Siirry pääsisältöön

NUORI2019 -valtakunnalliset nuorisotyönpäivät Turussa

Tiistai aamupäivällä Omat avaimet -tiimi istahti junaan ja suuntana oli Turku.
Turussa oli 27.-28.3. NUORI2019 -valtakunnalliset nuorisotyönpäivät.
Tämän tiimin kanssa matka sujuu aina rattoisasti, nauraen ja töitä tehden!



NUORI2019 järjestettiin Turun Logomolla ja paikalle oli saapumassa n. 1500 nuorisotyön puolella työskentelevää immeistä! Siis VAU! Mitenkä hienoa, että tapahtumaan saapuu näin paljon ammattilaisia! Samalla ajatus siitä mitenkähän järjestelyt on hoidettu tapahtumassa kun tulijoita näin paljon.. tämä pelko osoittautui kuitenkin turhaksi! Järjestelyt oli hoidettu upeasti ja paikalla vallitsi koko ajan rento ja iloinen meininki! Aivan mahtavaa!




Päivillä oli erilaisia ohjelmia numeroita joita kävimme kuuntelemassa ja katsomassa. Kävimme kuuntelemassa tutkimustietoa mm. Nuorten osallisuudesta, mitä kuuluu NEET-nuorille, miten amislaiset pärjää ja miten yhteistyötä voidaan kehittää ammattilaisten välillä. Kävimme myös kuuntelemassa nuorten omakohtaisia kokemuksia Oma plääni -valmennukseen osallistumisesta ja sen hyödyistä heidän elämään.





En rupea kertomaan nyt jokaisesta ohjelmanumerosta erikseen vaan teen kiteytyksen omista ajatuksistani. Painimme ammattilaisina samojen teemojen ympärillä ja kuulemme nuorilta samanlaista viestiä ympäri Suomea.


Hyvänä esimerkkinä se, että nuoret aikuiset kaipaavat tilaa jossa he voivat viettää vertaisten kanssa aikaa ja järjestää omatoimisesti pienryhmä toimintaa sekä syrjäytyneet/syrjäytymisriskissä olevat nuoret ovat joutuneet kokemaan muita enemmän koulukiusaamista (usein todella pitkään) ja mielenterveyden haasteet ovat yleistyneet vuosi vuodelta eikä se näytä tulevaisuudessa helpottuvan.


Nuoret jotka kokevat kuuluvansa valtavirran ulkopuolelle kokevat muita useimmin yksinäisyyttä, he ovat muita vähemmän luottavaisempia tulevaisuuteen ja kokevat, että he eivät tule kuulluksi. Aika kamalaa, eikö??!!

Uusilla tutkimuksilla nostetaan näitä asioita esille ja niistä puhutaan ja tietoa levitetään laajemmalle yleisölle, mikä pn todella tärkeää! Kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nousee kuitenkin se mitä ME TEEMME ja mitä YHTEISKUNTA TEKEE. Siksi koin nuorisotyönpäivilla suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että saan olla osana Omat avaimet -projektia jossa nuoria kuunnellaan ja kohdataan aidosti!


Keskiviikko iltana saimme iltajuhlassa nauttia ihanasta Ellinoorasta! Ellinoora oli lähettänyt myös viestiä Alliansin instassa mitä hän on mieltä nuorisotyöstä.













Torstaina hypättiin iltapäivällä taas junan kyytiin ja suuntana Iisalmi. Projektipäällikkö kylläkin jäi meidän seurueesta Pasilassa erilleen ja jäi ansaitulle lomalle!


Kiitoksia järjestäjille päivistä!

Kiittää ja kuittaa
Johanna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

Minä selvisin- nyt haluan olla se, joka auttaa muita jaksamaan

Olen entinen mielenterveyskuntoutuja, nykyinen äiti, aviopuoliso ja tuoreen ADHD- diagnoosin omistaja. Valmistun pian tämän vuoden lopussa sosionomiksi (AMK). Elämäni ei ole ollut suoraviivaista ja helppoa, harvoin elämä sitä onkaan. Minulla on kuitenkin jotain erityistä annettavaa: ymmärrystä, joka ei synny kirjoista, vaan kokemuksesta. Olen ollut harjoittelussa 10 viikon ajan Aspa- säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteisessä Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Aloitin vuonna 2018 kokemustoimijan tehtävissä, kun toiminta oli vielä projekti ja nyt olen saanut suorittaa viimeisen harjoitteluni Omat Avaimet 4you- toiminnassa. Eräänlainen ympyrä sulkeutuu harjoittelun päättymisen myötä ja se on hieman haikeaa. Harjoittelun aikana olen saanut käyttää luovia menetelmiä, ohjata ryhmiä ja kohdata ihmisiä matalalla kynnyksellä. Minun tarinani on muuttunut hyvin paljon näiden seitsemän vuoden aikana. Toimin edelleen satunnaisesti kokemustoimijana, mutta pääosassa puheenvuoroissani eivät ole...

Ajatuksia ja kokemuksia kuntouttavasta työtoiminnasta

Halusimme koota yhteen ja jakaa teillekin kokemuksiamme ja ajatuksiamme kuntouttavasta työtoiminnasta. Kerromme näistä molemmat omassa tekstissään. -Piia & Jenni- Olen ollut monta kertaa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun lopetin lukion, aloin ajelehtimaan elämässäni kun en päässyt opiskelemaan ja minulla ei ollut varasuunnitelmaa. Ensimmäisen kerran olin kuntouttavassa työtoiminnassa 19 vuotiaana, sain sisältöä päiviin ja sen pienen korvauksen per päivä. Olin tuolloin eräässä lahjatavaramyymälässä, ja sieltä sain innostuksen lähteä opiskelemaan merkonomiksi. Pääsin kouluun mutta opiskelujen edetessä tajusin että en kykenisi tekemään kaupanalan töitä (omasta mielestä) vaikean matematiikan vuoksi. Minulla ei ole ollut ikinä laskupäätä, prosenttilaskut pystyn vielä laskemaan tarpeen vaatiessa vaikka laskimella, mutta kun aletaan puhumaan siitä muusta matematiikasta niin se oli liikaa. Jokaisen matemaattisen aineen kokeen jouduin tekemään aina uudestaan koulunkäyntiavustajan k...