Siirry pääsisältöön

Olenko ystävä itselleni?

Kuinka moni pystyy ääneen sanomaan, että on hyväksynyt itsensä kaikissa tilanteissa ja kaikkien ihmisten seurassa, joka ainoa kerta? Minä en. Elämäni aikana olen tuntenut häpeää omasta kehostani, sanoistani ja asioista, joita olen joskus tehnyt tai kokenut. Häpeä on vuosien saatossa muuttanut muotoaan, mutta se on vaatinut suuren ja omalta osalta hyvin raskaan työn omassa henkilökohtaisessa elämässäni.
Lausahduksen, joka on kulkenut mukanani usean vuoden ajan, kirjoitti Toni Wirtanen (2001): ”Mä huomaan kuinka sä pelkäät jonkun taas löytävät kilpesi ainoon halkeeman.” Olen itse seissyt sen pelon takana, joka syntyy siitä, että tuntee olevansa ihmisjoukon keskellä täysin alaston ja joku tulisi huomaamaan sen ainoan halkeaman, joka minussa on. Enää tänä päivänä sillä ei niin ole väliä, sillä olen oppinut suurelta osin hyväksymään itseni ja tullut sinuiksi kokemieni asioiden kanssa, eivätkä ne asia ole vain yksi halkeama, vaan ne ovat lukuisat muutkin halkeamat tai arvet minussa, ihmisessä. Olen usein pysähtynyt miettimään, että mitä se on minulta vaatinut tai miten olen oppinut hyväksymään itseni. Itsensä hyväksyminen lähtee pienistä asioista, mutta en sano, että olisin joka päivä nykyäänkään täysin sinut itseni kanssa. On päiviä, jolloin mikään vaate ei tunnu istuvan päälle, tai peilistä ei katso se itselleen ystäväksi tullut ihminen. Silloin joutuu tasapainoilemaan kuilun reunalla, ettei putoaisi itseinhon syövereihin, vaan jaksaisi muistaa olevansa yhtä arvokas, kuin mitä joku toinenkin ihminen on ja jatkaa eteenpäin kulkemista omana itsenään.
Yksi itseni hyväksymisen apuväleistä on ollut huolihetki, jonka avulla olen saanut vähennettyä murehtimista ja huolien vatvomista mielessäni (Mielenterveystalo 2023). Huolihetken avulla, otin aikoinaan aluksi joka päiväiseksi tavaksi huolehtia ja murehtia iltapäivällä viidestä kuuteen, ja sen jälkeen siirtää ajatukset sivuun. Joskus myös kirjasin ylös asioita paperille ja joko säästin ne myöhempää käyttöä varten tai tuhosin ne paperit, mistä huolista halusin siinä hetkessä päästä mielessäni lopullisesti eroon. Viimeisten muutaman vuoden aikana en ole tarvinnut huolihetkeä enää viikon jokaisena päivänä. Toisinaan riittää kaksi kertaa viikossa huolihetkelle, mutta toisinaan saattaa olla jopa viikko tai kaksi väliä. Toisena apuvälineenä on ollut aamuisin peilin edessä sanoa itselleen voimalause. Minun voimalauseeni on ollut varmaan se monelle tuttu, ”Minä riitän”. Tämän sanominen joka aamu peilin edessä toi tunteen itsensä riittämisestä juuri sellaisena kuin on muille ihmisille ja samalla se korosti oman keskeneräisyyden hyväksymistä ja vahvisti itsetuntoa viestittämällä olevansa hyvä näin kaikista niistä asioista huolimatta, jotka koittivat omaa mielialaa työntää alaspäin. Huolihetken lisäksi, harrastin myös muuta kirjoittamista, joka oli yksi apuväline itsensä hyväksymisessä. Viisitoistavuotiaana aloin kirjoittaa runoja, silloin, kun koulukiusatun rooli oli elämässäni suurimmillaan. Runoihin sain kasattua ne pahimmatkin tunteeni ja ajatukseni, ne sellaiset, joita en uskaltanut kenellekään ääneen puhua. Kiusaaminen on loppunut, mutta kirjoittaminen on jäänyt ja nykyään kirjoitan myös valoisimmista aiheista. Uusin apuvälineeni itsensä hyväksymiseen ja tunteiden purkukeino on maalaaminen. Vuonna 2021 aloin maalata akryyleilla. Se oli pitkäaikainen haave, ja olin jo usean vuoden ajan halunnut yhdistää maalaamisen ja omakirjoittamat runoni. Aivan tuohon en ole päässyt niin suuressa mittakaavassa, kuin mitä olisin itse halunnut, mutta se unelma odottaa vielä oikeaa hetkeä, ja aion sen kyllä toteuttaa. Unelmointi on myös oivallinen keino itselläni ollut hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Unelmat ovat auttaneet kantamalla mustien hetkien yli ja unelmoimalla voi viedä itsensä vuosienkin päähän. Unelmakarttatyöskentelyn avulla olen saanut selkeytettyä tulevaisuuttani ja sehän unelmakartan tarkoitus onkin, viitoittaa unelmien avulla tulevaisuutta (Duunitori 2021). Itsensä hyväksymiseen löytyy varmasti jokaiselle niitä itselle parhaita keinoja. Minun käyttämät apuvälineet tai menetelmät eivät välttämättä sovi jollekin toiselle. Etsimällä ja kokeilemalla löytää ne, jotka tuottavat itselle hyvää mieltä ja auttavat rakentamaan parempaa itsetuntoa ja ehjempää sisintä. Tärkein oppi itselleni on ollut; Hetki kerrallaan. Marjo
Lähteet: Duunitori 2021. Onko suunta hukassa? Unelmakartta auttaa visualisoimaan tavoitteesi – katso 3 tapaa tehdä kartta. Viitattu 13.2.2023. https://duunitori.fi/tyoelama/unelmakartta Mielenterveystalo 2023. Omahoito-ohjelma. 4. Huolihetki. Viitattu 13.2.2023. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/unettomuuden-omahoito-ohjelma/4-huolihetki Wirtanen 2001. Kadut. Viitattu 10.2.2023. https://apulanta.fi/biisi/kadut/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Omat avaimet 4You -tiimi esittäytyy. Kuka on Sanna?

  Heippa! Olen Omat avaimet 4You -toiminnan Keski-Suomen vahvistus Inkiläisen Sanna. Tässä pieni esittely itsestäni. Paremmin tulen tutuksi yhteisen tekemisen myötä eli ollaan yhteyksissä :) Työurani olen aloittanut käsityöalan yrittäjänä, jossa vierähtikin reilut 10 vuotta. Oman terveyden vuoksi ammatista oli luovuttava ja olikin aika pohtia uutta alaa, jossa työskentely olisi mahdollista ja olisin taas työkykyinen. Lähdin opiskelemaan sosionomiksi, opinnoissa suuntauduin mielenterveys- ja päihdetyöhön. Oman paikkani löysin lastensuojelusta jo opintojen aikana ja sille tielle jäin. Aspa-säätiön töihin siirryin vuoden 2022 alkupuolella 4You-toimintaan, jossa kohderyhmä oli jälkihuoltonuoret ja tavoitteena arjen tukeminen ja voimavarojen vahvistaminen. Toiminta yhdistyi Omat avaimet -toiminnan kanssa tämän vuoden alussa ja nimetkin yhdistyivät Omat avaimet 4You:ksi. Työssäni kohtaan erilaisia ihmisiä ja juuri kohtaamiset ovat työn suola. Kokemustoimijat ja kokemusasiantuntijat työ

Kun pahin tapahtuu-tarina kiireellisestä sijoituksesta

  Tiedän odottaa ovikellon kilahdusta. Katson vuoroin lapsiani vuoroin kotiani. Kotiani, joka on aina merkinnyt turvaa ja jonka olen kauniiksi sisustanut. Nyt kuitenkin pelkään. Enemmän kuin koskaan ennen. Yritän rauhoitella itseäni ja työntää hätää kauemmas. Pakotan itseni rauhoittumaan, samalla kun ajatuksissani pohdin vaihtoehtoa ottaa lapset kainaloon ja lähteä niin kauas kuin mahdollista. Kurkkua kuristaa. Lapsille sanon niin rauhallisesti ja lempeästi kuin osaan, että olette varmasti huomanneet äidin olevan väsynyt ja ettei äiti ole jaksanut samoin kuin ennen. Siksi meille tulee kohta kaksi tätiä, jotka auttaa tällaisissa tilanteissa. En halua sanoa enempää ja sammuttaa pientä toivon kipinää siitä, että lapset saisivat jäädä kotiin. Samalla ymmärrän, ettei mikään sanomani tai tekemäni voi muuttaa asioiden kulkua, johon nämä vieraat kohta tulevat päätymään. Syljen suustani sanoja, joihin en itsekään usko. Se vaatii kaikki voimani. Aivan kaiken, mitä minussa on. Mutta lapset eivä