Siirry pääsisältöön

Oppiminen ja oman tulevaisuuden suunnittelu sujuu, kun opiskelijoilla on hyvä ja turvallinen olo.


Moikka ja hyvää opiskelijoiden mielenterveysviikkoa just sulle! Tänä vuonna viikon teemana on tärkeät aiheet: yhdenvertaisuus ja sosiaalinen saavutettavuus erityisesti oppilaitoksissa ja opiskeluyhteisöissä. Yhdenvertaisuus on varmasti kaikille tuttu teema. Mutta mitä tarkoittaa sosiaalinen saavutettavuus? Sosiaalinen saavutettavuus liittyy yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Tavoitteena on siis, että jokaisella ihmisellä on tasa-arvoiset mahdollisuudet ja oikeudet osallistua ja toimia yhteisössään arvostusta ja hyväksyntää kokien.  

Mitäpä ajattelet, miten nämä asiat toteutuvat sinun opiskelupaikassasi ja -yhteisössäsi?


Toimin opinto-ohjaajana ammattiopistossa ja meidän oppilaitoksessamme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa pyritään edistämään vuosi vuodelta moninaisemmilla keinoilla. Kaikkeen tietoomme tulevaan epäasialliseen toimintaan, kuten kiusaamiseen, puututaan määrätietoisesti. Parhaillaan ollaan laatimassa Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa opiskelijoiden osalta. Siihen liittyen opiskelijoille tehtiin alkuvuodesta kysely, jossa kysyttiin kattavasti näihin teemoihin liittyviä asioita. Opiskelijoiden huoltajille tehtiin myös vastaava kysely.

Koulussamme vietettiin viime maaliskuussa Rasisminvastaista viikkoa ensimmäistä kertaa. Tarkoituksenamme on edistää monikulttuurisuutta jatkuvana ja luonnollisena osana oppilaitoksemme toimintaa. Meillä kävi vierailijat SETA ry:ltä puhumassa ja lisäämässä keskustelua yhdenvertaisuutta edistävästä toiminnasta ja tuomassa sateenkaaritietoutta. Viime vuosina on järjestetty myös kulttuurien kohtaamiseen liittyviä iltoja. Näissä illoissa kv-opiskelijat ovat järjestäneet tutustumisia omaan ruokakulttuuriinsa. Tällaisilla kohtaamisilla voidaan todella hälventää ennakkoluuloja puolin ja toisin sekä tukea myös mielen hyvinvointia.



Oppilaitoksemme arvoja ovat luottamus sekä vastuullisuus, ja näitä asioita mitataan arjessamme täällä koululla päivittäin. Kun kaikilla opiskelijoilla on hyvä ja turvallinen olo, niin oppiminen ja oman tulevaisuuden suunnittelu sujuu jouhevasti. Ja tähän me kaikki voidaan vaikuttaa omalla toiminnallamme oppilaitoksissa ja opiskeluyhteisöissä!


Keväisin terveisin

Anna Pöllönen, opinto-ohjaaja, Ylä-Savon ammattiopisto


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

Minä selvisin- nyt haluan olla se, joka auttaa muita jaksamaan

Olen entinen mielenterveyskuntoutuja, nykyinen äiti, aviopuoliso ja tuoreen ADHD- diagnoosin omistaja. Valmistun pian tämän vuoden lopussa sosionomiksi (AMK). Elämäni ei ole ollut suoraviivaista ja helppoa, harvoin elämä sitä onkaan. Minulla on kuitenkin jotain erityistä annettavaa: ymmärrystä, joka ei synny kirjoista, vaan kokemuksesta. Olen ollut harjoittelussa 10 viikon ajan Aspa- säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteisessä Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Aloitin vuonna 2018 kokemustoimijan tehtävissä, kun toiminta oli vielä projekti ja nyt olen saanut suorittaa viimeisen harjoitteluni Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Eräänlainen ympyrä sulkeutuu harjoittelun päättymisen myötä ja se on hieman haikeaa. Harjoittelun aikana olen saanut käyttää luovia menetelmiä, ohjata ryhmiä ja kohdata ihmisiä matalalla kynnyksellä. Minun tarinani on muuttunut hyvin paljon näiden seitsemän vuoden aikana. Toimin edelleen satunnaisesti kokemustoimijana, mutta pääosassa puheenvuoroissani eivät ole...

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta

Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni- Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan k...