Siirry pääsisältöön

Unohtumattomia hetkiä ja aitoja kohtaamisia Ihminen ihmiselle tapahtumissa

Tämän vuoden aikana lähdimme toteuttamaan kokemustoimijoilta lähtöisin olevaa ideaa, jossa he halusivat, että kokemustoimijuuden ja -asiantuntijuuden sekä vertaistuen merkitystä tuotaisiin enemmän ihmisten tietoisuuteen sekä lisätä ymmärrystä siitä, miten merkityksellistä heidän tekemä työnsä on ammattilaisten työn ja tiedon rinnalla.

Ajatuksena oli myös, että saataisiin ihmisiä yhteen ja samalla mahdollistettaisiin aitoa kohtaamista sekä hyvää mieltä toisille.

Tästä ideasta sitten muodostui Ihminen ihmiselle -tapahtuma konsepti, jota olemme nyt syksyllä toteuttaneet neljällä eri paikkakunnalla; Kajaanissa, Mikkelissä, Joensuussa ja Sonkajärvellä, oikein onnistuneesti!

Jokaisella alueella on lähdetty tapahtumaa suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Olemmekin saaneet iloksemme huomata, että innokkuutta ja tarvetta tällaisella yhteisölliselle tapahtumalla on ollut. Saimme mukaan aivan mahtavia paikallisia toimijoita ja heidän toiminnassansa mukana olevia vertaisohjaajia ja kokemustoimijoita/-asiantuntijoita.

On ollut ilahduttavaa huomata, miten yhdessä tekeminen on ollut myös meille työntekijöille inspiroivaa ja voimaannuttavaa. Suunnitteluiden ja toteutuksen äärellä olemme käyneet hyviä keskusteluja ajankohtaisista ilmiöistä, alueen erilaisista tarpeista, yhteiskunnallisista muutoksista ja mitä ylipäätäntä ihmisten elämässä tällä hetkellä tapahtuu.

Parasta tapahtumassa on ehdottomasti ollut yhdessä tekeminen, kohtaamiset ihmisten kanssa, hyvä yhteishenki niin suunnittelussa kuin paikan päällä tapahtumissa sekä aito innostus, joka välittyi myös tapahtumaan osallistuville.



Saimme kaikkein eniten positiivista palautetta paneelikeskusteluista, jotka olivat osana kolmessa tapahtumassa. Paneelikeskusteluissa osallisena oli hieman eri kokoonpanoja mutta pääsääntöisesti mukana oli niin kokemustoimijoita kuin sote-alan ammattilaisia. Paneelikeskusteluissa päästiin syventymään hyvin eri teemojen äärelle kokemuksien kautta. Kokemustoimijoiden puheenvuorot koettiin mielenkiintoisiksi, rohkeiksi, toiveikkuutta herättäväksi ja niiden myötä sai uutta tietoa. Myös itse paneelikeskusteluun osallistuneet kokivat oman osallistumisen merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Eräs paneelikeskusteluun osallistunut nuori kertoi osallistumisen jälkeen, miten hän oli itsestään ylpeä siitä, että oli uskaltautunut aivan uudenlaiseen juttuun mukaan ja, että hänen kokemuksilleen tuli tämän osallistumisen myötä aivan uudenlainen merkitys ja hän koki, että oli pystynyt auttamaan samalla myös toisia sekä lisäämään tietoisuutta luovuuden merkityksestä hyvinvoinnille.

Tämän vuoden aikana saimme mukaan 19 yhteistyötahoa! ISO, iso kiitos teille jokaiselle!

Ja on ollut ilahduttavaa, että jo seuraavia tapahtumia on lähdetty suunnittelemaan yhdessä.

Me saimme yhdessä tuotua esille kokemustoimijuutta, vertaisuuden merkityksellisyyttä, vapaaehtoistyön mahdollisuuksia ja voimaa sekä sitä miten paljon meillä on alueilla hyviä toimintoja, joihin voi matalalla kynnyksellä osallistua mukaan ja saada apua.

 

Tulemme jatkamaan tapahtumia vuoden 2026 aikana.

Iisalmessa tapahtuma tullaan järjestämään 6.5.2026. Olemme saaneet mukaan loistavat yhteistyökumppanit ja aivan loistavia puhujia!

Nämä paljastetaan teille tammikuussa 13.1.2026, kun Mielenterveyden keskusliiton Uusi alku -opas ilmestyy.

Kannattaa pysyä kuulolla ja pistää meidän somekanavamme seurantaan @omatavaimet4you.

Jos kiinnostuit tapahtumasta ja pohdit voisiko sellaista järjestää alueellasi, niin olethan meihin rohkeasti yhteydessä.

 

-Omat avaimet 4You -tiimi


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

Minä selvisin- nyt haluan olla se, joka auttaa muita jaksamaan

Olen entinen mielenterveyskuntoutuja, nykyinen äiti, aviopuoliso ja tuoreen ADHD- diagnoosin omistaja. Valmistun pian tämän vuoden lopussa sosionomiksi (AMK). Elämäni ei ole ollut suoraviivaista ja helppoa, harvoin elämä sitä onkaan. Minulla on kuitenkin jotain erityistä annettavaa: ymmärrystä, joka ei synny kirjoista, vaan kokemuksesta. Olen ollut harjoittelussa 10 viikon ajan Aspa- säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteisessä Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Aloitin vuonna 2018 kokemustoimijan tehtävissä, kun toiminta oli vielä projekti ja nyt olen saanut suorittaa viimeisen harjoitteluni Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Eräänlainen ympyrä sulkeutuu harjoittelun päättymisen myötä ja se on hieman haikeaa. Harjoittelun aikana olen saanut käyttää luovia menetelmiä, ohjata ryhmiä ja kohdata ihmisiä matalalla kynnyksellä. Minun tarinani on muuttunut hyvin paljon näiden seitsemän vuoden aikana. Toimin edelleen satunnaisesti kokemustoimijana, mutta pääosassa puheenvuoroissani eivät ole...

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta

Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni- Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan k...