Siirry pääsisältöön

Valoa kohti mennään!

huurteisia puunlehtiä ja auringon valoa

Vuoden vaihtuminen antaa mahdollisuuden kääntää sivua elämässä. Vaikka viime vuosi on voinut ollut monella tapaa raskas ja huolien täyttämä. Vaikeinakin aikoina kannattaa yrittää pitää kiinni toivosta, että tilanne lähtee parempaan suuntaan. Toivosta on helpompi pitää kiinni, kun ei joudu olemaan vaikeiden asioiden tai tilanteiden kanssa yksin.   

 

Kevään aikana nostamme toiminnassamme ja somessa ajatuksia kokemustoimijuudesta ja vertaistuesta. Toiminnassamme on erilaisia kokemustoimijoita, heillä on kokemusta ja tietoa mielenterveyden haasteista, toiminnanohjauksen vaikeuksista, ahdistuksesta ja monesta muusta aiheesta. Heillä on myös omakohtaisia keinoja, miten näistä edellä mainituista haasteista voi selvitä tai miten arkea voi helpottaa. Kokemustoimijat vannovat myös itse vertaistuen nimeen ja eräässä tapaamisessa yksi heistä totesikin, että ”Vertaistukea ei voita mikään!” Ja toinen, että ”Vertaisten kohtaaminen kannattelee. Kohtaaminen estää ajatusten pyörimisen ympyrää sen oman ongelman tai tilanteen ympärillä.” Niinpä! Meistä ihan jokainen tarvitsee elämäänsä vertaistukea ja moni sitä myös antaa, jopa huomaamattaankin. 

 

Toiminnassamme on kevään aikana runsaasti paikkoja kohtaamiselle, keskustelulle ja vertaistuelle. Webinaareissa päästään kuulemaan lisätietoa ADHD:sta, luontotoiminnan hyvinvointivaikutuksista sekä yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Hevari ja Minari ryhmiä on eripuolilla toiminta-aluettamme, niissä pääset vahvistamaan voimavaroja ja itsetuntemusta sekä saat keinoja stressin säätelyyn. Perjantaisin klo 10–11 on startannut Valoa pimeyteen – kohtaamisia verkossa eli puhetta erilaisista ilmiöistä ja kokemustoimija jakamassa omia ajatuksiaan. Iisalmen toimiston ikkunoita koristavat mahtavat vaihtuvat Ikkunatarina-näyttelyt ja toimistolla kokoonnutaan tapaamisiin, joissa luovuus pääsee kukoistamaan! 

 

Omat avaimet 4You tiimin Jonnaa, Johannaa, Tuijaa ja Sannaa pääset tapaamaan livenä eri puolilla toiminta-aluettamme ja verkossa, vaikka omalta kotisohvalta. Toiminta-alueemme on hieman muokkautunut ja Keski-Suomen tilalle on tullut Etelä-Savo. Verkkovälitteisesti toimimme valtakunnallisesti. 

 

Löydät lisää tietoa Omat avaimet 4You –toiminnan somekanavista, jotka kannattaa ottaa seurantaan. Käy myös tutustumassa Mielenterveyden keskusliiton Uusi alku oppaaseen https://mtkl.fi/kevaan-kursseilla-etsitaan-ilonlahteita-arjesta/, josta löydät myös kevään webinaarimme ja paljon muuta mielen hyvinvoinnin tueksi😊 

 

Iloa päiviisi toivottavat Johanna, Jonna, Sanna ja Tuija  




 

 

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta

Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni- Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan k...

Vaikuttaminen osana elämää

Hei, Kerron ensin jotakin minusta itsestäni, joten sinun on ehkä helpompi ymmärtää lähtökohtiani tehdä sitä mitä minä teen tänä päivänä. Takanani on pitkä polku mielenterveyskuntoutujana. Diagnooseja on löytynyt vakavasta masennuksesta laajaan ahdistuneisuushäiriön kirjoon. Eikä minulla ole ollut kymmeneen vuoteen äitini kuoleman jälkeen käytännön tukea lähipiirissäni asioideni hoitoon. Olin kuitenkin onnekas, että törmäsin kymmenen vuotta takaperin apua hakiessani oman työnsä huippu osaajiin, jotka etsivät ja kulkivat kanssani polkua, joka on tuonut minut tähän päivään. Koin tuolloin vahvaa epäreiluuden tunnetta ja jopa vihaa siitä, että yhteiskunta unohti minut ja pääsin tippumaan siihen kuuluisaan väliin, jota ei pitäisi olla. Minua olisi voitu pompottaa luukulta toiselle näin työntekijöiden halutessa ja kuten alkuun tapahtuikin, kunnes minulla kävi tuuri. Isoin oppi näistä ajoista oli se, että moni asia on edelleen yhteiskunnassamme huonosti varsinkin heikoimmassa asemassa olevan...

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...