Siirry pääsisältöön

Kokemusasiantuntija Titta esittäytyy




Moikka!

Minä oon Mykkäsen Titta. Olen 23- vuotias naisen alku iisalmesta ja olen huippu tyyppi (paitsi aamuisin ennen klo.9.00. Silloin olen lähinnä väsynyt ja vähän kärttyinen).



Tuskailin ystävälleni tämän tekstin kirjoittamista. Koen itsestäni kirjoittamisen ja kertomisen jotenkin vaikeana asiana. 
Helposti minulle tulee ajatus, että minä oon "vaan "tämmönen", ihan tavallinen, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa".

Ystäväni totesi, että minun lähtökohta on väärä. Kuulemma pitäisi aloittaa siitä että olen mahtava.

Omat avaimet- projektiin eksyin kokemusasiantuntijaksi puolivahingossa jo ennen kuin hanke oli vielä käynistynytkään. Minut pyydettiin mukaan haastattelemaan tulevia työntekijöitä projektiin ja lopulta minuakin houkuteltiin mukaan. 

Ja tässä sitä ollaan.  

Omat avaimet käynnistyi ihan parhaaseen aikaan minun kannaltani. Olin jo pidemmän aikaan miettinyt, mitä alkaisin tehdä elämälläni, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta jutulta. Kouluun hakeminen ei ollut vielä ajankohtaista, mutta ns. perinteiset palvelut kuten tuettu työtoiminta tai erilaiset ryhmät eivät ehkä olisi tuoneet taas tarpeeksi sellaista haastetta jota kaipasin. 

Minulla ei ollut oikeastaan haastetta oikeassa päivärytmissä tai kotoa lähtemisessä, johon tällaiset palvelut ovat hyviä, vaan ehkä enemmänkin itseluottamuksen ja oman suunnan löytämisen kanssa kamppailin. Ja kamppailen vieläkin, mutta huomaan edistyneeni huimasti.

Projektissa olen saanut haastaa itseäni ja kokeilla uusia asioita varsin vapaasti ja toiveeni on otettu ihan super hyvin huomioon. Se on tuonut todella paljon rohkeutta ja uskoa itseeni. 

Mietin ennen paljon sitä, miksi juuri minä sairastuin masennukseen. Olin itselleni liian pitkään vihainen ja ajattelin olevani vain liian heikko, koska en pärjännytkään ja jaksanutkaan tarpeeksi. 

Minulla meni tooodella kauan hyväksyä se ja ymmärtää, etten voinut sairastumiselleni mitään. Se oli vain asia, mikä tapahtui.
Kokemusasiantuntijana toimiessa olen saanut tietyllä tapaa tarkoituksen masennukselle. 


Etten ole sairastanut "turhaan", vaan voin käyttää sitä omana työvälineenä ja toivon mukaan myös auttaa ja tuoda toivoa niille ihmisille, jotka kamppailevat niiden mörköjen kanssa tällä hetkellä. 

Se on isoin syy miksi mä haluan näitä hommia tehdä. 
Haluan rikkoa tabuja, joita mielenterveyden ympärillä on ja tuoda näkyväksi edes pienen palan sitä, miten esimerkiksi masennuksen voi kokea. Palan siitä, miten minä olen asioita kokenut ja nähnyt.  
Toivon, että voin teksteilläni antaa lukijoille jotain ajateltavaa ja  uusia näkökulmia.


-Titta-


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hellurei ja helkkarin tunteet! Vai miten se nyt meni?

Olen ollut mukana Omat avaimet -projektissa nyt reilun vuoden. Yksi puhutuimmista aiheesta meidän työntekijöiden kesken on ollut tunteet ja tunnetaidot.  Tunteet kuuluu osaksi meidän kaikkien joka päiväistä elämää. Tunteet on meidän reagointia tapahtuneisiin asioihin sillä hetkellä. Tunteetkaan ei kuitenkaan aina synny pelkän reaktion pohjalta vaan niihin vaikuttaa myös omat aikaisemmat kokemukset, uskomukset, asenteet ja omat tavoitteet. Eli hankala ja mielenkiintoinen aihe nämä tunteet, vai mitä? Parhaimmillaan saamme tunteista voimaa itselle ja samalla voimme välittää sitä ympärillä oleville ihmisille. Toki jokainen meistä tietää, että asia voi olla myös toisinpäin. Tunteet voivat myös viedä paljon voimia itseltä. Tulee kuitenkin aina muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne muuttuvat, hälvenevät ja häviävät. Omia tunteitakin oppii havannoimaan, tutkiskelemaan ja pohtimaan kriittisesti. Tämä auttaa tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. "Miksi tun...

"Muiden auttaminen on pääsyy olla kokemusasiantuntija"- Kokemusasiantuntija Piia esittäytyy

Hei kaikille!   Olen Piia, 1988 syntynyt nuori aikuinen. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta tällä hetkellä sairauteni on remissiossa ( = taantumisvaiheessa, eli olen niin terve kuin voin olla tällä diagnoosilla.) Olen pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä, eläkkeen sain 2018 alussa. Minulla on kaksi kissaa, Sirius ja Luna, jotka pitävät minulle seuraa kotona. Vapaa-ajalla tykkään käydä valokuvaamassa. Pitkä suhteeni päättyi lokakuussa 2017 ja paria kuukautta myöhemmin muutin Iisalmeen. Käyn eräällä säätiöllä tienaamassa muutaman euron eläkkeen päälle, ja tulin mukaan Omat avaimet- projektiin huhtikuussa 2019 kokemusasiantuntijaksi. Olin aiemmin osallistunut projektin tarjoamaan yksilövalmennukseen, hevariryhmään ja ikkunatarinassa on tällä hetkellä minun ottamia valokuvia.  Kokemusasiantuntijan roolissa olen tähän mennessä päässyt kertomaan kokemuksiani hevariryhmästä ammattilaisten koulutuksessa Iisalmessa sekä olin mukana ohjausryhmässä Joensuussa. Olen ...

Yksilövalmennus -Kohtaa nuori aidosti, empaattisesti ja kiireettömästi.

Olemme Omat avaimet-projektissa kehittäneen ryhmätyömenetelmän HEVARI:n rinnalle myös yksilövalmennuksen työmenetelmän.  Idea yksilövalmennuksesta syntyi, kun keskustelimme työyhteisössämme niistä nuorista aikuisista, jotka eivät osallistuneet tarjolla oleviin ryhmätoimintoihin. Yksilövalmennus työmenetelmä on suunnattu n. 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille mutta se on helposti sovellettavissa omaan työhön sopivaksi ja erilaisille kohderyhmille. Syitä ryhmätoimintaan osallistumattomuudelle voi olla monia, mutta erityisesti olemme havainneet, että syynä on usein sosiaalisten tilanteiden pelko, huono itsetunto sekä toivottomuuden tunne omaa elämää kohtaan.  Monet nuoret eivät koe myöskään ryhmämuotoista toimintaa heille sopivaksi. Halusimmekin lähteä vastaamaan näiden nuorten tarpeita ja kannustamaan kenties yksilövalmennuksen jälkeen osallistumista ryhmätoimintaan jossakin vaiheessa tulevaisuutta.  Yksilövalmennuksen työmenetelmää lähdettiin ideoimaan yhdessä my...