Pimeydestä toivonpisaroiksi

 

Moikka!

 Olen Marjo Lond, Omat avaimet-toiminnan kokemustoimija. Sain marraskuussa kiinnostavan ja innostavan ”heiton”, että maalaisin runojani tauluiksi. Aluksi oli tarkoituksena, että minä valitsisin ja maalaisin runot ja lisäksi tulisi toisen ottamat valokuvat samoista, valitsemistani runoista ja näistä syntyisi näyttely Omat avaimet-toiminnan näyteikkunaan, Louhenkatu 9b:n sisäpihalle Iisalmeen.

Valitsin jo valmiita runojani kirjastani ”Mieleni pahin painajainen”. Toteutustekniikaksi valitsin akryylimaalauksen. Minulla oli selkeät kuvat päässäni alusta alkaen, että millaisia maalauksien tulisi olla.  Olin äärimmäisen ankara itselleni ja mielikuvilleni. Olisi pakko saada aikaiseksi sitä, millaiset kuvat päässäni olivat. Aikani tuskailin maalauksien suhteen, hahmottelin paperille ja turhauduin. Pariin otteeseen minulta kyseltiinkin, että missä vaiheessa taulut ovat. Kun mitään ei alkanut marraskuussa maalaamani taulun jälkeen syntyä ja inspiraatio oli täysin kadoksissa, täytyi löysentää otetta ja avartaa katsontakulmaa. Aloin maalamaan täysin ilman päämäärää. Kokeilemaan eri tekniikoita ja työvälineitä.

Olin tähän asti ajatellut, että ainut työväline, jolla voisin kuvitella maalaamista, on sivellin, ja että pieni on kaunista ja sievää, taulujen tulisi olla esittäviä. Taulujen koko alkoi suurentua ja pieni ja sievä pensseli vaihtui isoon maalaustelaan. Aloin vapautua ja kuunnella musiikkia maalatessani. Tauluja alkoi syntyä toimiston sijaan myös kotona maalaustelineen sekä keittiönpöydän ääressä. Opin myös, että aina voi maalata maalatun päälle, jos (kun) jokin ei miellyttänyt tai ajatus muuttui lennossa. Parhaimmillaan yhdessä taulussa saattaa olla jopa kymmeniä kerroksia maalia. Tauluni eivät ole esittäviä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Lopulta maalasin ensin taulun ja sen jälkeen mietin runoja. Suurin osa näyttelyn runoista ei siis ole suoraan tauluihin liittyvä, mutta jokaisessa maalauksessani ja runossani on jokin yhdistävä tekijä, joka muodostaa kokonaisuuden. Valokuvia tähän näyttelyyn nyt ei tullutkaan, mutta ehkä jonain päivänä sekin toteutuu. Kenties valokuvat ovatkin joskus itseni ottamia.  Voi olla, että katsojalta vaatii useamman runojen lukukerran ja maalauksien tutkailun, ennen kuin kaikki avautuu, mutta kaikessa rauhassa.

Näyttelyn pystytimme loppuun tiistaina 8.2.2022, ja kun taulut ja runot olivat pakoillaan, oli innostukseni silminnähtävää. Olin yhtä aikaa helpottunut ja olo oli huojentunut, onnellinen ja valtavan onnistunut. Sain kokemuksen, että osaan ilmaista tunteitani muutenkin kuin kirjoittamalla. Sain uuden harrastuksen, joka tulee jäämään elämääni. Ehkä siinä piilee se sama, mikä kirjoittamisessa, että innostus ja inspiraatio aaltoilee, mutta ne molemmat ovat kuitenkin olemassa.

Kannustan rohkeasti kokeilemaan jotain uutta, etenkin luovaa asiaa, mitä et ole ennen kokeillut. Voi yllättyä positiivisesti niin innostuksessa ja inspiraation syntymisessä kuin myös siinä, kuinka käsitykset omasta itsestä ja omista totutuista ajatusmalleista tai toimitavoista voi muuttua. Itselläni se ainakin meni niin. Ensin tein niin kuin olin aina ajatellut, pakon kautta, mutta kun löysensin otetta, syntyi jotain aivan uutta. Kiitollisempi en voisi tähän prosessiin olla, vaikka alussa olikin vaikeaa.

Olen tämän prosessin aikana saanut innostuksen myös vanhoihin opintoihini liittyen ja on täysin mahdollinen ajatus, että hakisin opiskelemaan tulevassa yhteishaussa. On nimittäin vahvistunut tässä samalla myös se, että mitään hyvää ei voi tapahtua, jos koskaan ei mitään yritä.

Poikkeahan katsomaan näyttely, joka löytyy ikkunoista ainakin helmikuun ajan, Louhenkatu 9b:n sisäpihalla Iisalmessa.

Marjo