Siirry pääsisältöön

Mitä et vielä ehkä tiennyt Omat avaimet-projektista?


1  Viime viikolla jaoimme meidän sosiaalisen median kanavissa projektista tietoja joita ei välttämättä tiedetty. Projektimaailma on upea työympäristö jossa saa haastaa itseään, omaa ammatillisuuttaan, kehittyä ja kasvaa ammattilasena mutta myös ihmisenä sekä tuoda työskentelyssä esille omia vahvuuksiaan.

  Voin varmasti puhua meidän kaikkien tiimiläisten puolesta, että tässä projektissa mukana oleminen on opettanut meille valtavasti uutta.. eikä pelkästään siitä miten projekti kulkee, mitä siihen kuuluu jne. vaan yleisesti kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkityksestä, tunnetasolla kohtaaminen "ihminen ihmiselle" sekä yhteistyön suuresta merkityksestä! 

 Tässä vielä kerran kuusi faktaa "Tätä et ehkä tiennyt vielä Omat avaimet-projektista..."

11. Nuoret ovat olleet mukana kaikessa.

Nuoret ovat olleet projektin alusta asti kaikessa toiminnassa mukana. Nuoret ovat olleet jo työntekijöiden haastatteluissa mukana ja vaikuttamassa siihen ketä projektin työntekijöiksi valitaan. Monet edelleen mukana olevista nuorista on siis itse asiassa ollut projektissa pidempään kuin yksikään meistä työntekijöistä.
Nuorten ääntä on kuunneltu kaikessa ja heidän toiveitaan on pyritty mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Esimerkiksi tapahtumia on suunniteltu ja toteutettu aina nuorten kanssa yhdessä. Nuoret ovat päässeet tapahtumissa tuomaan myös omia vahvuuksiaan ja mielenkiintoja esille.



Nuoret ovat olleen mukana projektin jokaisessa vaiheessa. He ovat olleet mukana ohjausryhmässä, projektin arvioinnissa, antamassa palautetta ja ideoimassa projektissa kehitettyjä työmenetelmiä, sosiaalisen median sisällön tuottamisessa, kokemusasiantuntijuuden eteenpäin viemisessä, yhteiskehittämisen pajoissa sekä erilaisissa seminaareissa ja tapahtumissa joissa projekti on ollut mukana.
Nuoria on kysytty myös pitämään puhevuoroja kouluille, erilaisiin yhdistyksiin/järjestöihin sekä seminaareihin

Ilman näitä mukana olleita nuoria projekti ei olisi onnistunut! Kiitoksia kaikille nuorille, jotka olette olleet mukana! Olette rohkeita ja lahjakkaita! 

22. Projekti suunnitelmaa muutettiin.

Alkuperäisessä projekti suunnitelmaa todellakin muutettiin!

Kuva Hellurei ja helkkarin tunteet-tunnekorteista
Projektin aloittaessa toimintansa alkuperäinen suunnitelma oli työstää erityisesti asumispalvelutyöhön työväline, joilla asumispalvelutyöntekijät voisivat auttaa nuoria arjen ja asumisentaidoissa. Projektin etenemisen myötä kuitenkin havaittiin ja huomattiin, että kyseisien taitojen harjoittaminen on edelleen tärkeää, mutta vieläkin tärkeämmäksi nousi nuorten itsenäistymisessä tarvittava tuki, oman identiteetin ja minäkuvan vahvistaminen sekä tunteiden ymmärtäminen/tunnistaminen ja tunnetaidot.

Nuoret myös kokivat, että mikäli he tulevat kuulluksi, saavat vahvistusta omalle identiteetilleen ja kykenevät tunnistamaan erilaisia olotilojaan, ovat he valmiimpia vastaanottamaan myös esimerkiksi asumispalvelutyöntekijöiden tarjoamaa asumisentukea tai he ovat sitoutuneempia omiin palveluihinsa.

Nuorten ääntä kuultiin siis myös projekti suunnitelman muutoksessa, kun saimme heiltä palautetta ja kokemuksia toiminnan sisällöstä. Nuorten kokemukset haluttiin nostaa esille ja vastata heiltä esille nousseisiin tarpeisiin. Ja tämä todellakin kannatti, niin projektin osalta kuin myös mukana olleiden nuorten osalta.

33. Toimistolla ilostuttaa välillä Kaapo-koira.

Projektipäällikön Annen koira Kaapo käy meidän toimistolla aika ajoin ilostuttamassa meitä. Kaapo osaa kyllä ottaa itselleen huomiota silloin kun hän sitä haluaa. Kaapo tulee usein pöydän ääreen myös kun olemme kahvilla tai syömässä katsomaan ihanilla silmillään jospa sieltä jotain hänkin saisi. Kaapo osaa vaatia myös rapsutuksia ja leikkikaveria välillä (koska olisihan toimistossa vietettävä päivä muuten aivan liian pitkä).



44. Tämän vuoden aikana reissupäiviä kertynyt meille reilut 130.

Ollaan oltu koko poppoo yhteensä reissun päällä reilut 130 päivää… ja tämäkin tämän hetkinen reissupäivien saldo josta puuttuu vielä ainakin 8 reissupäivää.
Reissupäiviä per naama tälle vuodelle kertyy noin 35 päivää.

Reissaamista on ollut nyt kesälomien jälkeen lähes tulkoon joka toinen viikko ja ollaan kyllä kierrelty vähän joka paikassa mm. Turku, Tampere, Helsinki, Oulu, Joensuu, Kuopio. Loppu vuoden reissuhommat suuntautuu Helsinkiin mielenterveysmessuille ja kehittämispäiville.



Reissaaminen on ollut meille jokaiselle uutta, kukaan meistä ei ole reissuhommia koskaan aiemmin työssään tehnyt. Toki reissuhommia tehdessä tulee tehtyä pidempää päivää, istuttua paljon junassa ja oltu erillään omasta perheestä. Siinä on siis hyvät ja huonot puolensa.

55. Tykätään kaikki luovista menetelmistä.

Me ollaan siitä harvinainen tiimi, että me tykätään kaikki luovista menetelmistä. Ja me tykätään, että se on myös osa meidän työotetta. On hienoa, että luovuus on ollut meillä mukana projektissa ja, että luovuus jota nuorissakin on sisällä on päässyt esille.

Olemme kaikki omilla tavoillaan luovia ihmisiä ja täydennämme toisiamme tiimissä.
 
Tuija tykkää erityisesti valokuvauksesta ja maalaamisesta. Tuija kirjoittelee myös pöytälaatikkoonsa runoja. Tuija on meistä se jolla monesti syntyy mitä eriskummallisia ideoita tekemiseen (monesti todella hyviäkin)! 

Anna tykkää teatterista ja matkailusta ympäri maailmaa (toiveena onkin toteuttaa joskus maailman ympärysmatka). Reissuilla Anna käy aina taidenäyttelyissä ja museoissa. Mutta Anna taas ei voi sietää pientä näpryytä ja askartelua, hän jättää sen erittäin mieluusti muille.

Johanna tykkää luovia kaikkea valmista keksittyä niin, että sitä on kivempi itse toteuttaa, olipa siis kyseessä mikä tahansa asia. Käsityöt ja valokuvaaminen ovat lähellä sydäntä vaikka aikaa tekemiselle ei aina löydy. Johanna ei tykkää näytellä eikä improilla mutta käy mielellään katsomassa kyllä esim. kesäteatteriesityksiä tai musikaaleja.

Anne tykkää todella paljon mm. käsityöistä, puukäsitöistä ja neulomisesta. Anne on myös meistä se, joka lähtee kaikkeen mukaan ja innostuu aina kaikkein eniten kaikesta uudesta!

Kaikki meistä pitää taiteesta ja kulttuurista sen erimuodoissa. Aikalailla meidän kaikkiin virkistyspäiviin onkin kuulunut jotakin kulttuuritoimintaa esim. olemme käyneet musikaaleissa sekä ollaanpas meidän tiimille myös pidetty voimaannuttava valokuvausta.

66. Uskomattoman hitsautunut ja upea tiimi.

Niin, otsikko kertoo jo kaiken.

Tää porukka on vaan jotain niin upeeta. Varmastikaan kukaan meistä ei olisi uskonut mitenkä hyvin meille toimii yhteistyö, mitenkä hyvin kukin nostaa esilleen vahvuuksia, mitenkä samanlaisia mutta silti kuitenkin erilaisia me olemme.

Meillä on todella hauskaa porukalla ja uskalletaan kertoa omat  mielipiteemme ja ajatuksemme reilusti toisillemme. Olemme rehellisiä ja avoimia.

Olemme saaneet myös monesti palautetta siitä ulkopuolisilta, että mitenkä meistä näkyy se, että olemme hitsautuneet yhteen ja jokaisella on selkeästi ne omat roolinsa/vastuualueensa projektissa. Ja näinhän se todellakin on!

Joulukuusta tulee vaikea kun tietää, että tämä tiimi tulee hajoamaan kun projekti päättyy. Onneksi ihanat muistot jäävät elämään ikuisesti ja olemme saaneet toisistamme muutakin kuin työkaverin loppu elämäksi.





Ihania talvipäivän jatkoja!

-Johanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luovuudella mielenrauhaa & iloa

Olen Piia, kohta 31- vuotias neitokainen Iisalmesta. Seuraa minulle pitävät kaksi kissaa ja vaikka olenkin pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveysongelmien takia, niin käyn ns. töissä tienaamassa muutaman euron ylimääräistä. En osaa soittaa, laulaa tai piirtää, joten minun luovat menetelmäni ovat valokuvaus, kirjottaminen ja käsitöiden tekeminen.  Minusta on tärkeää että ihminen saa toteuttaa itseään, oli kyseessä sitten maalaaminen tai soittaminen tai käsityöt. Olen huomannut, että kun valokuvaan niin saavutan eräänlaisen mielenrauhan, jonka aikaansaamiseksi on aikoinaan pitänyt joogata tunnin ajan. Minulla on kova halu luoda jotain kaunista ja kuvaamamalla luon omalta osaltani sitä tähän maailmaan. Minulla on myös ilonaiheet aika harvassa, mutta valokuvaamalla saavutan myös suurta iloa ja jonkinsortin tyydytystä kun kuvaamanani kohde välittyy linssin kautta juuri sellaisena kuin haluan sen esittää. Luovuus näkyy elämässäni pääosin valokuvaamisena ja kuvien muokkaamisena. T

Yksilövalmennus -Kohtaa nuori aidosti, empaattisesti ja kiireettömästi.

Olemme Omat avaimet-projektissa kehittäneen ryhmätyömenetelmän HEVARI:n rinnalle myös yksilövalmennuksen työmenetelmän.  Idea yksilövalmennuksesta syntyi, kun keskustelimme työyhteisössämme niistä nuorista aikuisista, jotka eivät osallistuneet tarjolla oleviin ryhmätoimintoihin. Yksilövalmennus työmenetelmä on suunnattu n. 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille mutta se on helposti sovellettavissa omaan työhön sopivaksi ja erilaisille kohderyhmille. Syitä ryhmätoimintaan osallistumattomuudelle voi olla monia, mutta erityisesti olemme havainneet, että syynä on usein sosiaalisten tilanteiden pelko, huono itsetunto sekä toivottomuuden tunne omaa elämää kohtaan.  Monet nuoret eivät koe myöskään ryhmämuotoista toimintaa heille sopivaksi. Halusimmekin lähteä vastaamaan näiden nuorten tarpeita ja kannustamaan kenties yksilövalmennuksen jälkeen osallistumista ryhmätoimintaan jossakin vaiheessa tulevaisuutta.  Yksilövalmennuksen työmenetelmää lähdettiin ideoimaan yhdessä myös meidän yhte

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun