VOIKO TUNTEEN PALO POLTTAA SINUT LOPPUUN? – VAPAAEHTOISVÄSYMYS JA JÄRJESTÖJAKSAMINEN

Olen miettinyt viimeisen viikon aikana vapaaehtoistoiminnassa jaksamista varmaan enemmän kuin koko muun elämäni aikana aikaisemmin. Syitä tähän on kaksi. Ensimmäinen on Iisalmessa Omat avaimet-hankkeen parissa vietetty aika viime viikolla. Toinen on erään edustamani nuorisojärjestön liittokokous taannoin, ja siellä käymäni keskustelut järjestöjaksamisesta.

Vapaaehtoistyötä tehdään vapaaehtoisesti. Luulisi, että tämä on itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ole. Vapaaehtoistyötä tekevät usein sellaiset ihmiset, joilla on taipumusta kiltteyteen ja muiden miellyttämiseen. Tällöin vapaaehtoistyöstä voi muodostua ikään kuin jonkinlainen pakko, joka edesauttaa loppuun palamista. Vapaaehtoistyötä koordinoivat ja ohjaavat tahot eivät välttämättä ole tällaisiin aktiivien ja vapaaehtoisten loppuun palamiseen syyllisiä millään lailla – aktiivinen ihminen voi ihan itse aiheuttaa itsellensä kovia vaatimuksia, olla liian tunnollinen ja haluta miellyttää liikaa. Taustalla saattaa olla ajatus siitä, ettei riitä, jos ei tee tarpeeksi duunia. Silloin, kun vapaaehtoistoimija itse tai hänelle tehtäviä antava taho kasaa liiaksi tekemistä vapaaehtoiselle, vapaaehtoistyöstä poistuu vapaaehtoisuus – siitä tulee pakko, velvollisuus, askare.

Minä olen ollut aktiivinen järjestötoimija iät ja ajat. Olen ollut sekä vapaaehtoistyötä hyvin tukevissa yhteisöissä että sellaisissa, joissa aktiiveja ei tueta niin hyvin. Koskaan tämä ei ole johtunut mistään tietoisesta ilkeydestä, eikä oikeastaan mistään muiden aktiivien, ohjaajien tai muiden ammattitaidosta tai sen puutteesta. Minulle syyt siihen, miksi olen joskus kokenut kovasti vapaaehtoisväsymystä, ovat liittyneet eniten puutteellisiin elämänhallintataitoihini, kyvyttömyyteeni sanoa ei ja muuten pitää omia rajojani tiedossa sekä masennukseeni.

Aion tässä esitellä muutamia ajatuksiani liittyen vapaaehtoisväsymykseen ja järjestöjaksamiseen. Toisaalta puhun siitä, miten vapaaehtoiset voivat itse ylläpitää jaksamistaan, toisaalta siitä, kuinka järjestöt ja muut vapaaehtoisvoimin kokonaan tai osittain toimivat yhteisöt voivat ylläpitää järjestöjaksamista.


Vapaaehtoinen:

1. Selvitä arvosi. Mitkä ovat ne arvot, joiden pohjalta teet tätä vapaaehtoistyötä? Mikä saa sinut antamaan aikasi tälle toiminnalle? Mikä tekee siitä sinulle mielekästä?

Oma esimerkkini:
Minulle mielenterveyskentän vapaaehtoistoiminnassa tärkeitä arvoja ovat feminismi, lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus. Feminismillä tarkoitan tasa-arvoa yleisesti (jota se määritelmällisesti tarkoittaakin) – mielenterveyskuntoutujat ovat monesti altavastaajan asemassa, koska ongelmat jaksamisen kanssa voivat vähentää realistisia mahdollisuuksia vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin, ja täten aiheuttaa voimattomuuden ja osattomuuden tunteita. Feminismiä on se, että teen työtä sen eteen, että mielenterveyskuntoutujia kuullaan, ja että heillekin taataan ääni ja tila toimia ja vaikuttaa tässä yhteiskunnassa. Lähimmäisenrakkaus ohjaa minun toimintaani sillä periaatteella, että haluan tehdä yhteisöjäni ja ylipäänsä muita ihmisiä auttavia asioita. Oikeudenmukaisuus on mielessäni, kun pyrin puhumaan rehellisesti mielenterveydellisistä haasteistani, ja perään parempia palveluita syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia aiheuttavien rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi.

2. Selvitä vahvuutesi. Mikä on Se Osaaminen, joka on eniten mukavuusalueesi sisällä? Missä olet tosi hyvä?

Oma esimerkkini:
Minun vahvuuteni ovat järjestötoiminnan kokemus, esiintymisvarmuus, rehellisyys ja avoimuus, sosiaalinen tilannetaju sekä empaattisuus. Nämä ovat kantaneet pitkälle vapaaehtoistyössä, ja aina kun olen mielestäni saanut käytettyä vahvuuksiani itseäni ja muita hyödyttävällä tavalla, olen ollut tyytyväinen. Erityisesti silloin, kun omien vahvuuksieni käyttö on ollut linjassa omien arvojeni kanssa, olen kokenut tekemäni asiat mielekkäiksi – esimerkiksi hakemalla tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta puhumalla rehellisesti omista mielenterveysongelmistani ja ongelmista avun saamisen kanssa.

3. Selvitä muut voimavarasi. Kuinka sinä voit, miten sinä jaksat? Mitä kuuluu? Mikä määrä tekemistä on sinulle sopiva? Onko sinulla mielekkäitä harrastuksia, joiden parissa voit latautua?

Oma esimerkkini:
Minun voimavarojani ovat esimerkiksi esittävä taide harrastuksena, podcastien kuunteleminen, laaja ystävien verkosto, perheenjäsenet ja parisuhde. Olen valtavan kiinnostunut kaikesta, ja nyt, kun saan keskityttyä lukemiseen vähän huonommin, podcastit täyttävät pitkälti sen kolon, jonka lukemisen väheneminen on minuun jättänyt. Teatteri- ja musiikkiharrastukset kutkuttavat minun empatian ja lähimmäisenrakkauden antureitani ja antavat luovuuden muodossa valtavasti sisältöä elämääni. Ystävät, läheiset ja eritoten parisuhde antavat minulle tukea, jaksamista, turvaa, ymmärrystä, lohtua, rakkautta, hauskoja hetkiä, inspiraatiota, suuntaa ja virtaa elää elämää ylipäätään ja eritoten läheiseni tukevat minua olemaan jatkuvasti paremmin oma itseni.

4. Pidä tunteen palo turvallisena. Pyri tekemään vapaaehtoistyötä oman jaksamisesi mukaan, opettele – ihan tietoisesti opettele – sanomaan EI. Yritä parhaasi mukaan levätä. Jos voit delegoida, delegoi. Jos voit pyytää apua, pyydä apua. Kukaan ei suutu, jos vaadit saada levätä – tai jos suuttuu, niin se yhteisö ei ole sinua varten. Rajaa parhaasi mukaan omat tehtäväsi sellaisiksi, että pääset tekemään sinulle mielekkäitä asioita. Jos tarvitset sitä, pidä lomaa vapaaehtoistyöstä. Kukaan ei voi yksin mullistaa maailmaa, varsinkaan silloin, kun on itse rikki.

Oma esimerkkini:
Joitakin vuosia sitten olin järjestötoiminnassa mukana siten, että se tuntui suorittamiselta. Tätä jatkui aika kauan, mutta jossakin vaiheessa – viimeistään siinä vaiheessa kun oma mielenterveyteni oli tosi huonoissa kantimissa – ymmärsin pistää pelin poikki ja laittaa vapaaehtoistyön ainakin yhdeltä rintamalta paussille. Tämä paussi kestikin sitten ainakin pari vuotta. Mitä tapahtui? Järjestön toiminta ei loppunut. Aurinko nousi seuraavanakin päivänä. Kahvi maistui kahvilta edelleen. Minä myös palauduin. Se järjestötoiminnan muoto, josta olin poissa, tuntuu minusta nyt mielekkäältä. Niin mielekkäältä, että se antoi minulle muutaman päivän aikana aivan valtavasti suuntaa opintoihini ja mahdollisesti tuleviin töihini. Nykyään tunnun tekevän vapaaehtoistyössä konkreettisempia toimia oman jaksamiseni edistämiseksi. Jos esimerkiksi jokin kokous tuntuu minusta hyvin raskaalta oman väsymykseni johdosta, pidän tauon ja poistun tilasta. Olen opetellut sanomaan EI. Olen myös oppinut delegoimaan enemmän.


Vapaaehtoistoiminnan ohjaaja tai johtamisasemassa oleva vapaahetoinen:

1. Kuuntele vapaaehtoisia. Kuinka vapaaehtoisella menee? Kysy, onko tämä mielenkiintoista, onko tähän jaksamista? Kysy vapaaehtoiselta ehdotuksia ja näkemyksiä toimintaan.

2. Tue vapaaehtoisen työtä. Ohjaajana tai johtajana sinun kannattaa pitää vapaaehtoinen mielessä, ja olematta liian kontrolloiva sinun on tsempattava, rohkaistava, lohdutettava ja nauratettava vapaaehtoista. Hän tekee tätä kaikkea mahdollisesti ilman palkkaa, ja hänen työnsä on kallisarvoista, ja hänen on kuultava se.

3. Pidä huoli omasta jaksamisestasi. Et voi ohjata vapaaehtoisia hyvin, jos olet itse liian väsynyt tai ärtynyt. Sinunkin työsi on kallisarvoista. Sinullakin on oikeus lepoon. Jos poltat itsesi loppuun, myös vapaaehtoiset voivat saada sellaisen kuvan, että tällainen toimintamalli olisi jotenkin toivottava. Se ei ole.

4. Muuta työyhteisösi jaksamista tukevaksi, jos se ei vielä sellainen ole. Viettäkää työyhteisönä työhyvinvointipäiviä. Puhukaa muustakin kuin työstä. Välittäkää toisistanne ja toistenne voinnista. Pidä yllä kannustavaa diskurssia, jossa annetaan palautetta lempeästi mutta rehellisesti.


Vapaaehtoiset ja ohjaajat:

Estäkää vapaaehtoisväsymys ylläpitämällä järjestöjaksamista. Me kaikki olemme tällä yhteisellä pallolla, me jaamme tämän ajan ja paikan. Meidän on kaikkein järkevintä luoda kestäviä yhteisöjä ja yhteistyön muotoja, joissa me voimme kaikki toteuttaa itseämme ihmisarvoisilla tavoilla toisiamme kunnioittaen. Pidetään yhdessä huoli siitä, että me jaksamme, että me kaikki voimme omalla tavallamme rakentaa kestävää yhteiskuntaa ja maailmaa. Arvokeskustelut, unelmat ja tavoitteet oat tärkeitä, vaikka ne voivat joskus tuntua haihattelulta. Ne kuitenkin ohjaavat kaikkea toimintaa taustalla.

Älä pala loppuun, älä polta loppuun. Pidä huoli siitä, että kaveria ei jätetä. Ja ennen kaikkea: muista, että sinä olet tärkeä ja ansaitset lepoa, ja työsi on arvokasta.

-Matias-