Siirry pääsisältöön

Ehkä joskus löydän sen oman porukkani, ettei aina tarvitse seistä täysin omin voimin.




Ruudun takana kirjoittelee 24-vuotias Neela, ikuinen liika-ajattelija ja mielenterveysongelmien kanssa painiva kahden lapsen äiti. Olen Kymenlaaksoon eksynyt hieman ehkä omituinenkin savolaislikka. Lyhyesti kuvailisin itseäni levottomaksi mieleksi laiskassa kehossa.




Ulkona päivä valkenee aurinkoiseksi ja kirkkaaksi, mutta sisintäni varjostava verho ei väisty. Jälleen edessä on yksi päivä jonka yksinäisyys peittää alleen. Silti vakuutan itselleni että en saa sanoa ääneen olevani yksinäinen, onhan minulla lapset.
Painoa rinnassa helpottaa ja pahentaa se että tietää, että yksinäisiä vanhempia on maailma pullollaan. Usein moni vain tuntuu olettavan, että lasten seura riittää. Ettei oikeasti ole yksin. Mutta eiväthän yksin olo ja yksinäisyys ole sama asia.

Nykytilanteen takia yksinäisyys ei helpota missään kohtaa. Toisinaan tuntuu että edes kumppanin seura ei aina riitä täyttämään tätä aukkoa hetkellisestikään.
Eniten on vahvistunut tunne siitä, että haluaisi jonkin oman porukan. Toisilla on hevosharrastus, yhdellä bändi, kolmannella jotain muuta. Samankaltaisia ihmisiä joiden kanssa siitä omasta jutusta puhua ja tehdä sitä. Sellaista minulla ei koskaan ole ollut ja olen kateellinen niille, joilla sellainen oma vakituinen ryhmä on. He tietävät että tietyin väliajoin he kokoontuvat ja näkevät sananhenkisiä tyyppejä. Itse en koskaan tiedä näenkö koko kuukauden aikana yhtäkään ystävääni. 

Onneksi sentään kumppanini näkee ystäviään, jotta toinen meistä edes pysyisi järjissään. Silti joskus tulee suolaisen katkera maku suuhun siitä, että omat ystävät ovat niin kaukana. Toisaalta taas yrittää ajatella, että tämän valinnan olen tehnyt ja nyt on "kärsittävä seuraamukset".

Yksinäisyyttä ei helpota se että on näin huono tutustumaan ihmisiin. Niin sanotusti turhaan en jaksa keneenkään sen syvemmin tutustua jos huomaan, että heidän kanssaan ei täysin oma itsensä voi olla. Joskus siis koen yksinäisyyteni olevan täysin itse aiheutettua, mutta todellisuudessa olen mielummin yksinäinen kuin seurassa joka ei hyväksy minua tälläisenään.


Ehkä joskus löydän sen oman porukkani, johon voin edes hieman nojata synkkien päivien tullen ja huokaista helpotuksesta, ettei aina tarvitse seistä täysin omin voimin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

"Muiden auttaminen on pääsyy olla kokemusasiantuntija"- Kokemusasiantuntija Piia esittäytyy

Hei kaikille!   Olen Piia, 1988 syntynyt nuori aikuinen. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta tällä hetkellä sairauteni on remissiossa ( = taantumisvaiheessa, eli olen niin terve kuin voin olla tällä diagnoosilla.) Olen pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä, eläkkeen sain 2018 alussa. Minulla on kaksi kissaa, Sirius ja Luna, jotka pitävät minulle seuraa kotona. Vapaa-ajalla tykkään käydä valokuvaamassa. Pitkä suhteeni päättyi lokakuussa 2017 ja paria kuukautta myöhemmin muutin Iisalmeen. Käyn eräällä säätiöllä tienaamassa muutaman euron eläkkeen päälle, ja tulin mukaan Omat avaimet- projektiin huhtikuussa 2019 kokemusasiantuntijaksi. Olin aiemmin osallistunut projektin tarjoamaan yksilövalmennukseen, hevariryhmään ja ikkunatarinassa on tällä hetkellä minun ottamia valokuvia.  Kokemusasiantuntijan roolissa olen tähän mennessä päässyt kertomaan kokemuksiani hevariryhmästä ammattilaisten koulutuksessa Iisalmessa sekä olin mukana ohjausryhmässä Joensuussa. Olen ...

Kirje menneisyyteen

Mietin toisinaan että jos voisin mennä aikakoneella menneisyyteen tapaamaan itseäni teini-ikäisenä mitä haluaisin sanoa tai kertoa nuorelle Titalle. Valitettavasti (ja toisaalta myös onneksi) meillä ei ole aikakonetta, mutta leikittelin ajatuksella ja kirjoitin kirjeen menneisyyden minulle. Kesä 2011.                Heippa täältä tulevaisuudesta! Uskoisitko jos sanon, että tulevaisuudessa sinun asiat on paremmin kuin hyvin? Todennäköisesti et. Muistan miten vaikeaa sen paskan keskellä oli yrittää toivoa ja luottaa tulevaan.  Muistan kyllä, miten kovasti yritin nähdä hyvät asiat ja kuinka yritin löytää pieniä toivon palasia siellä pimeässä, jossa sinä nyt olet. Vaikka se oli toivotonta, jatka yrittämistä.  Se palkitaan vielä!  Uskoititko minua jos kertoisin, että tulevaisuudessa sinun ympärillä on aivan uskomattoman ihania ihmisiä, jotka hyväksyy sinut just sellaisena kun olet? Tuskin tätäkään purematta nieli...