Avoimet ikkunat -Kurkistuksia ja kokemuksia mielenterveydestä

  Moikka! Minä olen kokemusasiantuntija Titta Stedt ja tein videon siitä, miten mun korona kevät meni. ( https://www.youtube.com/watch?v=ynxpp2c1OFc .)  Suosittelen videon katsomista, sillä tämä blogi teksti liittyy vahvasti siihen!   Kesän aikana omat avaimet-toiminta järjesti kyselyt, joissa nuoret ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset pääsivät vastaamaan ja kertomaan miten korona-kevät oli sujunut heidän arjessa, työpaikoilla ja eri organisaatioissa. Kyselyissä kysyttiin millaisia haasteita korona oli tuonut mukanaan ja miten niistä oltiin selvitty. Minua pyydettiin kertomaan omasta korona keväästä kyselyn tulosten julkistamistilaisuudessa. Pienen pohdinnan jälkeen suostuin.Kokemukseni herätti keskustelua ja tunteita. Syntyi ajatus, että kertoisin tarinani videolle, jotta kokemani vaikeudet ja haasteet tulisivat näkyvämmäksi.Jouduin miettimään pariin kertaan, että olenko valmis siihen. Tästä puhuminen ei ole ollut minulle mitenkään helppoa tai itsestään selvää. ...

  Moi! Viime kevättalvella koronan iskiessä Suomeen havahduimme Omat avaimet -toiminnassakin tilanteeseen, että kaikki suunnitelmat oli mietittävä uusiksi. Meidän toiminta perustui lähestulkoon kokonaan liveryhmiin ja -koulutuksiin eikä livejutut olleet uudessa tilanteessa mahdollisia. Olimme vetäneet Hevari-ryhmiä nuorille aikui sille vu osina 201 7-18  ja siltä pohjalta lähdimme miettimään, mitä vastaavaa voisimme viedä verkkoon. Meille tuli viestejä siitä, että monen nuoren arki mullistui ja yksinäisyys koetteli. Aloimme kehittää Hevarille ”pikkusiskoa” Minaria, josta kehkeytyi Hevariin pohjautuva, viiden kerran ryhmävalmennus Teams-välitteisesti 18-35-vuotiaille. Minarissa käsiteltiin keskustelujen ja erilaisten harjoitteiden kautta seuraavia teemoja: voimavarat ja voimavarasyöpöt, vahvuudet, tunteet, ystävyys ja arvot. Ensimmäinen Minari-ryhmä starttasi toukokuun alussa. Ryhmässä oli kuusi osallistujaa ja apuohjaajanana meidän kokemusasiantuntija Piia. Toinen Piian ...

Tällä kertaa meidän blogiin kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtaja ja armoton kalamies Janne Jalava. Mitä tehdä, jos mikään ei nappaa? Mene kalaan!! Meille kaikille on varmasti tuttu tilanne läpi elämän, että aina ei huvita lähteä kouluun, opiskelemaan tai töihin. Yksinkertaisesti on aamuja ja tilanteita, että ei vaan nappaa. Jos koronatilanteestakin jotain hyvää etsii, niin tutkimukset ovat nyt puoltaneet sitä, että ihmisten työhyvinvointi on parantunut koronan takia. Tämä ei tietenkään ole yleispätevä lauselma kaikille aloille. Meillä kaikilla on omat keinomme ladata akkuja ja inspiroitua – jotta hommat alkaisivat kiinnostamaan ja nappaamaan. Minulle tuo keino on läpi elämän ollut kalastus sen eri muodoissa. Ala-asteella laskin päiviä, että tulisi sunnuntai, jolloin pääsisin isän kanssa pilkille. Kesällä kävimme venepilkillä lähes joka ilta. En ikinä unohda ensimmäistä järvitaimenta tai madetta. Madetta en uskaltanut irrottaa koukusta, vaan sen teki vuotta vanhemp...

Hei,alkaako sinulla opinnot tai uusi työ tai työkokeilu syksyllä-tai haluaisitko näitä asioita mutta jokin tuntuu vaikealta ja pohdit pitäisikö  asioiden vaan antaa olla?Ennenkuin teet mitään hätiköityä päätöstä,lue tämä blogiteksti. Voisiko tässä olla sinulle apua arjen haasteisiin?Iisalmessa toimii Kapasiteetti käyttöön hanke ja vastaavanlaista toimintaa löytyy varmasti muiltakin paikkakunnilta.KK-olkaa hyvä 😊kesäterkuin OA tiimi. Hei! Me olemme Marja, Jenni ja Tiina Iisalmen Nuorison Tuki ry:ltä eli INTRY:ltä. Työskentelemme Kapasiteetti käyttöön – nuorten neuropsykiatrinen valmennus arjen toimintaympäristöissä -hankkeessa, joka alkoi marraskuussa. Hankkeessa tarjoamme nuorille yksilöllistä ratkaisukeskeistä neuropsykiatrista valmennusta ja keskitymme niihin asioihin, jotka nuori itse kokee haasteiksi arjessaan. Toisilla nämä haasteet liittyvät arjenhallintaan, toisilla opintojen etenemiseen ja onpa nuorten kanssa pohdittu myös omaa tulevaisuutta ja siihen liittyviä suunnitelmi...

Kerron ensin itsestäni lyhyesti kuka olen: Nimeni on Miika Kortelainen. Olen 28-vuotias perheenisä Kajaanista ja minulla on kaksi lasta.   Teksti jonka kirjoitan niin se on täysin minun näkökulmasta millaista on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja miten sen kanssa elää.(pitempi versio löytyy minun nettiblogista: https://2-way-mood-disorder.webnode.fi/  ) Ensimmäisenä: Ensimmäiset oireet tuli 2007, kun olin muuttanut Kajaanista etelä-suomeen Lohjan suunnille.Olen huomannut,että oireet tuli sietämättömästä stressitilasta ,mm vanhempien asumisero,koulu ja 2 työtä samaan aikaan,täysin erilainen asuinympäristö.Olin silloin aloittanut ammattikoulun lohjalla ja asuin asuntolassa.Kerkesin käyä 2vko koulua ja asua asuntolassa sen 2vko,kun minulla oli jo alkanut oireet.Oireella tarkoitan maanista jaksoa eli olin yliaktiivinen en nukkunut 2 viikkoon kunnollisia unia tai melkeenpä olllenkaan,alotin monta juttua samaan aikaan,mutta en saanut mitään valmiiksi.Aloin käydä tosi ylikierrok...

Hei. Olen Savu, 25-vuotias monin tavoin sateenkaareva tyyppi. Tässä kirjoituksessa kerron mielenterveydellisen näkökulman siitä, millaista on elää toistaiseksi tuntemattoman sairauden kanssa. Sitä varten minun kuitenkin täytyy aloittaa tarina alusta. Ennen kuin kuntoni romahti, minulla oli ollut jo vuosia pieniä, epämääräisiä oireita, joita silloin tällöin yritin käydä tutkituttamassa. Kun sitten verikokeista ei löytynytkään mitään, niin lähdin kotiin odottelemaan oireiden poistumista. Tuskin kukaan, eivät lääkärit enkä minä, olisi osannut aavistaa mitä tuleman pitää. Vuonna 2016 lopetin liikunnan, koska kuntoni ei enää kestänyt sitä. Taustatiedoksi kerrottakoon, että olin lapsena kilpahiihtäjä, ja olen aikuisiälläkin urheillut aktiivisesti. Kuitenkin tuona vuonna luovuin säännöllisestä liikunnasta, sillä se aiheutti aina huonoa oloa ja uupumusta. Kahden vuoden kuluttua tuosta sitten kuntoni olikin jo romahtanut niin paljon, että hain pyörätuolin käyttööni. Uupumus, aivosumu, niv...

Ruudun takana kirjoittelee 24-vuotias Neela, ikuinen liika-ajattelija ja mielenterveysongelmien kanssa painiva kahden lapsen äiti. Olen Kymenlaaksoon eksynyt hieman ehkä omituinenkin savolaislikka. Lyhyesti kuvailisin itseäni levottomaksi mieleksi laiskassa kehossa. Ulkona päivä valkenee aurinkoiseksi ja kirkkaaksi, mutta sisintäni varjostava verho ei väisty. Jälleen edessä on yksi päivä jonka yksinäisyys peittää alleen. Silti vakuutan itselleni että en saa sanoa ääneen olevani yksinäinen, onhan minulla lapset. Painoa rinnassa helpottaa ja pahentaa se että tietää, että yksinäisiä vanhempia on maailma pullollaan. Usein moni vain tuntuu olettavan, että lasten seura riittää. Ettei oikeasti ole yksin. Mutta eiväthän yksin olo ja yksinäisyys ole sama asia. Nykytilanteen takia yksinäisyys ei helpota missään kohtaa. Toisinaan tuntuu että edes kumppanin seura ei aina riitä täyttämään tätä aukkoa hetkellisestikään. Eniten on vahvistunut tunne siitä, että haluaisi jon...