Kokemuksia korona keväästä

 

Moikka! Minä olen kokemusasiantuntija Titta Stedt ja tein videon siitä, miten mun korona kevät meni. ( https://www.youtube.com/watch?v=ynxpp2c1OFc.) 

Suosittelen videon katsomista, sillä tämä blogi teksti liittyy vahvasti siihen!

 Kesän aikana omat avaimet-toiminta järjesti kyselyt, joissa nuoret ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset pääsivät vastaamaan ja kertomaan miten korona-kevät oli sujunut heidän arjessa, työpaikoilla ja eri organisaatioissa. Kyselyissä kysyttiin millaisia haasteita korona oli tuonut mukanaan ja miten niistä oltiin selvitty.

Minua pyydettiin kertomaan omasta korona keväästä kyselyn tulosten julkistamistilaisuudessa. Pienen pohdinnan jälkeen suostuin.Kokemukseni herätti keskustelua ja tunteita. Syntyi ajatus, että kertoisin tarinani videolle, jotta kokemani vaikeudet ja haasteet tulisivat näkyvämmäksi.Jouduin miettimään pariin kertaan, että olenko valmis siihen. Tästä puhuminen ei ole ollut minulle mitenkään helppoa tai itsestään selvää.

Kevällä tilanteeni pähkinänkuoressa oli siis se, että olin vaarassa tippua yhteiskunnan turvaverkkojen läpi ja jäädä sosiaaliturvan ulkopuolelle. Kelan huonoon aikaan tekemä kielteinen kuntoutustuki päätös ja työtoiminnan sulkeutuminen olivat minun kannalta erittäin huono yhdistelmä, jonka takia olin vaarassa joutua yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Asioiden selvittely ja selvitysten, sekä valitusten tekeminen oli aikaa vievää ja uuvuttavaa, eikä epävarmuudessa eläminen ollut helppoa. Olisin kaivannut vertaistukea, mutta sitä ei ollut helppo löytää. Yritin etsiä netistä tarinoita ja kokemuksia siitä oliko muut painineet samojen haasteiden kanssa, mutta tulokset jäivät vähintäänkin laihoiksi. Keskustelu suomi24-palstalla ei ollut ihan sitä mitä etsin tai kaipasin.

Jouduin pohtimaan olinko tosiaan ehkä universumin ainoa ihminen, jolla oli tällaisia haasteita vai olisiko kyse kuitenkin siitä, että tästä ei hirveäsi puhuta.Tulin lopulta siihen tulokseen, että tästä ei selkeästi puhuta ja se on ihan ymmärrettävää. Rahattomuus ja syrjäytymisen kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja harva haluaa antaa kasvonsa asialle.

 Päätin, että asiasta on puhuttava ääneen ja olin valmis tuomaan asian keskusteluun omilla kasvoillani. Raha ylipäätään on jonkinlainen tabu. Jos sitä on, siitä ei oikeastaan saisi puhua, mutta jos tilanne on päin vastoin, siitä ei silti puhuta.

Elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa raha kuuluu jokaisen elämään, halusi sitä tai ei, joten mielestäni siitä pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin.Itsellä ehkä isoin pelko mikä liittyy rahasta puhumiseen on se, että minut leimataan "tuista valittavaksi elämän koululaiseksi". Sellainen en halua olla, eikä se ei ole minun pointti tässä.Siksi haluankin korostaa, että mä olen todella kiitollinen siitä tuesta minkä olen saanut. Kuten videollakin totean, meillä on todella hieno sosiaaliturvajärjestelmä ja hyvinvointivaltio. Ilman niiden tukea, en välttämättä tässä tätäkään blogitekstiä kirjoittaisi.

Mielestäni kuitenkin on tärkeää, että myös epäkohdista ja vaikeuksista tulee saada puhua ilman pelkoa leimautumisesta.Kuinka me muuten voisimme kehittää palveluita ja järjestelmää, jos epäkohdista ei puhuta tai päättävä taho ei saa tietoa haasteista, mitä palveluja käyttävät ihmiset kokevat?

Kun mietin kevättä, näin jälkeenpäin, olen ymmärtänyt, että itselleni pahinta ei edes ollut se pelko rahattomuudesta tai taloudellisesta pärjäämisestäni.Pahinta oli se, että ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itseni oikeasti syrjäytyneeksi, ulkopuoliseksi ja arvottomaksi.Ja olenhan mä tilastollisesti syrjäytynyt nuori, mutta tätä ennen mä en ole itseäni kokenut yhteiskunnasta ulkopuoliseksi.

Olen aina pyrkinyt olemaan aktiivinen ja mukana tässä yhteiskunnassa eri toimintojen ja esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta. Olen parhaani mukaan kuntouttanut ja kehittänyt itseäni, jotta jonain päivänä voisin olla osa tätä yhteiskuntaa aktiivisena työssäkayvänä jäsenenä. Tällä hetkellä se ei ole vielä mahdollista, mutta kokemustoimijuudella olen saavuttanut jonkinlaisen välietapin.

Kokemusasiantuntijuus on minulle keino antaa takaisin toisille sitä hyvää mitä minä olen saanut. Kokemustoimiana olen päässyt kertomaan kuntoutujan näkökulmaa ammattilaisille ja päässyt kehittämään palveluja ja toimintoja. Toivon ja uskon, että olen onnistunut luomaan edes ripauksen toivoa, sinne missä sitä ei hirveästi ole. Niille ihmisille jotka kamppailevat mielenterveyden haasteiden kanssa ja heidän läheisilleen. Haluan näyttää esimerkilläni ja tarinallani sen, että kaikesta voi selvitä, vaikka helppoa se ei olekaan.

Tällä ulostulolla haluan vähentää stigmaa, jota esimerkiksi syrjäytyneet, mielenterveyden haasteista kärsivät tai tukien varassa olevat ihmiset voivat kokea. Haluan tuoda esiin sitä arkea ja haasteita, mitä nämä ihmisryhmät voivat kokea.

 Vaikka varsin yleinen uskomus on se, ettet voi jäädä ilman sosiaaliturvaa Suomessa, niin voi joskus käydä. siitäkin huolimatta, vaikka yrittäisit tehdä kaiken "oikein".

 Vaikka minulle lopulta kävi hyvin ja asiat selvisivät parhain päin, on silti rankkaa ja kuluttavaa odottaa päätöksiä, tehdä selvityksiä ja elää epävarmuudessa. Eri palveluiden välillä "pompottelu" ja avun vaikea saatavuus, ovat rakenteita, jotka voivat syrjäyttää.

Korona pääsi keväällä yllättämään meidät ja on ymmärrettävää, että kaikilla oli niin sanotusti pallo hukassa hetken.Uskallan kuitenkin väittää, että tulevaisuudessakin tulee olemaan kriisejä ja muita yllätyksellisiä tekijöitä, joihin meidän pitää oppia varautumaan paremmin.

Toivon, että minun tarinasta on apua ammattilaisille, jotka palveluja suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat. Mutta ennen kaikkea niille ihmisille, jotka kamppailevat näiden haasteiden kanssa.

Haluankin muistuttaa, kukaan meistä ei ole yksin (vaikka välillä siltä tuntuisikin)!

-Titta-