Siirry pääsisältöön

Kolme avainta: Ymmärrys, hyväksyntä ja armo

 

Alkuvuodesta 2021 todellisuus iski minuun kovalla voimalla, kun aloin oppimaan enemmän uusimmasta diagnoosistani, eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Itse diagnoosi kerkesi olla minulla juuri yli vuoden, mutta opin sairaudesta ja sen hallinnasta hyvin vähän sinä aikana. Kun vihdoinkin sain luotettavaa tietoa ja sen mukana huolestuttavia faktoja, kuten miten sairaus kulkee suvussa ja rajoittaa uran valintaa, hätäännyin aika pahasti. Tämä todellisuuden tiedostaminen laukaisi masennusjakson, jonka takia oli yhä vaikeampaa hyväksyä tilannetta.

 

                                                                   
Olin kuitenkin motivoitunut pääsemään hankalasta tilanteesta yli, joten kirjoitin itselleni kirjeen, missä kehitin kolmen avaimen systeemin. Olen kevään aikana saanut mahdollisuuden testata sitä, ja voin nyt myöntää, että se on toiminut. Sen takia haluan jakaa tämän löydön, koska uskon, että sitä voi hyödyntää monessa erilaisessa tilanteessa, ei pelkästään mielenterveysongelmien ja diagnoosien käsittelyssä. Käytän kuitenkin tässä esimerkkinä omaa tilannettani, mikä oli siis hankaluus käsitellä kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

 

Ensimmäiseksi katsastellaan tilannetta ymmärryksen kannalta. On hyvin vaikeaa lähteä purkamaan mitään tilannetta, jos ei ymmärrä mistä se johtuu. Lähdin siis rakentamaan ymmärrystä fakta-pohjalta, eli selvittämällä mikä tämä sairaus on ja miten se vaikuttaa aivoihini. Tämän jälkeen tarkastelin menneisyyttäni ja aloin rakentamaan listaa oireistani, jotta voisin oppia tunnistamaan niitä paremmin, mikä tulee auttamaan sairauden hallinnassa.

 

Kun tunsin ymmärtäväni tilannetta paremmin, siirryin seuraavaan vaiheeseen eli hyväksyntään. Pitikö jättää tuo kurssi tekemättä, tai kieltäytyä tuosta menosta, koska nyt ei vain onnistu? Se on okei. Etkö saanut tuota asiaa hoidettua, tai etkö voinut antaa tuolle projektille kaikkeasi, koska et vaan simppelisti ollut siinä kunnossa? Se on niin inhimillistä, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei tietenkään tunnu kivalta tuntea oloaan rajoitetuksi ulkopuolisen tekijän takia, mutta sitähän se juuri on. Hankaluudet ovat harvoin itse valittuja, ja usein ne ilmestyvät kysymättä lupaa, mutta sinulla on vapaus valita yritätkö hyväksyä tilanteen vai et.

 

En ole tyytyväinen diagnoosiini, enkä varmasti ikinä tule olemaankaan, mutta kun aloin hyväksyä todellisuuttani hieman kerrallaan, oloni alkoi helpottamaan. Hyväksyntä tuntui vähentävän jatkuvaa stressiä, mikä jätti enemmän voimavaroja parantumiselle.

 

Viimeinen avain on armo, mikä on henkilökohtaisesti näistä vaikein. Olen kasvanut olemaan itselleni hyvin ankara, varsinkin kun jokin menee pieleen tai ei ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta tämä on asia jonka eteen teen jatkuvasti töitä, ja se tuntuu älyttömän hyvältä. Olen huomannut, että elämä on paljon mukavampaa, kun voi yrittää parhaansa (mitä parempaan ei kukaan pysty), ja jos kaikki ei menekään nappiin, voi silti taputtaa omaa selkäänsä ja antaa itselleen armoa. Oma olo on ollut paljon kevyempi, heti kun aloin antamaan itselleni enemmän armoa, eikä se ole muuttanut minua yhtään huonommaksi versioksi itsestäni, pikemminkin päin vastoin.

 

Viimeisen muutaman kuukauden aikana olen näiden avaimien avulla kehittänyt itselleni uutta näkökulmaa sekä asennetta. Ihminen ei ole ikinä valmis, mutta olemme älykkäitä olentoja, jotka osaavat ohjelmoida aivojaan ja toimintatapojaan uudelleen, jos vain löytyy tarpeeksi halua. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta jos huomaamme, että jossain alueessa elämäämme on tilaa parantamiselle, miksemme uskaltaisi yrittää? Olen itse huomannut, että tulokset ovat olleet työn arvoisia.

 

Riikka

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

Minä selvisin- nyt haluan olla se, joka auttaa muita jaksamaan

Olen entinen mielenterveyskuntoutuja, nykyinen äiti, aviopuoliso ja tuoreen ADHD- diagnoosin omistaja. Valmistun pian tämän vuoden lopussa sosionomiksi (AMK). Elämäni ei ole ollut suoraviivaista ja helppoa, harvoin elämä sitä onkaan. Minulla on kuitenkin jotain erityistä annettavaa: ymmärrystä, joka ei synny kirjoista, vaan kokemuksesta. Olen ollut harjoittelussa 10 viikon ajan Aspa- säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteisessä Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Aloitin vuonna 2018 kokemustoimijan tehtävissä, kun toiminta oli vielä projekti ja nyt olen saanut suorittaa viimeisen harjoitteluni Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Eräänlainen ympyrä sulkeutuu harjoittelun päättymisen myötä ja se on hieman haikeaa. Harjoittelun aikana olen saanut käyttää luovia menetelmiä, ohjata ryhmiä ja kohdata ihmisiä matalalla kynnyksellä. Minun tarinani on muuttunut hyvin paljon näiden seitsemän vuoden aikana. Toimin edelleen satunnaisesti kokemustoimijana, mutta pääosassa puheenvuoroissani eivät ole...

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta

Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni- Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan k...