Siirry pääsisältöön

Hevaria itsenäistyville erityistä tukea tarvitseville nuorille

Omat avaimet -toiminnan vuoden 2021 lisäkohderyhmänä toimi itsenäistyvät erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Tarkoituksenamme oli päästä testaamaan, soveltuuko Hevari -valmennusmenetelmä heidän tarpeisiinsa. Jo varhain alkuvuodesta huomasimme, että Korona vaikutti huomattavasti nuorten tavoittamiseen, sillä emme päässeet kontaktoimaan henkilökohtaisesti kohderyhmää. Kontaktoiminen ei onnistunut myöskään verkon välityksellä. Tarjosimme kohderyhmälle niin live-toteutusta kuin verkossa toteutettavaa valmennusta tässä onnistumatta.


Päätimme muuttaa suuntaa. Olimme seuraavaksi yhteyksissä kohderyhmän kanssa työskenteleviin toimijoihin. Jo varhain yhteistyökumppaneiden kanssa keskustellessamme ja menetelmää esiteltäessä havainnoimme, että menetelmä soveltuu erinomaisesti esimerkiksi liikuntavammaisille nuorille sellaisenaan. Järjestimme ammattilaisille kohdennetut Hevari-koulutukset ja näin kokeilut pääsivät alkamaan. Järjestimme Hevarikoulutuksia mm. Kainuun Soten vammaispalvelulle, Siun Soten vammaispalveluille sekä Ammattiopisto Luovin henkilöstölle Pohjois-Karjalassa. Kehitysvammapuolen ammattilaisten koulutuksissa oma oletuksemme vahvistui siitä, että Hevari-menetelmää tulee soveltaa, tiivistää ja keventää, jotta se vastaisi mm. kehitysvammaisten nuorten aikuisten tarpeisiin.


Itsenäistyvien erityistä tukea tarvitsevien nuorten aikuisten Hevari-valmennuksien toteuttaminen ei toteutunut täysin aluksi suunnittelemallamme tavalla. Koska suurin osa kohderyhmän nuorista kuuluivat riskiryhmään, tuli ryhmän toteutuksessa huomioida monia eri seikkoja. Yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa päädyimmekin siihen, että jo toimintaa järjestävät tahot toteuttavat valmennukset omille nuorilleen itse Omien avaimien ohjeilla ja ammatillisella tuella. Hevarin soveltuvuutta testattiin Ammattiopisto Samiedussa (Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Samiedu, Savonlinna) ja Ammattiopisto Luovissa (Joensuu, Liperi) erityistä tukea tarvitseville nuorille.

 

Samiedussa Hevari-valmennusta toteutettiin 10 kerran konseptilla ja Luovissa ensisijaisesti tiivistetyllä ja kevennetyllä mallilla. Lyhyin valmennus kattoi neljä tapaamista. Kokeiluun osallistui kolme valmennusryhmää. Ryhmien koot vaihtelivat 7-17 osallistujaan/ryhmä.

 

Mm. Liperin Luovin teemat (neljän kerran Hevari) olivat voimavarat, vahvuudet, unelmat ja nämä teemat koottiin viimeisellä tapaamiskerralla yhteen, jolloin nuori piirsi paperille puun tai pilven, jonne kirjasi ylös edellä mainittuja asioita. Liperin ryhmässä mm. hahmopuu-harjoitus oli mieluisa. Kaikki ryhmäläiset osallistuivat innokkaasti hahmopuun täyttämiseen, joka oli piirretty valkotaululle. Nuoret olivat itse tulostaneet hahmot. Ohjaajat kertoivat, että unelmat -teemaan nuorilla oli ollut helpointa tuottaa asioita mm. oma auto, matkustaminen, ammatin löytäminen. Unelmateemaa ryhmässä oli jatkettu siten, että osallistujat olivat myös miettineet, mitä kyseisen unelman saavuttaminen itseltä vaatii (koulutus – työ – raha).


Samiedussa puolestaan Hevari oli sisällytetty nuoren lukujärjestykseen. Valmennuksesta hahmopuu ja fiiliskierros oli jätetty pois, jotta kaikki nuoret voisivat osallistua ryhmätapaamisille. Biisejä Savonlinnassa kuunneltiin toiveiden mukaisesti perjantaisin kokkailujen lomassa. Unelmakartta oli ryhmälle mieluisa. Haastavia harjoituksia olivat olleet mm. ”Millainen olen parhaimmillani?”, joista oli selvitty tuetusti, ajan ja avoimen/sallivan keskustelun voimin.

 

 

Tuloksia kokeiluista:

 

Hyvinvoinnin lisääntymisen mittari

Hevariin osallistuneista nuorista (Valma-opiskelijat) 77 % koki, että Hevarilla oli myönteistä vaikutusta omaan hyvinvointiin. Tulos on Hevarin (Valma-ryhmä/Luovi) loppukyselyn kysymyksestä ”Oliko Hevaritunneille osallistumisesta myönteistä vaikutusta hyvinvointiisi?”

 

Hyvinvoinnin lisääntyminen oppilaitoksien nuorissa

Hevari-toteutusten jälkeen haastattelimme ryhmiä ohjanneita ammattilaisia (Valma/Telma-ryhmät).

Haastattelujen tulokset:

  • Oppilaitokset ovat saaneet Hevarista uusia työkaluja nuorten kanssa työskentelyyn.
  • Uudenlainen tapa toimia, tukee ryhmäytymistä, lisää ohjaajan ja nuorten välistä vuorovaikutusta ja luottamusta sekä on lisännyt nuorten itseilmaisua omasta elämästä. 
  • Teemat ovat mielenkiintoisia ja herättävät keskustelua sekä pohdintaa ryhmässä, nuoressa itsessään ja hänen omassa toiminnassaan. Mm. vahvuuksien läpikäyminen on ollut hyödyllinen teemakerta ennen työssäoppimisjaksoa.  
  • Nuorten hyvinvointi on lisääntynyt.
  • Hevarin käyttöä jatketaan.

 

Hevarin soveltuvuus kehitysvammaisten nuorten tarpeisiin

Kuntapuolen vammaispalvelujen ammattilaisia kouluttaessa ammattilaiset kertoivat, että Hevari ei sellaisenaan sovellu heidän asiakkailleen (89 %). Valmennusta tulee soveltaa, tiivistää ja keventää. Harjoituksia tulee yksinkertaistaa.

 

 

Aspan Hymis-hankkeessa (Hyvinvointia mielelle saavutettavasti) Hevarin materiaaleja ja harjoituksia muokataan tällä hetkellä saavutettavampaan muotoon. Hymis-hankkeesta enemmän: https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/hankkeet-ja-kehittamistoiminta/hymis/

 

 

Kiitämme kokeiluumme osallistuneita ammattilaisia ja nuoria yhteistyöstä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemusasiantuntija Jenni esittäytyy

Moi!  Minä olen Jenni ja toimin Omat Avaimet-projektissa kokemusasiantuntijana.  Olen 28-vuotias, asun Iisalmessa mutta olen kotoisin Lapinlahdelta. Olen välillä liiankin ylpeä savolaisuudestani ja muutaman etelässä vietetyn vuoden jälkeen halusin palata kotikonnuilleni.  Ammatiltani olen matkailupalvelujen tuottaja. Olen ollut masentunut ja ahdistunut niin kauan kuin muistan. Nyt, kun diagnoosit eivät enää huuda vakavaa, olen oppinut kääntämään sairastumiseni voimavaraksi . Masennus tulee aina olemaan osa elämääni, ja vaikka siitä toipuminen on pitkä ja raskas matka kulkea, on se mahdollista. Ei elämäni vieläkään ole jatkuvaa linnunlaulua ja ruusuilla tanssahtelua, mutta nyt vaikeat päivät eivät tunnu niin ylitsepääsemättömiltä. Niihin osaa suhtautua eri tavalla. Päädyin mukaan Omat Avaimet-projektiin ystäväni kautta. Minulla oli jotenkin ihan kauhea jumi elämässä päällä, tuntui ettei mikään asia etene mihinkään suuntaan ja jokainen päivä oli samanl

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Ajattelemattomia möläytyksiä, mitä masentunut ihminen saattaa kuulla...

Listasimme asioita, mitä meille on sanottu masennuksen eri vaiheissa. Kommentoimme möläytysten alle, mitä mieltä me niistä olemme. 1. " Kuuntele iloista musiikkia ja ajattele iloisia ajatuksia!" Mikä on iloista musiikkia? Kuka sen määrittelee? Miksi en saisi kuunnella sellaista musiikkia, mikä minua koskettaa? Surullinen tai melankolinen musiikki ja lyriikat auttoivat huomaamaan että muutkin ovat kokeneet saman, että en ole yksin. 2. "Mut sun asiat ei ole niin huonosti kuin tällä toisella ihmisellä,sua ei ole sentään kirveen kanssa ajettu lumihankeen." Pahoja asioita ja tunteita ei voi vertailla toisen kanssa eikä toisen tunteita pidä vähätellä. Jokainen kokee omat tunteensa eri tavalla. Toiselle pieni juttu, voi olla toiselle valtava asia. Jokaisella meistä on oma tarina ja sen on aina ainutlaatuinen. 3. "Ethän sä voi olla masentunut kun oot meikannut ja laittanut hiukset!" Meikkaaminen saattoi plla päivän ainoa asia,mitä j