Siirry pääsisältöön

Nuorten ääni vaaleissa -kuuluuko se?

Luin Allianssin facebookista fakta tietoa nuorten äänestykäyttäytymisestä. Ja haluankin nyt tuoda esiin oman mielipiteeni tästä asiasta.

Elikkäs Allianssi kertoi, että 

Suomessa on 750 000 äänestysikäistä nuorta. Alle puolet nuorista äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vain 10 % nuorista äänesti eurovaaleissa. Eläkeläisiä on Suomessa 1 180 000. Eläkeläisistä kolme neljästä käytti äänioikeuttaan vuonna 2015. Jokaista nuoren ääntä kohden eduskuntavaaleissa annettiin 2,5 eläkeläisääntä.

Se on surullisen vähän. 
Mutta näin jonkin tasoisena syrjäytyneenä nuorena ymmärrän tämän ilmiön hyvin.



Äänestäminen on periaatteessa helppoa. Ennakkoon äänestämässä voin käydä vaikka samalla reissulla kun käyn kaupassa. 
Eihän se ole kuin äänestyskoppiin meneminen ja numeron laittaminen paperiin ja homma on sillä selvä. 

Miksi nuoret siis eivät äänestä vaaleissa?

Itse pohdin tätä asiaa paljon omista kokemuksista ja näkökulmista ja pohdin seuraavia asioita:

1. Tietämys politiikasta, onko sitä vai ei? Esimerkiksi itsellä on politiikasta tietämystä kertynyt lähes tulkoon ainoastaan yläkoulun yhteiskuntaopintunnilta... eihän se riitä! Mutta mistä hankkia lisätietoa asiasta jos kiinnostusta ei juurikaan ole? 

2. Vaalikoneet. Koen, että kysymykset on useissa vaalikoneissa outoja, epämääräisiä, vaikeita tai monimutkaisia. Koen myös, että tulokset vaalikoneista eivät täsmää omiin ajatuksiin ollenkaan esim. väärän puolueen ehdokas. Monesti vaalikoneissa on myös kysymyksiä jotka eivät kosketa minua ollenkaan tai asiasta ei ole mielipidettä.. Ratkaisuna tähän olisi varmasti kohdennetut vaalikoneet esim. nuorille oma vaalikone

3. Hyvä ehdokas ei välttämättä riitä jos puolue on väärä. Politiikka tässäkin suhteessa esittää taas monimutkaista ajatusmaailmaa.. puoluekurit voi olla joissakin puolueissa tiukka eikä tiettyjä puolueita halua äänestää. Eli toisin sanoen, itse teen niin että valitsen muutaman puolueen ensin ja niiden joukosta etsin itselleni sopimivimman ehdokkaan jota voin äänestää.

Kannustan kuitenkin kaikkia äänestämään! Niin minäkin olen tehnyt siitä asti kun se on ollut mahdollista. Äänestäminen vaatii hieman työtä ja selvittelyä (vaikka se välillä ärsyttääkin ja ottaa päähän) mutta ajattelen kuitenkin, että omalla äänellä on väliä ja meidän nuorten tulee olla mukana päättämässä ja vaikuttamassa meidän tulevaisuuteen!


Koska me olemme kuitenkin se tulevaisuus!

Nuoret, nyt on teidän vuoronne.

-Titta-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

"Muiden auttaminen on pääsyy olla kokemusasiantuntija"- Kokemusasiantuntija Piia esittäytyy

Hei kaikille!   Olen Piia, 1988 syntynyt nuori aikuinen. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta tällä hetkellä sairauteni on remissiossa ( = taantumisvaiheessa, eli olen niin terve kuin voin olla tällä diagnoosilla.) Olen pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä, eläkkeen sain 2018 alussa. Minulla on kaksi kissaa, Sirius ja Luna, jotka pitävät minulle seuraa kotona. Vapaa-ajalla tykkään käydä valokuvaamassa. Pitkä suhteeni päättyi lokakuussa 2017 ja paria kuukautta myöhemmin muutin Iisalmeen. Käyn eräällä säätiöllä tienaamassa muutaman euron eläkkeen päälle, ja tulin mukaan Omat avaimet- projektiin huhtikuussa 2019 kokemusasiantuntijaksi. Olin aiemmin osallistunut projektin tarjoamaan yksilövalmennukseen, hevariryhmään ja ikkunatarinassa on tällä hetkellä minun ottamia valokuvia.  Kokemusasiantuntijan roolissa olen tähän mennessä päässyt kertomaan kokemuksiani hevariryhmästä ammattilaisten koulutuksessa Iisalmessa sekä olin mukana ohjausryhmässä Joensuussa. Olen ...

Yksilövalmennus -Kohtaa nuori aidosti, empaattisesti ja kiireettömästi.

Olemme Omat avaimet-projektissa kehittäneen ryhmätyömenetelmän HEVARI:n rinnalle myös yksilövalmennuksen työmenetelmän.  Idea yksilövalmennuksesta syntyi, kun keskustelimme työyhteisössämme niistä nuorista aikuisista, jotka eivät osallistuneet tarjolla oleviin ryhmätoimintoihin. Yksilövalmennus työmenetelmä on suunnattu n. 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille mutta se on helposti sovellettavissa omaan työhön sopivaksi ja erilaisille kohderyhmille. Syitä ryhmätoimintaan osallistumattomuudelle voi olla monia, mutta erityisesti olemme havainneet, että syynä on usein sosiaalisten tilanteiden pelko, huono itsetunto sekä toivottomuuden tunne omaa elämää kohtaan.  Monet nuoret eivät koe myöskään ryhmämuotoista toimintaa heille sopivaksi. Halusimmekin lähteä vastaamaan näiden nuorten tarpeita ja kannustamaan kenties yksilövalmennuksen jälkeen osallistumista ryhmätoimintaan jossakin vaiheessa tulevaisuutta.  Yksilövalmennuksen työmenetelmää lähdettiin ideoimaan yhdessä my...