Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

Muistan, kuinka äidiksi tultuani pelkäsin suunnilleen kaikkea. Olin todella hyvä ennakoimaan ja varautumaan; ei ollut sellaista asiaa, mitä en olisi ajatellut ehkä tapahtuvaksi — ja ne asiat olivat yleensä negatiivisia, kaikenlaisia katastrofeja.     Kun vaihdoin vauvalle vaippaa hoitopöydällä, en kääntänyt selkääni sekunniksikaan — ja jos käännyin poispäin, vaikkapa ottamaan vaippaa sivupöydältä, pidin toista kättäni vauvan masulla, jotta tuntisin ajoissa, mikäli hän päättäisi kääntyä ympäri.     Vauvan kylvetys oli aina hirveän pelottava kokemus — lähinnä minulle. Pelkäsin, että otteeni vauvasta lipsahtaa ja hän molskahtaa veden alle ja vetää keuhkonsa täyteen vettä. Pelkäsin että siinä pelossani puristan häntä liian kovaa ja häneen sattuu.     Vaunulenkille lähtiessäni pelkäsin, että vastaan tulee vapaana juokseva iso koira, joka haluaa kurkistaa vaunuihin tai on aggressiivinen. Pelkäsin myös, että kesken lenkin alkaa sataa ja lapsi kastuu ja saa kuumeen...