Siirry pääsisältöön

Kolme avainta: Ymmärrys, hyväksyntä ja armo

 

Alkuvuodesta 2021 todellisuus iski minuun kovalla voimalla, kun aloin oppimaan enemmän uusimmasta diagnoosistani, eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Itse diagnoosi kerkesi olla minulla juuri yli vuoden, mutta opin sairaudesta ja sen hallinnasta hyvin vähän sinä aikana. Kun vihdoinkin sain luotettavaa tietoa ja sen mukana huolestuttavia faktoja, kuten miten sairaus kulkee suvussa ja rajoittaa uran valintaa, hätäännyin aika pahasti. Tämä todellisuuden tiedostaminen laukaisi masennusjakson, jonka takia oli yhä vaikeampaa hyväksyä tilannetta.

 

                                                                   
Olin kuitenkin motivoitunut pääsemään hankalasta tilanteesta yli, joten kirjoitin itselleni kirjeen, missä kehitin kolmen avaimen systeemin. Olen kevään aikana saanut mahdollisuuden testata sitä, ja voin nyt myöntää, että se on toiminut. Sen takia haluan jakaa tämän löydön, koska uskon, että sitä voi hyödyntää monessa erilaisessa tilanteessa, ei pelkästään mielenterveysongelmien ja diagnoosien käsittelyssä. Käytän kuitenkin tässä esimerkkinä omaa tilannettani, mikä oli siis hankaluus käsitellä kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

 

Ensimmäiseksi katsastellaan tilannetta ymmärryksen kannalta. On hyvin vaikeaa lähteä purkamaan mitään tilannetta, jos ei ymmärrä mistä se johtuu. Lähdin siis rakentamaan ymmärrystä fakta-pohjalta, eli selvittämällä mikä tämä sairaus on ja miten se vaikuttaa aivoihini. Tämän jälkeen tarkastelin menneisyyttäni ja aloin rakentamaan listaa oireistani, jotta voisin oppia tunnistamaan niitä paremmin, mikä tulee auttamaan sairauden hallinnassa.

 

Kun tunsin ymmärtäväni tilannetta paremmin, siirryin seuraavaan vaiheeseen eli hyväksyntään. Pitikö jättää tuo kurssi tekemättä, tai kieltäytyä tuosta menosta, koska nyt ei vain onnistu? Se on okei. Etkö saanut tuota asiaa hoidettua, tai etkö voinut antaa tuolle projektille kaikkeasi, koska et vaan simppelisti ollut siinä kunnossa? Se on niin inhimillistä, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei tietenkään tunnu kivalta tuntea oloaan rajoitetuksi ulkopuolisen tekijän takia, mutta sitähän se juuri on. Hankaluudet ovat harvoin itse valittuja, ja usein ne ilmestyvät kysymättä lupaa, mutta sinulla on vapaus valita yritätkö hyväksyä tilanteen vai et.

 

En ole tyytyväinen diagnoosiini, enkä varmasti ikinä tule olemaankaan, mutta kun aloin hyväksyä todellisuuttani hieman kerrallaan, oloni alkoi helpottamaan. Hyväksyntä tuntui vähentävän jatkuvaa stressiä, mikä jätti enemmän voimavaroja parantumiselle.

 

Viimeinen avain on armo, mikä on henkilökohtaisesti näistä vaikein. Olen kasvanut olemaan itselleni hyvin ankara, varsinkin kun jokin menee pieleen tai ei ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta tämä on asia jonka eteen teen jatkuvasti töitä, ja se tuntuu älyttömän hyvältä. Olen huomannut, että elämä on paljon mukavampaa, kun voi yrittää parhaansa (mitä parempaan ei kukaan pysty), ja jos kaikki ei menekään nappiin, voi silti taputtaa omaa selkäänsä ja antaa itselleen armoa. Oma olo on ollut paljon kevyempi, heti kun aloin antamaan itselleni enemmän armoa, eikä se ole muuttanut minua yhtään huonommaksi versioksi itsestäni, pikemminkin päin vastoin.

 

Viimeisen muutaman kuukauden aikana olen näiden avaimien avulla kehittänyt itselleni uutta näkökulmaa sekä asennetta. Ihminen ei ole ikinä valmis, mutta olemme älykkäitä olentoja, jotka osaavat ohjelmoida aivojaan ja toimintatapojaan uudelleen, jos vain löytyy tarpeeksi halua. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta jos huomaamme, että jossain alueessa elämäämme on tilaa parantamiselle, miksemme uskaltaisi yrittää? Olen itse huomannut, että tulokset ovat olleet työn arvoisia.

 

Riikka

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Omat avaimet 4You -tiimi esittäytyy. Kuka on Sanna?

  Heippa! Olen Omat avaimet 4You -toiminnan Keski-Suomen vahvistus Inkiläisen Sanna. Tässä pieni esittely itsestäni. Paremmin tulen tutuksi yhteisen tekemisen myötä eli ollaan yhteyksissä :) Työurani olen aloittanut käsityöalan yrittäjänä, jossa vierähtikin reilut 10 vuotta. Oman terveyden vuoksi ammatista oli luovuttava ja olikin aika pohtia uutta alaa, jossa työskentely olisi mahdollista ja olisin taas työkykyinen. Lähdin opiskelemaan sosionomiksi, opinnoissa suuntauduin mielenterveys- ja päihdetyöhön. Oman paikkani löysin lastensuojelusta jo opintojen aikana ja sille tielle jäin. Aspa-säätiön töihin siirryin vuoden 2022 alkupuolella 4You-toimintaan, jossa kohderyhmä oli jälkihuoltonuoret ja tavoitteena arjen tukeminen ja voimavarojen vahvistaminen. Toiminta yhdistyi Omat avaimet -toiminnan kanssa tämän vuoden alussa ja nimetkin yhdistyivät Omat avaimet 4You:ksi. Työssäni kohtaan erilaisia ihmisiä ja juuri kohtaamiset ovat työn suola. Kokemustoimijat ja kokemusasiantuntijat työ

Kun pahin tapahtuu-tarina kiireellisestä sijoituksesta

  Tiedän odottaa ovikellon kilahdusta. Katson vuoroin lapsiani vuoroin kotiani. Kotiani, joka on aina merkinnyt turvaa ja jonka olen kauniiksi sisustanut. Nyt kuitenkin pelkään. Enemmän kuin koskaan ennen. Yritän rauhoitella itseäni ja työntää hätää kauemmas. Pakotan itseni rauhoittumaan, samalla kun ajatuksissani pohdin vaihtoehtoa ottaa lapset kainaloon ja lähteä niin kauas kuin mahdollista. Kurkkua kuristaa. Lapsille sanon niin rauhallisesti ja lempeästi kuin osaan, että olette varmasti huomanneet äidin olevan väsynyt ja ettei äiti ole jaksanut samoin kuin ennen. Siksi meille tulee kohta kaksi tätiä, jotka auttaa tällaisissa tilanteissa. En halua sanoa enempää ja sammuttaa pientä toivon kipinää siitä, että lapset saisivat jäädä kotiin. Samalla ymmärrän, ettei mikään sanomani tai tekemäni voi muuttaa asioiden kulkua, johon nämä vieraat kohta tulevat päätymään. Syljen suustani sanoja, joihin en itsekään usko. Se vaatii kaikki voimani. Aivan kaiken, mitä minussa on. Mutta lapset eivä