Siirry pääsisältöön

"Me kaikki tarvitsemme yhteisöjä, joissa me voimme olla omia itsejämme."


Omat avaimet-projekti lähenee ainakin näillä näkymin loppuansa. Projekti on hankeluontoinen, ja minua hankkeissa aina mietityttää se, miten niiden vaikutukset näkyvät – hankkeet kun sosiaalialalla tuntuvat usein kestävän vain korkeintaan muutaman vuoden, ja hankkeissa monesti haetaan ratkaisuja sellaisiin ongelmiin, joiden ratkeamisessa kestää kauan aikaa. 
Mitä kaikkea voimavaravalmennukseen keskittynyt projekti voi antaa asiakkaalle, nuorelle, kokemusasiantuntijalle?

Sanalla sanoen: paljon. 
Kun kävin ensimmäisen kerran voimavaravalmennuskoulutuksessa ennen Joensuun ensimmäisen Omat avaimet-ryhmän alkua, jossakin vaiheessa koulutusta kirjoitin ylös unelmiani. 
Rehellisesti sanoen laitoin unelmat mielestäni jopa vähän yläkanttiin, koska en ehkä vielä sillä hetkellä uskonut unelmieni oikeasti olevan toteutettavissa. Halusin jaksaa juosta vaikkapa pari kilometriä. Hah! Kuinka sellainen nyt onnistuisi – ylipainoa on, eikä peruskuntokaan ole mielialalääkkeiden ja vaikeiden vuosien jälkeen hyvä. Halusin tatuoinnin antamaan minulle inspiraatiota. Hah! Mistä ihmeestä minä saisin muka rahat säästettyä moiseen? Ihan absurdi toive. Entäs se, että saisin alkoholinkäytön kondikseen? Se se vasta naurettavaa olikin – en uskonut hetkeäkään, että sellaista ihmettä pääsisin todistamaan.







Tässä kuvassa olen juuri juossut Joensuu Run-tapahtumassa 2019 keväällä kymmenen kilometrin matkan. 
Juoksutapahtuman aikoihin olin ollut jo yli puoli vuotta tipattomalla. 
Harjoittelu kymmenen kilometrin juoksuun ei olisi toteutunut, 
ellei minulla olisi ollut taitoa ja ulottuvuutta kehittää jonkinlaisia rutiineja juoksuharrastusta varten.





Toki minun asioideni kääntyminen paremmaksi on monien asioiden summa. Minä kävin kuntoutuspsykoterapiassa suurimman osan siitä ajasta, mitä olen ollut Omissa avaimissa kokemusasiantuntijana. 
Olin myös suuren ajan kokemusasiantuntijuutta Aspan asiakkaana. 
Olen saanut valtavasti tukea perheeltäni, sukulaisilta, läheisiltä, ystäviltä, kavereilta, harrastusporukoilta, kolmannelta sektorilta, toiselta sektorilta, yksityiseltä sektorilta. 
Minä olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on suurelta osin yhteisön tuote. Omien avaimien lisäksi minä, onnekas ihminen, olen saanut eteeni viljalti mahdollisuuksia ja hyvää.

Omat avaimet vaikutti silti äärimmäisen merkittävällä tavalla siihen, että tilanteeni on nyt paljon parempi kuin muutamia vuosia sitten. Koko voimavarojen kehittämisen ajatus alkoi kiteytyä päähäni tämän projektin kautta. Se on antanut minulle suuntaa opiskeluihini – opiskelen sosionomiksi. Se on antanut minulle uskoa omiin kykyihini, ja luottoa siihen, että vaikken vielä jaksa opiskelua samaan tahtiin kuin muut, joku päivä olen vielä saanut formaalinkin pätevyyden sosiaalialan kehittämiseen ja siinä työskentelemiseen. Omien avaimien kokemusasiantuntijat, ohjausryhmän jäsenet, kehittämispajojen ihmiset ja kaikissa tapahtumissa vastaan tulleet ihmiset ovat saaneet minut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että suuri osa ratkaisua maassamme ja ajassamme oleviin ongelmiin piilee ihmisten omien vahvuuksien kehittämisessä ja eritoten yhteisöjen rakentamisessa ja niissä toimimisessa muita kunnioittaen.




Koska siitähän tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse. Ihminen on sosiaalinen eläin. 
Me kaikki tarvitsemme yhteisöjä, joissa me voimme olla omia itsejämme – toteuttaa itseämme, kasvaa, tehdä rauhassa virheitä ja tulla hyväksytyksi. 
Omat avaimet-projektin väki on ollut minulle tällainen yhteisö. Meissä kaikissa on valoa, jota me voimme viedä muiden ihmisten pimeyksiin. Meissä kaikissa on pimeyksiä, jotka kaipaavat muiden valoa. 
Kehittämällä niitä asioita, jotka ovat meissä kaikkein kauneimpia, väkevimpiä, valoisimpia, me voimme ratkaista ne ongelmat, karkottaa ne varjot, rauhoittaa ne pelot, joita meissä on. Me voimme saada käsiimme ne omat avaimemme.

-Matias-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omat avaimet 4you -tiimi esittäytyy! Kuka on Johanna?

Omat avaimet 4you -toiminnan tiimi on aloittanut täydellä kokoonpanolla ja nyt onkin hyvä hetki tehdä meidän tiimiläisistä esittelyä meidän somen puolelle. Tästä alkaakin sitten kuukauden mittainen jakso, joka viikko yksi meidän tiimiläisistä esittäytyy. Joten kannattaa pysyä kuulolla! Omat avaimet 4you -tiimi lähtee täynnä tarmoa ja innokkuutta kohti vuoden 2023 syksyä sekä samaan aikaan pohtimaan ja miettimään vuoden 2024 toiminnan sisältöä ja painopisteitä. Toiminnassa korostuu erityisesti tarvelähtöisyys, kuulluksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Meidän tiimiin kannattaa siis rohkeasti olla yhteydessä asiassa kun asiassa! Mutta sitten itse asiaan eli tiimiläisen ensimmäiseen esittelyyn. Täällä teille näpyttelemässä on Johanna Kainulainen. Toimin Aspa-säätiössä koordinaattorina ja Omat avaimet 4you-toiminnassa olen tiiminvetäjänä. Osallistun aktiivisesti toimintaan myös ja minut tullaan näkemään niin ryhmissä, yhteistyöpaluissa, eri esittelyissä, somessa.. kaikessa mitä me koko tiim

Omat avaimet 4You -tiimi esittäytyy. Kuka on Sanna?

  Heippa! Olen Omat avaimet 4You -toiminnan Keski-Suomen vahvistus Inkiläisen Sanna. Tässä pieni esittely itsestäni. Paremmin tulen tutuksi yhteisen tekemisen myötä eli ollaan yhteyksissä :) Työurani olen aloittanut käsityöalan yrittäjänä, jossa vierähtikin reilut 10 vuotta. Oman terveyden vuoksi ammatista oli luovuttava ja olikin aika pohtia uutta alaa, jossa työskentely olisi mahdollista ja olisin taas työkykyinen. Lähdin opiskelemaan sosionomiksi, opinnoissa suuntauduin mielenterveys- ja päihdetyöhön. Oman paikkani löysin lastensuojelusta jo opintojen aikana ja sille tielle jäin. Aspa-säätiön töihin siirryin vuoden 2022 alkupuolella 4You-toimintaan, jossa kohderyhmä oli jälkihuoltonuoret ja tavoitteena arjen tukeminen ja voimavarojen vahvistaminen. Toiminta yhdistyi Omat avaimet -toiminnan kanssa tämän vuoden alussa ja nimetkin yhdistyivät Omat avaimet 4You:ksi. Työssäni kohtaan erilaisia ihmisiä ja juuri kohtaamiset ovat työn suola. Kokemustoimijat ja kokemusasiantuntijat työ

Kun pahin tapahtuu-tarina kiireellisestä sijoituksesta

  Tiedän odottaa ovikellon kilahdusta. Katson vuoroin lapsiani vuoroin kotiani. Kotiani, joka on aina merkinnyt turvaa ja jonka olen kauniiksi sisustanut. Nyt kuitenkin pelkään. Enemmän kuin koskaan ennen. Yritän rauhoitella itseäni ja työntää hätää kauemmas. Pakotan itseni rauhoittumaan, samalla kun ajatuksissani pohdin vaihtoehtoa ottaa lapset kainaloon ja lähteä niin kauas kuin mahdollista. Kurkkua kuristaa. Lapsille sanon niin rauhallisesti ja lempeästi kuin osaan, että olette varmasti huomanneet äidin olevan väsynyt ja ettei äiti ole jaksanut samoin kuin ennen. Siksi meille tulee kohta kaksi tätiä, jotka auttaa tällaisissa tilanteissa. En halua sanoa enempää ja sammuttaa pientä toivon kipinää siitä, että lapset saisivat jäädä kotiin. Samalla ymmärrän, ettei mikään sanomani tai tekemäni voi muuttaa asioiden kulkua, johon nämä vieraat kohta tulevat päätymään. Syljen suustani sanoja, joihin en itsekään usko. Se vaatii kaikki voimani. Aivan kaiken, mitä minussa on. Mutta lapset eivä