäni se ei edistänyt kuntoutumistani kovinkaan paljoa. Sain paljon enemmän irti siitä, että minulle annettiin vastuuta ja hieman hankalampia työtehtäviä sekä mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitäni.

Toisessa kuntouttavan paikassa pidin hyvin paljon siitä, että meillä oli säännöllisesti tapaamisia ohjaajan ja muiden työntekijöiden kanssa. He olivat hyvin perillä tilanteestani ja muistivat, mitä edellisellä kerralla oli keskusteltu ja suunniteltu. Olisi myös hienoa, että kuntouttavaan pääseminen olisi tuen maksajan, eli Kelan puolelta tehty helpommaksi. Itse en ainakaan todella huonossa voinnissa jaksanut ryhtyä vääntämään tuista ja siitä, mistä raha tulee ja milloin. Ajattelen kuitenkin, että kuntouttava työtoiminta on erittäin hyvä sellaiselle, joka vielä miettii tulevaisuutta tai esimerkiksi alanvaihtoa,mutta ei kykene tekemään kokopäivätyötä. Työtoiminta tuo rutiinia, vastuuta sekä tekemistä päiviin. Se myös rytmittää arkea ja tuo tunnetta siitä, että kuuluu johonkin porukkaan. Itse olen loppujen lopuksi saanut enemmän hyviä kokemuksia kuntouttavasta ja kannustan työtoimintaa kokeilemaan, jos sellainen tilanne on.

-Jenni




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Omat avaimet 4You -tiimi esittäytyy. Kuka on Sanna?

  Heippa! Olen Omat avaimet 4You -toiminnan Keski-Suomen vahvistus Inkiläisen Sanna. Tässä pieni esittely itsestäni. Paremmin tulen tutuksi yhteisen tekemisen myötä eli ollaan yhteyksissä :) Työurani olen aloittanut käsityöalan yrittäjänä, jossa vierähtikin reilut 10 vuotta. Oman terveyden vuoksi ammatista oli luovuttava ja olikin aika pohtia uutta alaa, jossa työskentely olisi mahdollista ja olisin taas työkykyinen. Lähdin opiskelemaan sosionomiksi, opinnoissa suuntauduin mielenterveys- ja päihdetyöhön. Oman paikkani löysin lastensuojelusta jo opintojen aikana ja sille tielle jäin. Aspa-säätiön töihin siirryin vuoden 2022 alkupuolella 4You-toimintaan, jossa kohderyhmä oli jälkihuoltonuoret ja tavoitteena arjen tukeminen ja voimavarojen vahvistaminen. Toiminta yhdistyi Omat avaimet -toiminnan kanssa tämän vuoden alussa ja nimetkin yhdistyivät Omat avaimet 4You:ksi. Työssäni kohtaan erilaisia ihmisiä ja juuri kohtaamiset ovat työn suola. Kokemustoimijat ja kokemusasiantuntijat työ

Kun pahin tapahtuu-tarina kiireellisestä sijoituksesta

  Tiedän odottaa ovikellon kilahdusta. Katson vuoroin lapsiani vuoroin kotiani. Kotiani, joka on aina merkinnyt turvaa ja jonka olen kauniiksi sisustanut. Nyt kuitenkin pelkään. Enemmän kuin koskaan ennen. Yritän rauhoitella itseäni ja työntää hätää kauemmas. Pakotan itseni rauhoittumaan, samalla kun ajatuksissani pohdin vaihtoehtoa ottaa lapset kainaloon ja lähteä niin kauas kuin mahdollista. Kurkkua kuristaa. Lapsille sanon niin rauhallisesti ja lempeästi kuin osaan, että olette varmasti huomanneet äidin olevan väsynyt ja ettei äiti ole jaksanut samoin kuin ennen. Siksi meille tulee kohta kaksi tätiä, jotka auttaa tällaisissa tilanteissa. En halua sanoa enempää ja sammuttaa pientä toivon kipinää siitä, että lapset saisivat jäädä kotiin. Samalla ymmärrän, ettei mikään sanomani tai tekemäni voi muuttaa asioiden kulkua, johon nämä vieraat kohta tulevat päätymään. Syljen suustani sanoja, joihin en itsekään usko. Se vaatii kaikki voimani. Aivan kaiken, mitä minussa on. Mutta lapset eivä