Siirry pääsisältöön

Tekstit

Elämääni ADHD:n kanssa

Kirjoitan to do-listan sadannen kerran. Mietin, että nyt käytän pomodoro-menetelmää, nyt minä aikataulutan, nyt minä palastelen tehtävät asiat mahdollisimman pieniksi tavoitteiksi ja onnistun. Mietin, että tällä kertaa en jätä viime tippaan. Silti huomaan taas olevani joko deadlinessa melkein kiinni, tai jo siitä auttamatta myöhässä. Kyllä, tarkkaavaisuushäiriön kanssa on todella vaikeaa saada tiettyjä asioita aikaiseksi – kuten vaikkapa opiskelua. Opiskelu vaatii käytännössä aina järjestelmällistä aikatauluttamista, voimavarojen säätelyä, omien voimavarojen tunnistamista, oleellisen tunnistamista, asiassa pitäytymistä ja vireänä pysymistä vaikkei huvittaisi. Muun muassa näistä syistä opiskeleminen on usein vaikeaa ihmiselle, jolla on ADHD. Joskus voi myös käydä niin, että kun pystyy valtavan oppimisprosessin jälkeen pysymään opintojen vaatimissa aikatauluissa ja suuntaamaan energian kaikkein olennaisimpiin asioihin, yhtäkkiä jollakin muulla elämän osa-alueella alkaa mennä huonosti. O...
Uusimmat tekstit

Vinkkejä miten löytää ystäviä!

Olet ehkä törmännyt elämässäsi samaan ongelmaan kuin minä; ystävien löytäminen iän kasvaessa ei enää onnistukaan yhtä helposti kuin lapsena. Jos liikkuu aktiivisesti pois neljän seinän sisältä tai osallistuu netissä keskusteluihin, vastaan tulee hyvin paljon erilaisia ihmisiä. Mahdollisuuksia uusien ystävien löytämiseen siis on paljon. Aikuisena ystävien löytäminen vaatii kuitenkin enemmän työtä kuin nuorempana, mutta varsinkin jos keskityt etsimään omanlaisiasi ihmisiä, ystävyydet voivat kestää pitkiäkin aikoja elleivät jopa lopun elämää. Olen oppinut aikuisena, että laatu korvaa ystävissä todellakin määrän. Löytääkseen omat ihanat ystävät, pitää kuitenkin uskaltaa tutustua paljon monenlaisiin ihmisiin. On tärkeää muistaa olla kärsivällinen ja keskittyä positiiviseen.  Ystävien hankkimiseen löytyy joitain ohjeita, mutta ohjeet eivät aina ole tarpeeksi tarkkoja ja ohjeista jää paljon kysyttävää. Usein sanotaan, että ystäviä löytyy työpaikalta tai esimerkiksi harrastuksista. Työpaik...

Mistä löydät sä ystävän?

Katsoin kun serkkuni kolmevuotias lapsi meni rohkeasti leikkimään toisten lasten kanssa ja ystävyys syntyi heti. Ala-asteella kaverit valikoituivat sen mukaan keitä sattui kanssani samalle luokalle. Lapsena ei tullut pohdittua ystävyyttä liian monimutkaisesti; tässä on kanssani samanikäinen ihminen joka tykkää barbeilla leikkimisestä, niin kuin minäkin. Ollaan ikuisesti parhaita ystäviä. Joillakin kävi siinä mielessä hyvä tuuri, että lapsuuden ystävyydet pysyivät aikuisuuteen, toisten, kuten minun, piti aloittaa jokaisessa koulussa ja uudessa elämäntilanteessa alusta.  Yksinäisyys on yhteiskunnassamme liian yleistä. Suomessa yksinäisyyttä kokee noin joka viides väestöstä. Eniten yksinäisyyttä kokevat 15-34 vuotiaat. Miksi yksinäisyys on niin yleistä ja kuinka ystäviä voisi löytää lapsuuden jälkeenkin?  Iän lisääntyessä kynnys ystävystymiseen kasvaa. Ystävien hankkiminen ei olekaan enää niin yksinkertaista kuin silloin kun vanhemmat järjestivät leikkihetkiä sinulle ja omien yst...

Valoa kohti mennään!

Vuoden vaihtuminen antaa mahdollisuuden kääntää sivua elämässä. V aikka v iime vuosi on voinut ollut monella tapaa rask as ja huolien täyttämä . Vaikeinakin aikoina kannattaa yrittää pitää kiinni toivosta, että tilan ne lähte e parempaan suuntaan. Toivosta on helpompi pitää kiinni, kun ei joudu olemaan vaikeiden asioiden tai tilanteiden kanssa yksin.        Kevään aikana nostamme toiminnassamme ja somessa ajatuksia kokemustoimijuudesta ja vertaistuesta. Toiminnassamme on erilaisia kokemustoimijoita, heillä on kokemusta ja tietoa mielenterveyden haasteista, toiminnanohjauksen vaikeuksista, ahdistuksesta ja monesta muusta aiheesta. Heillä on myös omakohtaisia keinoja, miten näistä edellä mainituista haasteista voi selvitä tai miten arkea voi helpottaa. Kokemustoimijat vannovat myös itse vertaistuen nimeen ja eräässä tapaamisessa yksi heistä totesikin, että ”Vertaistukea ei voita mikään!” Ja toinen, että ”Vertaisten kohtaaminen kannattelee. Kohtaaminen estää ajatuste...

Isät haluavat olla tasavertaisia vanhempia

Neljän eri kunta- ja järjestösektorin toimijan yhteiskehittämisen työryhmä toteutti Faija ja vekarat -ryhmän kanssa voimauttavan valokuvauksen tuokion, jonka myötä isät pääsivät jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan vanhemmuudesta. “Vanhempain vapaa oli siitä hyvä, että oppi tuntemaan lapsen paremmin ja sai ymmärrystä, millaista arki lapsen kanssa on.” ”Tukea olisi varmasti hyvä saada parisuhteeseenkin. Arki on aika kuormittavaa välillä.” Muun muassa nämä kommentit nousivat esiin Faija ja vekarat -ryhmän isien keskuudessa, kun ryhmässä keskusteltiin perhepalveluista ja vanhemmuuteen liittyvistä tuen tarpeista voimauttavan valokuvauksen jälkeen. Faija ja vekarat -ryhmä on Perhetupa Väkkärässä kehitettyä isä- ja lapsityöhön keskittyvää toimintaa. Kuusi isää lapsineen Faija ja vekarat -ryhmästä sekä avoimesta Vaunupysäkistä pääsi osallistumaan voimauttavaan valokuvaukseen osana eri kunta- ja järjestösektoreiden yhteiskehittämistyötä. Työryhmä koostui Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistyks...

Terve lapsi opettaa paljon, erityislapsi erityisen paljon

  Miksi juuri minun lapseni? Miksi meidän perheemme, miksi minä? Olen suurimman osan elämästäni kipuillut oman mielenterveyteni ja tunne-elämän haasteiden kanssa, käynyt läpi traumoja ja haavoja, ollut syvissä vesissä monia vuosia niin miksi vielä tämäkin? Miksi nyt tämäkin, kun vihdoin olin saanut elämäni järjestykseen ja kaikki piti vihdoin olla hyvin? Miksi elämä heittää toisille eteen jatkuvasti kuraa ja toiset pääsevät niin helpolla? Mikä minun lastani vaivaa? Mikä tarkoitus tälläkin oli? Näiden ajatusten ja katkeruuden alle meinasin kadota, kun lapseni alkoi oireilemaan rajusti 6- vuotiaana ja lopetti syömisen kokonaan. Siitä alkoi vuosien taistelu enkä niistä vuosista muista paljoakaan. Lasten psykiatrinen poliklinikka tuli tutuksi, mutta sieltä saimme todellista apua vasta viisi vuotta myöhemmin, syksyllä 2023, kun lapsen psykologi soitti ja kertoi, ettei näe syytä jatkaa terapiaa, sillä tässä on jotain muutakin. Hän ehdotti sairaalajaksoa, missä tehtäisiin laajat psykolo...

Mitä en pelkäisi?

Muistan, kuinka äidiksi tultuani pelkäsin suunnilleen kaikkea. Olin todella hyvä ennakoimaan ja varautumaan; ei ollut sellaista asiaa, mitä en olisi ajatellut ehkä tapahtuvaksi — ja ne asiat olivat yleensä negatiivisia, kaikenlaisia katastrofeja.     Kun vaihdoin vauvalle vaippaa hoitopöydällä, en kääntänyt selkääni sekunniksikaan — ja jos käännyin poispäin, vaikkapa ottamaan vaippaa sivupöydältä, pidin toista kättäni vauvan masulla, jotta tuntisin ajoissa, mikäli hän päättäisi kääntyä ympäri.     Vauvan kylvetys oli aina hirveän pelottava kokemus — lähinnä minulle. Pelkäsin, että otteeni vauvasta lipsahtaa ja hän molskahtaa veden alle ja vetää keuhkonsa täyteen vettä. Pelkäsin että siinä pelossani puristan häntä liian kovaa ja häneen sattuu.     Vaunulenkille lähtiessäni pelkäsin, että vastaan tulee vapaana juokseva iso koira, joka haluaa kurkistaa vaunuihin tai on aggressiivinen. Pelkäsin myös, että kesken lenkin alkaa sataa ja lapsi kastuu ja saa kuumeen...